Kalevala Koru Oy

Kalevala Koru avaa kesänäyttelyn Kesälahden Sovintolassa

Jaa
Kalevala Korun kesänäyttely Kesälahden Sovintolassa esittelee Kalevala Korun rakastettuja nykypäivän korumalleja sekä yrityksen tunnetuimpia klassikoita. Näyttelyssä voi tutustua myös korunvalmistuksen tekniikkaan.

Ilmiöt, tarinat, suositut korumallit ja korunvalmistuksen vaiheet johdattavat näyttelykävijät Kalevala Korun kesänäyttelyyn Kesälahden Sovintolassa. Kesäkuun 13.päivä avattavassa näyttelyssä voi seurata, miten koru syntyy ideasta, saa muotonsa luonnoksien kautta muotoilijan kynästä ja valmistuu lopulta useiden kymmenien suunnitelmien ja työvaiheiden jälkeen valmiiksi koruksi. Teemaa havainnollistetaan suosittujen korumallien tuotannon eri työvaiheilla, työkaluilla sekä kattavalla kuvamateriaalilla. Näyttelyn on suunnitellut Kalevala Korun muotoilujohtaja, muotoilun valtionpalkinnolla ja Pro Finlandia -kunniamerkillä palkittu Kirsti Doukas.

Suomalainen designyritys ja koruvalmistaja Kalevala Koru on kulkenut etujoukoissa 3D-mallintamisessa ja tulostamisessa. Näyttelyssä esitellään yrityksen 3D-osaamista luovaa työtä ja korkealaatuista käsityötä tukemassa. Näyttelyssä on myös esillä suosittuja korumalleja ja niiden taustatarinoita sekä yrityksen juhlavuosiin liittyviä korumalleja.

– Kesälahti on aktiivisten ihmisten koti- ja kesäpaikka. Alueen yhteinen keskus Sovintola on käsityön, kulttuurin ja yhdessä tekemisen talo ja sopii siten hienosti Kalevala Korun näyttelypaikaksi, toteaa Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen.

Kesälahden kulttuuriseuran puheenjohtaja Airi Turunen iloitsee näyttelyn saamisesta paikkakunnalle.– On hienoa, että Kalevala Koru tuo valtakunnallisesti merkittävän näyttelyn pienelle paikkakunnalle. Uskomme, että tulevana kesänä näyttelyissämme tulee käymään runsaasti yleisöä.

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin perjantaina 12.6. klo 18.00.

Lauantaina 13.6. klo 10–14.00 Kalevala Korun tuoteasiantuntija, FM Mari Kotka on paikalla Kesälahden Sovintolassa tunnistamassa vanhoja Kalevala Korun korumalleja.

 

Korun kolmas ulottuvuus

Sovintola, Pyhäjärventie 8, Kesälahti

Avoinna 13.6.–15.8.2015

ma-pe klo 10-18, la klo 10-16 juhannusaattona klo 10-14 Sunnuntaisin sopimuksen mukaan.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Kalevala Koru Oy / Petra Nikkinen, viestintä, puh. 040 521 7772, petra.nikkinen@kalevalakoru.fi
Kesälahden kulttuuriseura /Airi Turunen, airiturunen@live.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kalevala Koru Oy
Kalevala Koru Oy
Hankasuontie 11 A
00390 Helsinki

https://www.kalevala.fi
Kalevala Koru on tunnettu vahvojen tarinoiden kertojana, yhteiskunnallisena vaikuttajana sekä suomalaisen muotoilun ja kädentaidon puolestapuhujana. Yrityksen monista korumalleista on tullut rakastettuja klassikoita, joista uusimmat ovat aivan näiltä vuosilta. Nykyään Kalevala Koru tunnetaan erityisesti modernista korumuotoilustaan. Korut pohjautuvat muotoilijoiden syvälliseen taustatyöhön ja kykyyn kertoa vahva tarina korujen kielellä. Kaikki korut valmistetaan Suomessa ja niitä myydään valtuutetuissa jälleenmyyjäliikkeissä. Suomen lisäksi päämarkkinoita ovat Skandinavia, Saksa ja Benelux-maat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevala Koru Oy

Kalevala Koru esittäytyy Kööpenhaminan muotiviikoilla yhdessä Rolf Ekrothin kanssa3.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Kalevala Koru on ensimmäisenä suomalaisena korubrändinä mukana Kööpenhaminan muotiviikoilla. Uraauurtavan KALEVALA Pidetty -malliston second hand -korut ovat osa Rolf Ekrothin ja Kalevala Korun yhteismallistoa, joka lanseerataan muotiviikoilla 8. elokuuta. KALEVALA Pidetty -korujen ja Rolf Ekroth -yhteistyön esitteleminen Kööpenhaminan muotiviikoilla tukee Kalevala Korun kansainvälisen kasvun strategiaa tekemällä Suomen tunnetuinta korubrändiä tutuksi myös laajemmalle kansainväliselle yleisölle.

Ruusut puhkeavat pimeässä – Kalevala Koru lanseeraa vaatesuunnittelija Anni Ruuthin suunnitteleman korusarjan19.1.2023 12:00:00 EET | Tiedote

Kalevala Korun kevään uutuuskokonaisuuden avaa tänään julkistettava Kesäyön ruusu. Korusarjan on suunnitellut ylellisistä juhla-asuistaan tunnettu vaatesuunnittelija Anni Ruuth. Vintage pronssi -sävyinen Kesäyön ruusu -korusarja ammentaa suomalaisen kesäyön taiasta, menneiden aikojen lumosta ja kauniiden hetkien viattomuudesta. Se kannustaa haaveilemaan ilosta ja kauneudesta aikana, jona jokainen meistä odottaa muutosta parempaan. Kesäyön ruusu on ensimmäinen Anni Ruuthin suunnittelema korumallisto.

85 vuotta nuori – Kalevala Koru panostaa vastuullisuuteen ja kiertotalouteen, mutta hyvän tekeminen on edelleen kaiken ytimessä8.12.2022 08:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten naisten perustama ja omistama Kalevala Koru on aina ollut enemmän kuin muotoilutalo. Perustamisestaan lähtien yrityksen missiona on ollut naisten ja tyttöjen aseman vahvistaminen. Tänään 85 vuotta täyttävässä Kalevala Korussa hyvän tekemisen perinne elää vahvana edelleen: Tavoitteena on, että yhtiön vuosittaisesta tuloksesta kolmasosa jaetaan työntekijöille ja hyvän tekemiseen. Tänä vuonna yhtiö on ottanut monta merkittävää askelta matkallaan – niin vastuullisuudessa, hyvän tekemisessä kuin kansainvälistymisessäkin.

Kalevala Koru lähtee hakemaan kasvua second handista – “Haluamme osoittaa, että myös korubisnes voi rakentua vahvasti kiertotalouteen”15.11.2022 09:34:51 EET | Tiedote

Kalevala Koru lähtee ensimmäisenä suomalaisena korubrändinä rakentamaan liiketoimintaansa kiertotalouden varaan. Uusi korumallisto Kalevala Pidetty on kiertotalousponnistus, jonka kautta Kalevala myy uudenveroisiksi kunnostettuja korujaan. Tähtäimessä on, että vuoteen 2025 mennessä käytettyjen korujen myynti kattaa yhtiön suorasta kuluttajakaupasta neljänneksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye