Alko Oy

Alko monipuolistaa myymäläverkostoaan

Jaa
Alko kehittää myymäläverkostoaan ympäri Suomen.

Alko suunnittelee 14 myymälän avaamista uudella liikepaikalla vuoden 2015 aikana. Muuttojen tarkoituksena on löytää asiakkaiden kannalta parhaat sijainnit ja monipuolistaa 350 myymälän verkostoa. Osa muutoista tehtiin jo toukokuussa.

Vuoden 2015 päätteeksi Alkon myymälöistä noin 24 prosenttia sijaitsee K-kauppojen ja suurin piirtein 24 prosenttia S-kauppojen yhteydessä. Alkoista viitisen prosenttia on Lidlien yhteydessä. Hypermarket- ja kauppakeskuksissa Alkon myymälöistä sijaitsee noin 25 prosenttia. Näiden liiketilojen lähettyvillä on erikoiskauppoja ja useampien ketjujen päivittäistavarakauppoja.

Ensimmäinen muutto oli Jyväskylässä 21.5., kun Alko siirtyi Minimanin viereen. Toisena oli vuorossa Pieksämäki, jossa Alko muutti Lidlin naapuriin 28.5.

Helsingissä Alko avaa kesällä kaiken kaikkiaan kolme myymälää, kun Kalasatamassa avataan Alko kesäkuussa, Pikku Huopalahdessa avataan myymälä heinäkuun alussa ja Konalassa Alko muuttaa loppukesästä. Pikku-Huopalahden myymälä on kokonaan uusi ja se avataan K-kaupan yhteyteen. Konalassa Alko muuttaa S-Marketin yhteyteen. Kalasataman myymälä on niin ikään täysin uusi ja se sijoittuu Lidlin naapuriin.

Lisäksi Alko avaa myymälät Lidlin yhteyteen Lohjalla, Ulvilassa, Harjavallassa ja Kempeleessä. Näillä paikkakunnilla myymälät avautuvat loka-joulukuussa.

Näiden ohella Uudenkaarlepyyn Alko muuttaa loppuvuodesta K-kaupan viereen.

Suunnitelmissa on avata myymälät Lidlien yhteyteen myös Kotkan Karhulassa, Kankaanpäässä ja Porissa. Suunnitelmissa on myös myymälän avaaminen Helsingin Hietalahden kauppahalliin vuodenvaihteen tienoilla.

Jatkossakin kolme neljästä suomalaisesta asuu alle neljän kilometrin päässä lähimmästä Alkosta.

”Alko etsii aina asiakkaan näkökulmasta paikkakunnan parasta palvelupaikkaa huomioiden sekä asiakasvirrat että liikepaikan ajanmukaisuuden. Myymälämuutot ovat normaali osa Alkon liiketoiminnan kehittämistä ja parhaan palvelun takaamista. Monimuotoinen myymäläverkostomme on osa hyvää asiakaspalvelua”, kertoo Alkon palvelujohtaja Kari Pennanen.

Tavoitteena asiakkaiden kannalta paras liikepaikka

Alkon liikepaikkakriteerit ovat julkisia ja luettavissa yhtiön verkkosivuilta. Alko pyrkii aina löytämään liikepaikan, joka on sijainniltaan paikkakunnan tai alueen paras asiakaspalvelun näkökulmasta. Alkon myymäläverkostoa kehitettäessä huomioidaan asiakaspalvelunäkökohdat, myymäläverkoston kattavuus, alueen väestöpohja, taloudellinen kannattavuus ja sijainnin vaikutus valtioneuvoston terveen kilpailun ohjelman mukaisesti päivittäistavarakaupan kilpailutilanteeseen.

Marraskuussa 2013 Jyrki Kataisen hallitus antoi ministeriöilleen toimeenpantavaksi Terveen kilpailun edistämisohjelman, jonka tavoitteena on lisätä kilpailua Suomen markkinoilla. Eurooppa 2020 strategian Suomea koskevan suosituksen mukaan kilpailua tulee parantaa erityisesti vähittäiskaupassa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan päivittäistavarakauppa Suomessa on poikkeuksellisen keskittynyt ja markkinan rakenne luo suurimmille toimijoille edellytyksiä entisestään vankistaa asemaansa. Alkon omistaja eli Suomen valtio on ohjeistanut Alkoa, että se huomioi liikepaikkapäätöksissään myymälöiden sijoittumisen vaikutukset päivittäistavarakaupan kilpailuun. Ohjeistuksen täytäntöönpanoa on valvonut työ- ja elinkeinoministeriö.

Liitteenä olevassa kuvassa on Alkojen myymälöiden sijainnit toukokuussa 2015.

Yhteyshenkilöt

viestintäasiantuntija, Ilari Ceder, 020 711 5449
palvelujohtaja Kari Pennanen, 020 711 5112

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Viiniselvitys: Viinien myynnin laajentaminen yhteiskunnallinen kysymys. Merkittävä vaikutus Alkon kansanterveydelliseen asemaan.16.4.2025 10:30:15 EEST | Tiedote

Selvityshenkilö Antti Neimalan viiniselvityksessä on arvioitu viinien myynnin laajentamisen vaikutuksia. Mikäli viinien myyntiä päätettäisiin laajentaa, olisi samalla linjattava, miten väkevien alkoholijuomien jakelu järjestettäisiin. Selvityksessä alkoholijärjestelmän ja viinien myynnin laajentamista pidetään merkittävänä koko yhteiskuntaa koskevana kysymyksenä, jonka valmistelutyö tulisi tehdä huolellisesti ja laajapohjaisesti. Mikäli viinien saatavuutta kuluttajille haluttaisiin maltillisesti laajentaa Alko ehdottaa myymälöidensä aukioloaikojen pidentämistä kokeiluluontoisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye