Laura Kolbe on Vuoden Mökkiläinen 2008
3.4.2008 10:30:00 EEST | Messukeskus | Tiedote
Laura Kolbe ja hänen perheensä ovat viettäneet kesiään Sysmässä jo 1960-luvun alusta lähtien. Kolbe on toiminut Sysmän neuvottelukunnassa vuodesta 1995, kaksi viimeistä vuotta puheenjohtajana. Sysmän Suvisoiton tukiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2000 ja Sysmän yrityskummina vuodesta 2002. Laura Kolbe on myös Helsingin kaupunginvaltuutettu.
”Mökkeily edistää kaupunkien ja maaseudun vuorovaikutusta ja yhteisymmärrystä. Laura Kolbe on tutkijana paneutunut sekä kaupunkien että maaseudun asioihin niin kansallisesta kuin eurooppalaisestakin näkökulmasta”, perustelee valintaa Saaristoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mikaela Nylander.
Laura Kolbe kertoo puhuneensa viime aikoina paljon suomalaisten kaksoisidentiteetistä, kahden kodin perinteestä. ”Se on kansallinen vahvuus ja merkitsee elinvoimaa maaseudulle, saaristolle ja Lapille. Kaupunkiasuminen ja mökkielämä täydentävät toisiaan.”
Kolbe painottaa, että kuntien pitää pystyä vastaamaan vapaa-ajan asumiselle asetettuihin odotuksiin ja vaatimuksiin. ”Nyt halutaan väljyyttä, mukavuutta, rauhaa, palveluita, vahvaa kotiseutuidentiteettiä sekä kulttuuria. Mökkiläiset ovat huomattava voimavara ja monet ovat hyvin sitoutuneita kesäpaikkakuntaansa. Kunnissa tulisikin pohtia keinoja, miten saada vapaa-ajanasukkaiden ääni kuuluville – esimerkiksi kesävaltuustot ja vakinaiset neuvottelukunnat pitäisi saada toimimaan luontevasti”, Kolbe toteaa.
Sysmä on vireä kulttuuripitäjä
Sysmän kunta on edistänyt vapaa-ajan asutuksen syntyä aktiivisella kaavoituksella. Päijänteen ja kunnan pienten järvien rannoilla on valmiit rantayleiskaavat, Etelä- ja Pohjois-Sysmän rantayleiskaavaprosessi on jo pitkällä. Lähitulevaisuuden loma-asutuksen tärkein kehittämisalue on Päijänteellä. Päijätsalon lähialueiden ympärivuotista käyttöä helpottaa kunnan rakentama vesi- ja viemärijohto. Kunnallistekniikkaa on rakennettu myös mantereen puoleisiin osiin kuntaa.
Sysmäläisten vakituisten asukkaiden ja vapaa-ajanasukkaiden yhteinen keskustelufoorumi, Sysmän neuvottelukunta, muodostaa vaikutusvaltaisen kontaktipinnan maan elinkeinoelämään. Neuvottelukunnassa on 40 jäsentä, joista reilut 20 on vapaa-ajanasukkaita. Neuvottelukunnan jäsen toimii Sysmän hyväksi vapaaehtoisesti, saamatta korvausta työstään.
Sysmän vapaa-ajan asukkaat ja mökkiläiset ovat olleet mukana rakentamassa Sysmästä kulttuuripitäjää. Sysmä onkin tunnettu monista kulttuuritapahtumistaan – Sysmän Suvisoitto, Sysmän kirjakyläpäivät ja suvi-pinx -kuvataidenäyttely keräävät kulttuuriväkeä Sysmään kaikkialta Suomesta.
Työ- ja elinkeinoministeriön Saaristoasiain neuvottelukunta ja Suomen Messut palkitsevat vuoden mökkiläisen OmaMökki 08 -messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tiedotustilaisuuteen torstaina 3.4. klo 10.30. Vuoden mökkiläisen julkistaa Saaristoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mikaela Nylander.
Lisätietoja:
Vuoden 2008 Mökkiläinen
professori Laura Kolbe, puh. 040 511 7505, laura.kolbe@helsinki.fi, www.laurakolbe.net
Saaristoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri, neuvotteleva virkamies
Jorma Leppänen, puh. 0400 744 900
Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki, puh. 0500 872 297 ja www.sysma.fi
Suomen Messujen tiedottaja Ulla Perasto, puh. (09) 150 9316, ulla.perasto@finnexpo.fi
OmaMökki 08-, OmaPiha 08-, Oma Koti 08-, Asuntomarkkinat 08- ja Sisusta! 08 -messut 3.–6.4. Helsingin Messukeskuksessa
Avoinna: to klo 12–20, la–su klo 10–18
Pääsyliput: aikuiset 13 €, lapset (7–15 v.), opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet 9 €,
perhelippu (2 aikuista ja alle 16-vuotiaat lapset) 28 €. Ryhmät (väh. 10 hlöä) 9 €/hlö.
Torstaina 3.4. kaksi yhden hinnalla (13 €).
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Mediakutsu: Puoluejohtajat ja hoitotyön ammattilaiset kohtaavat Sairaanhoitajapäivillä 10.–11.9.20267.9.2026 09:02:09 EEST | Tiedote
Hyvä median edustaja, sairaanhoitajien tärkein vuotuinen täydennyskoulutus- ja näyttelytapahtuma Sairaanhoitajapäivät avaa ovensa Helsingin Messukeskuksessa 10.–11.9.2026. Tapahtuma kokoaa yhteen tuhansia hoitotyön ammattilaisia, päättäjiä, tutkijoita ja alan yrityksiä keskustelemaan terveydenhuollon tulevaisuudesta sekä päivittämään osaamistaan ajankohtaisen koulutusohjelman parissa. Sairaanhoitajapäivien teemana on tänä vuonna Tulevaisuuden hoitotyön ratkaisijat.
Habitare 2026 päättyi menestyksekkäästi – Juonenkäänteitä-teema innosti kävijöitä ja talouden positiiviset signaalit loivat uutta uskoa alalle7.9.2026 08:04:15 EEST | Tiedote
Habitare 2026 toi yhteen yli 40 000 muotoilun ystävää, alan ammattilaista ja kodin sisustajaa sekä yli 480 yritystä. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma on paikka tutustua laajasti alan yrityksiin, tehdä hankintoja kotiin ja löytää inspiraatiota.
AgriFestista rakentuu maatalousalan vuoden suurin kohtaamisilta MaatalousKonemessuilla4.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
MaatalousKonemessut kokoaa 8.-10.10.2026 Helsingin Messukeskukseen maatalousalan ammattilaiset kaikkialta Suomesta. Messujen avauspäivän päätteeksi kohtaamiset jatkuvat AgriFestissä, jossa päivän aikana syntyneet keskustelut, kontaktit ja ideat saavat jatkoa rennossa ja yhteisöllisessä ympäristössä. Maatalousalan keskeiset yritykset ja järjestöt yhdistävät voimansa AgriFestissä, joka kokoaa koko toimialan yhteen MaatalousKonemessujen avauspäivän iltana. Tavoitteena on rakentaa AgriFestistä maatalousalan vuoden suurin kohtaamisilta, jossa viljelijät, maatalousyrittäjät, yritykset, järjestöt ja alan vaikuttajat kohtaavat, verkostoituvat ja juhlistavat yhteistä toimialaa.
FinnBuild Highlights 26 -kilpailun voittajat on valittu2.9.2026 11:37:14 EEST | Tiedote
FinnBuild Highlights 26 -kilpailun tuomaristo valitsi tänä vuonna 8 Highlightsia kilpailuun ilmoittautuneen 24 yrityksen tuotteista ja palveluista. Ne esitellään Suomen suurimmassa rakennus- ja talotekniikka-alan tapahtumassa FinnBuildissa 29.9.–1.10.2026 yritysten omilla osastoilla, jotka on merkitty Highlights-tunnuksella.
Kiertotaloudesta käsintehtyyn: Habitare 2026 kääntää katseen materiaaliin, tekijään ja luoviin juonenkäänteisiin1.9.2026 16:19:55 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemalla Juonenkäänteitä / Plot Twists. Ohjelma tuo lavoille kansainvälisiä design-huippunimiä, nostaa esiin suomalaisen käsityöosaamisen hiljaisen tiedon ja tarjoaa yllättäviä kohtaamisia messuhallin elokuvateatterista huutokauppaan tai meedioon, tähtitieteeseen ja hiljaisiin, moniaistisiin tiloihin. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
