MLL:n uusi pääsihteeri Mirjam Kalland aloitti työnsä - Onko lapsillamme riittävästi turvaa ja huolenpitoa?
Lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin ja elinolojen edistäminen on aina ollut MLL:n toiminnan tavoitteena. Liiton perustamisvaiheessa vuonna 1920 lasten hyvinvoinnin tärkeimmät haasteet olivat aliravitsemus ja korkea lapsikuolleisuus. Asiaa auttamaan MLL:ssa käynnistettiin mm. neuvolatoiminta.
Nykyisin valtaosa suomalaislapsista voi hyvin. Kuitenkin monessa perheessä podetaan väsymystä tai masennusta. Koulukiusaaminen ja nuorten psyykkinen oireilu on yleistä. Monissa lapsiperheissä vanhempien väsymistä lisää huoli toimeentulosta.
MLL toteuttaa ehkäisevää lastensuojelutyötä neuvomalla ja tukemalla vanhempia, ylläpitämällä lasten ja nuorten sekä vanhempien auttavia puhelimia, tekemällä yhteistyötä koulujen kanssa ja järjestämällä paikallista toimintaa perheille kautta Suomen.
Lasten hyvinvoinnin parantaminen vaatii yhteistyötä kaikkien lasten elämään vaikuttavien tahojen kesken. Aamun aikana pohditaan mm.
- mitkä ovat tekijät tukevat lasten hyvinvointia?
- miten vanhemmat saisivat enemmän aikaa, voimia ja iloa perhe-elämään?
- mikä on kansalaisjärjestön rooli lasten hyvinvoinnin edistämisessä?
- miten kuntien palveluja tulee kehittää tukemaan nykyistä paremmin lasten hyvinvointia ja turvallista kasvua?
- mitä on tehtävissä lapsiperheiden toimeentulon tukemiseksi?
TERVETULOA!
Ilmoittautumiset 14.5. mennessä: tiedottaja Camilla Heikkilä, camilla.heikkila@mll.fi, 075 3245580 tai 040 580 2393.
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 68 000 jäsentä, 528 paikallisyhdistystä, 9 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
På mors dag belönas 36 mammor med utmärkelsetecken25.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Republikens president har beslutat att ge 36 mammor medalj av I klass med guldkors av Finlands Vita Ros orden. Med det värdefulla utmärkelsetecknet uppmärksammas årligen mammor som har utmärkt sig som föredömliga fostrare samt främjat familjeliv och föräldraskap. Utmärkelsetecknen delas ut vid en riksomfattande morsdagsfest, som ordnas av Mannerheims Barnskyddsförbund i samarbete med social- och hälsovårdsministeriet i Helsingfors söndagen den 11 maj 2025.
Äitienpäivänä palkitaan 36 äitiä kunniamerkein25.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Tasavallan presidentti on päättänyt antaa 36 äidille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Arvokkaalla kunniamerkillä huomioidaan vuosittain äitejä, jotka ovat ansioituneet esimerkillisinä kasvattajina sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjinä. Merkit luovutetaan valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa. Juhlan järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa Helsingissä sunnuntaina 11. toukokuuta.
MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 vastaa pääsiäisenä joka ilta yöhön saakka17.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Kaikille lapsille ja nuorille pyhät eivät tarkoita kivaa lomaa ja katkosta arkeen. Lomallakin voi olla tarvetta jutella tai saada apua luotettavalta aikuiselta. Lasten ja nuorten puhelin 116 111 on avoinna jokaisena pääsiäisviikonlopun päivänä kello 17-20. Nuorten Tukilinja päivystää samassa numerossa koko pääsiäisen ajan klo 20-00.
Lek är glädje - Lekdagen firas lördagen den 26.416.4.2025 07:10:00 EEST | Pressmeddelande
Den nationella Lekdagen firas i år lördagen den 26 april, nu redan för tionde gången. Årets tema är glädje. Det påminner oss om att vi också i den här världspolitiska situationen har rätt att glädja oss åt goda stunder och leka oss till välbefinnande. Lekdagsnätverket inbjuder människor i alla åldrar att kasta sig in i lekens virvlar.
Ilo löytyy leikistä - Leikkipäivää vietetään lauantaina 26.4.16.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 26. huhtikuuta jo kymmenettä kertaa. Vuoden teemana on ilo. Se muistuttaa, että maailmanpoliittisen tilanteen keskellä on lupa myös iloita hyvistä hetkistä ja herättää hyvä olo leikin vauhdittamana. Leikkipäiväverkosto kutsuukin kaikenikäisiä heittäytymään leikin pyörteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme