COMP-AID, PT-KESKUS, SUOMEN PROTEESIPALVELU JA REHAMED YHDISTYVÄT JOHTAVAKSI APUVÄLINETOIMIJAKSI
Järjestelyssä nykyinen Comp-Aidin ja PT-Keskuksen muodostama CompAid -ryhmä ostaa Suomen Proteesipalvelu Oy:n ja Rehamed Oy:n. Uuden ryhmän emoyhtiö on CompAid Group Oy ja sen itsenäisinä tytäryhtiöinä jatkavat PT-Keskus Oy, Comp-Aid Oy, Suomen Proteesipalvelu Oy ja Rehamed Oy. CompAid -ryhmän toimitusjohtaja Mika Paavola on nimitetty myös Rehamed Oy:n toimitusjohtajaksi, ja Rehamed Oy:n edellinen toimitusjohtaja ja omistaja Antti Airasmaa jatkaa ryhmän neuvonantajana. Suomen Proteesipalvelu Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Marco Storti. Suomen Proteesipalvelut Oy:n edellinen toimitusjohtaja Pekka Paasivaara jatkaa edelleen yhtiön palveluksessa, sekä hallituksen jäsenenä. Petteri Mäen ohella nyt muodostettavan ryhmän toiseksi pääomistajaksi tulee Sponsor Capital Oy. Yrityskaupoilla ei ole vaikutuksia yhtiöiden nykyisiin asiakkuuksiin tai henkilöstöön.
”Nyt tapahtuneen järjestelyn myötä, tavoitteenamme on myös vahvistaa merkittävästi organisaatiotamme läpi Suomen ja tulemme panostamaan laadukkaaseen asiakaspalveluun ja toiminnan laajentamiseen. Visiomme on kasvaa valtakunnallisesti tarjoamalla asiakkaille paikallisesti vahvaa apuväline-, hoitotarvike- ja proteesiosaamista. Vahva visio ja halu kehittää uudenlaisia asiakaspalvelukonsepteja sekä henkilöstön osaamisen ja panoksen arvostaminen antavat yhtiöille vankan pohjan jatkaa kasvun tiellä ”, toteaa Petteri Mäki.
"Uudella kokonaisuudella on laajaa osaamista sekä apuvälineistä, hoitotarvikkeista ja sairaalakalustosta. Yrityksellä on erinomaiset edellytykset vastata tarpeisiin hoitoketjun jokaisessa vaiheessa", sanoo Rehamed Oy:n entinen omistaja Antti Airasmaa.
”Uudella kokonaisuudella on erinomaiset lähtökohdat vastata markkinoiden koveneviin haasteisiin ja syventää kokonaisvaltaisempaa yhteistyötä asiakkaiden kanssa, sekä varmistaa yritysten tulevaisuus keskittyvässä apuvälinealassa”, toteavat Suomen Proteesipalvelu Oy:n entiset omistajat Pekka Paasivaara, Harri Oikarinen, Peter Kaske, Karl Lindfors, Tarvo Ranta, sekä Marco Storti.
”Uuden konsernin lisäarvo konkretisoituu asiakkaan kannalta parhaissa apuvälineratkaisuissa, asioinnin vaivattomuudessa ja läheisyydessä. Apuvälinealan kehitys jatkuu nopeana ja asiantuntemuksen tarve kasvaa. Haastammekin kilpailijat asiakaslähtöisyydellä ja alan parhaalla osaamisella”, kommentoi konsernin toimitusjohtaja Mika Paavola.
Comp-Aid -ryhmän yhtiöiden vuoden 2015 yhteenlaskettu liikevaihto on noin 15 M€ ja henkilöstön määrä on 55.
Lisätietoja:
CompAid -ryhmä, Petteri Mäki, puh. 0405460144; Mika Paavola, puh. 0408334532
Rehamed Oy, Antti Airasmaa, puh. 0405039580
Suomen Proteesipalvelut Oy, Marco Storti, puh. 0505561386; Pekka Paasivaara, puh. 0505561381
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sponsor Capital Oy
Fasteo – uusi vahva kumppani suomalaiselle rakentamiselle ja teollisuudelle15.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan Kiinnike & Rak, Kopadi, Suomen Kulutusosa, Airfil ja Öljycenter Finland ovat yhdistyneet 30.4.2025. Uuden vahvan teknisen kaupan konsernin nimeksi on valittu Fasteo Group. Fasteo symboloi nopeaa ja luotettavaa toimintaa sekä vahvaa asiakaslähtöisyyttä, jotka muodostavat perustan konsernin toiminnalle.
Tarkkala-konserni ja Konne Group yhdistyvät – Sponsor Capital mukaan tukemaan jatkokehitystä29.4.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
25. huhtikuuta 2025 allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Tarkkala-konserni ja Konne Group -konserni yhdistyvät uudeksi yhtiöksi. Samassa yhteydessä Sponsor Capital tulee osakkeenomistajaksi uuteen kokonaisuuteen. Tarkkalan ja Konne Groupin nykyiset avainhenkilöt jatkavat järjestelyn jälkeen merkittävinä osakkeenomistajina. Järjestelyn toteuttaminen on ehdollinen kilpailuviranomaisten hyväksynnälle.
Kierrätyspohjaisten voiteluaineiden valmistaja Forestoil osaksi Fluo-konsernia14.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Forestoil Oy liittyi osaksi Fluo-konsernia tammikuussa 2025 toteutetussa yritysjärjestelyssä. Yhdistymisen myötä Fluon tarjonta kierrätysraaka-ainepohjaisissa tuotteissa kasvaa muovituotteista voiteluaineisiin.
Suomen Kulutusosa ja Öljycenter Finland yhdistyvät8.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Öljycenter Finland liittyy Suomen Kulutusosan ja Airfil Oy:n muodostamaan konserniin. Kolmesta Pirkanmaalla toimivasta tukijalasta koostuva teknisen kaupan konserni myy esimerkiksi vara- ja kulutusosia, suodattimia sekä voiteluaineita. Arviolta maaliskuun lopussa tarjoama kasvaa entisestään, kun konserni yhdistää voimansa Vantaan Kiinnike & Rak -konsernin kanssa.
Vantaan Kiinnike ja Rak Oy ja Kopadi Oy yhdistyvät7.2.2023 14:00:00 EET | Tiedote
Järjestelyn myötä syntyy Helsingistä Ouluun ulottuvalla maantieteellisellä alueella toimiva konserni, joka palvelee asiakkaitaan laajalla valikoimalla kiinnitys- ja pientarvikkeita, timantti- ja purkutuotteita sekä pölyn- ja kosteudenhallinnan tuotteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme