Rakennusliitto ry

Rakennusala syöksyi suurtyöttömyyteen – työttömyyskassa on tehokas

4.2.2013 10:00:00 EET | Rakennusliitto ry | Tiedote

Jaa
Rakennusala syöksyi tammikuun aikana suurtyöttömyyteen. Tammikuun lopussa rakentajien työttömyys nousi valtakunnallisesti jo 18,5 prosenttiin, joka on 4,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin joulukuussa. Kuukaudessa työttömyyspäivärahaa saavien rakentajien määrä lisääntyi 2812:lla.
-Arviot siitä, että talvella työttömyys kipuaa yli 23 prosenttiin, alkavat vahvistua. Tämä on nyt kylmää kyytiä rakentajille, sillä uudisrakentaminen on syöksynyt kohtalokkaasti, sanoo Rakennusalan työttömyyskassan puheenjohtaja Matti Harjuniemi. Työttömyys nousi eniten tammikuussa Oulun ja Kainuun alueilla. Oulussa nousua kertyi 8,1prosenttiyksikköä. Nyt 21.9 % Oulun läänin rakentajista saa ansiosidonnaista päivärahaa. Kainuussa työttömyys pompahti 30,9 prosenttiin. Tässä on nousua joulukuuhun verrattuna 8,7 prosenttiyksikköä. Prosentuaalisesti pienin nousu ja pienin työttömyys ovat edelleen Uudellamaalla, jossa työttömyys nousi 11,3 prosenttiin (+2.8 prosenttiyksikköä). Työttömyyden kovasta kasvusta huolimatta Rakennusalan työttömyyskassa käsittelee edelleen kaikki hakemukset varsin nopeasti, muutamassa päivässä. Hakemukset, joihin ei tarvinnut pyytää lisäselvityksiä, käsiteltiin 6,8 päivässä. Viimeisimmän tilaston mukaan Rakennusalan kassa oli viime vuonna suurten kassojen tehokkain. Kaikkien rakennusalan hakemusten keskimääräinen käsittelyaika oli 10 päivää. Rakennusalan työttömyyskassa teki viime vuonna yli 60 000 työttömyysturvaan liittyvää päätöstä. Lisätietoja: Puheenjohtaja Matti Harjuniemi 050 1586

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heikki Korhonen
Tiedotuspäällikkö
Tel. +358 40 7667172

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliitto ry
Rakennusliitto ry
Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI

020 774 003 (puhelinvaihde)https://www.rakennusliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry

Harmaan talouden vastainen työryhmä haastaa: Reilun rakentamisen verkosto myös Suomeen2.2.2026 12:37:06 EET | Tiedote

Ruotsissa 18 rakennusalan yritystä on perustanut alan toimijoiden yhteisen verkoston harmaan talouden torjuntaan. Mukaan lähtevät yritykset sitoutuvat torjumaan vilppiä ja harmaata taloutta rakennusalalla mm. rajoittamalla alihankintaketjuja ja kannustamalla alan työntekijöitä liittymään ammattiliittoon. Verkosto tavoittelee terveempää kilpailua rakennusurakoista. Ruotsin rakennusalan ammattiliitto Byggnads on tervehtinyt ilolla uuden verkoston syntymistä.

Rakennusliiton hallitus: Ryhtiliike ammattiopetukseen ja yritykset kantamaan vastuu harjoittelupaikoista6.6.2025 13:30:26 EEST | Tiedote

Toisen asteen ammatillinen koulutus, ammattikoulu, on ollut vuosikymmeniä jatkuneen myllerryksen kohteena. Ratkaisevaa vahinkoa koulutukselle tuotti Sipilän hallituksen ammattikoulureformi vuonna 2018 satojen miljoonien eurojen leikkauksineen. Väitöskirjatutkija Penni Pietilä on kuvannut reformia suorasanaisesti: koulutuksesta poistettiin kaikki, mistä ei ole hyötyä työelämässä. Käytännössä leikattiin yleissivistävien aineiden, kuten äidinkielen ja matematiikan, opetusta. Samalla oppimistavoitteita laskettiin ennen näkemättömällä tavalla. Opettajat ovat kuvanneet tilannetta niin, että opiskelijoilta ei saa edes vaatia mitään. Vaatimustason lasku ei koske vain yleissivistäviä aineita, vaan myös ammatillisissa aineissa rima laskettiin lattian tasolle. Reformin myötä oppilaiden – rakennusalan opinnoissa usein 16-vuotiaiden nuorten miesten ja naisten – itseohjautuvuutta lisättiin, lukujärjestykset poistettiin ja etäopetusta lisättiin. Käytännön työtä opettavaa työpajaopetusta vastaavasti v

Rakennusliiton valtuusto: potkulaki on peruttava17.5.2025 15:53:16 EEST | Tiedote

Hallitusohjelmaan pohjautuva henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen on etenemässä eduskuntaan. Hallitusohjelman mukaan “henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen sääntelyä muutetaan niin että työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy”. Laista ollaan siis poistamassa nykyinen edellytys “painavasta syystä”. Lakia valmisteleva työryhmä on ylittänyt toimeksiantonsa ja lakiesitykseen sisältyy useita räikeitä, työntekijää alistavia yksityiskohtia painavan syyn poistamisen ohella. Työntekijäkeskusjärjestö SAK on kiinnittänyt lausunnossaan huomiota useisiin lakiesityksen työntekijää syrjiviin seikkoihin. Näistä esimerkkeinä se, että työnantajan ja työntekijän olosuhteiden kannalta olennaisia tekijöitä ei tulisi enää ottaa irtisanomiskynnystä harkittaessa huomioon sekä työnantajan irtisanomista edeltävän varoitusvelvollisuuden heikentäminen. Työntekijän alisuoriutuminen on tietyin edellytyksin hyväksyttävä irtisanomisperuste jo nykyisessä laissa. Lakiesityksessä alisuo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye