Kulkuteiden kunnossapidon kustannukset vain murto-osa tapaturmien kustannuksista - Odotettavissa pimeää ja liukasta tai soraista
Nykytalvina kulkuväylien kunnossapitäjän kannattaa pitää jatkuva varvastuntuma maankamaraan. Lauhtumisen jälkeinen lumisade sekä nollakeli ja uudelleen pakastuminen ovat erityisen riskialtista liukasteluaikaa. Salakavalia ovat myös jään päälle satanut lumi, jäätävä tihku tai musta jää. Rinteessä oleva hiekoitussorakin saattaa yllättää ikävästi. Siirtyminen sisältä ulos tai päinvastoin altistaa myös liukastumiselle.
Koska kelin vaihdokset ovat riskialtteinta aikaa, pihojen ja kulkuteiden kunnossapito heti olosuhteiden muututtua estää tehokkaasti liukastumistapaturmia. Hommaa huoltohenkilöstölle riittääkin. Kiinteistön kunnossapitovastuuseen kuuluu väylien auraus, liukkauden torjunta ja lumen poisto myös jalkakäytäviltä sekä tonttiliittymien avaus. Kaikki kulkutiet, parkkipaikat, sisäpihat ja jätekatokset täytyy hiekoittaa tai suolata. Ulkoportaat tulee pitää kunnossa. Kunnossapitovastuuseen kuuluu myös mahdollinen bussipysäkkialueella oleva jalkakäytävä.
Liukastumisia ja kaatumisia ehkäisee myös riittävä valaistus. Kun lamppuja on tarpeeksi, kulkijat näkevät liukkaat paikat, epätasaisuudet ja reitillä olevat esteet.
Kustannustehokasta kunnossapitoa
Noin 70 000 jalan- tai pyörällä kulkijaa joutuu vuosittain hakeutumaan hoitoon liukastumisen tai kaatumisen takia. Ranteen ja lonkan murtumat, ruhjeet ja nyrjähdykset ovat yleisimpiä liukastumisvammoja. Lumi- ja jääkelillä liukastumalla kuolee vuosittain kymmenkunta suomalaista.
Kulkuteiden talvikunnossapito on kustannustehokasta puuhaa. Liukastumistapaturmien hoidosta ja seurauksista aiheutuneet kustannukset ovat arvioiden mukaan viisinkertaiset katujen kunnossapidon kustannuksiin verrattuna.
Miten pysyisimme pystyssä? -kampanja pyrkii kiinnittämään suomalaisten huomion kaatumistapaturmien ennaltaehkäisyyn ja riskeihin. Kampanjan järjestää Kotitapaturmien ehkäisykampanja kumppaneinaan liikenne- ja viestintäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Työterveyslaitos, Liikenneturva, Taitavat suutarit ry ja Ilmatieteen laitos.
Lisätiedot:
www.kotitapaturma.fi
Jorma Ranta, kunnossapitopäällikkö, Vantaan kaupunki, puh (09) 8392 3077
tai 0400 462 830
Juha Hassila, tiedotuspäällikkö, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö/Kotitapaturmien ehkäisykampanja, puh. 040 758 7846
Tietoja julkaisijasta

020 701 2178http://www.kotitapaturma.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotitapaturmien ehkäisykampanja / Kampanjen mot hemolycksfall
Kaksi kolmesta liukastuu vapaa-ajalla11.1.2016 09:39:10 EET | Tiedote
Valtaosa liukastumisista sattuu vapaa-ajalla. Liukkauteen varautuminen voi unohtua esimerkiksi lenkille lähdettäessä ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Talvella jalkineiden pitävyyteen on syytä kiinnittää huomiota myös vapaa-ajan liikkumisessa.
Två av tre halkar under fritiden11.1.2016 09:39:09 EET | Pressmeddelande
Majoriteten av halkolyckorna inträffar under fritiden. Man kan glömma att utrusta sig t.ex. när man går ut på länk och följderna kan vara ödesdigra. Det är skäl att uppmärksamma skornas grepp också då man rör sig under fritiden.
Ikääntyneen väestön turvallisuus huolettaa ammattilaisia15.12.2015 08:55:00 EET | Tiedote
Tapaturmien ehkäisytyötä tekevät ammattilaiset ovat huolissaan päihteiden aiheuttamista tapaturmista sekä ikääntyneiden turvallisuudesta kodeissa. Ammattilaiset kokevat paikallisen tapaturmien ehkäisytyön heikommaksi kuin aiemmin. Järjestöt ja viranomaiset etsivät yhdessä keinoja, joilla parantaa suomalaisten asenteita omaa turvallisuuttaan kohtaan.
Pysy pystyssä: Liukastumisista kipua ja kustannuksia14.12.2015 14:44:34 EET | Tiedote
Viime talvena toteutetun kyselyn mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Joka toinen kertoi myös loukanneensa itsensä kaatuessaan. Mustelmien ja ruhjeiden lisäksi vuosittain lähes viisi tuhatta potilasta joutuu sairaalahoitoon liukastumisen takia.
Mummomaine sitkeässä - liukastumiset eivät ole kuitenkaan vanhojen kansantauti27.2.2015 09:00:00 EET | Tiedote
Kevättalvi on otollista aikaa tapaturmille, joita aiheutuu liukastumisten ja kaatumisten seurauksena. Ajatuksissa istuu sitkeästi myytti siitä, että erityisesti vanhukset satuttavat itsensä liukastumisten seurauksena, koska tasapainoaisti on heikentynyt ja luut ovat hauraat. Liukastumiset eivät kuitenkaan ole vain vanhojen kansantauti. Eniten liukastumisvammoja sattuu työikäisille ja nimenomaan talviaikaan. Omalla toiminnalla tapaturmat on ehkäistävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme