3+1 Päivää -kampanjaa pidennetään viikolla suuren kysynnän vuoksi
23.3.2020 08:35:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

– Veimme kampanjan koronavirustilanteen vuoksi pikavauhdilla kokonaan verkkoon. Myynti on ollut jopa 10-kertaista viime syksyn kampanjan aloitukseen nähden, sanoo SOK tavaratalo- ja erikoisliikekaupan kehitysjohtaja Päivi Juntunen.
Suuren suosion vuoksi kampanjaa päätettiin nyt jatkaa viikolla eteenpäin sunnuntaihin 29.3. asti.
Miesten pukeutumisessa myyntipiikki
Kaikissa tuoteryhmissä on ollut kysyntää.
– Miehet ovat selkeästi innostuneet verkko-ostoksille, sillä miesten pukeutumisessa oli huomattava myyntipiikki heti kampanjan alkaessa viime keskiviikkona, Juntunen kertoo.
– 3+1 Päivää on ehdottomasti odotetuin ja tykätyin kampanjamme. Kampanjan suosioon vaikuttivat kotioloihin jääminen poikkeuksellisessa tilanteessa ja etujen saatavuus vain verkossa. Verkkokauppa tuo Sokoksen ja Emotionin valikoiman myös paikkakunnille, jossa ei ole kivijalkamyymälää.
– Verkkokaupan teknistä valmiutta parannettiin ja valikoimanäkyvyyttä lisättiin, jotta ostokokemus olisi mahdollisimman hyvä. Siirtämällä kampanjan tavarataloista ja myymälöistä verkkoon halusimme omalta osaltamme ehkäistä koronaviruksen leviämistä, toteaa Juntunen.
Tavarataloihin ja myymälöihin hankittuja tuote-eriä voidaan nyt toimittaa verkkokaupan asiakkaille Sipoon logistiikkakeskuksesta. Myymälöiden henkilökuntaa on siirtynyt logistiikkakeskukseen auttamaan, verkkokaupan asiakaspalveluun on tullut osaajia monista eri tehtävistä ja it-ammattilaiset ovat nostaneet verkkokaupan lisävalmiutta vauhdilla.
– On todella hienoa nähdä, miten koko sitoutunut henkilökuntamme on heittäytynyt uusiin tehtäviin lennosta, kiittelee Juntunen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Juntunen, SOK tavaratalo- ja erikoisliikekaupan kehitysjohtaja, paivi.juntunen(at)sok.fi, puh. 010 768 1023
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Sokos
Sokos on muodin ja kauneuden tavarataloketju, joka auttaa asiakasta löytämään oman tyylinsä. Sokos-ketjuun kuuluu verkkokauppa sekä 20 monipuolista tavarataloa, jotka sijaitsevat maamme suurimpien kaupunkien ydinkeskustoissa. Ensimmäinen Sokos-tavaratalo avattiin Helsingissä olympiavuonna 1952. Kotimainen asiakasomistajien omistama Sokos on osa S-ryhmää. www.sokos.fi
Emotion
Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Emotion-ketju on kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliike, joka tarjoaa laajan valikoiman kosmetiikan huippumerkkejä, tuoksuja, hiustenhoitotuotteita, päivittäiskosmetiikka, koruja sekä terveystuotteita. Osassa myymälöitä valikoimiin kuuluvat myös alusasut ja sukat. Ketjuun kuuluu 38 myymälää eri puolilla Suomea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.
Pokémon-korttien myynti räjähti – syynä milleniaalien nostalgian kaipuu23.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Pokémon-korttien myyntiä kasvattaa milleniaalien kaipuu omiin nuoruusvuosiin. Samalla aktiiviharrastajat ja keräilijät ovat löytäneet kotimaisen verkkokaupan tarjonnan.
S-ryhmän digipalveluissa yli miljoona bonustapahtumaa kuukaudessa – verkkoasiointi kasvaa vauhdilla15.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S‑ryhmän digipalveluissa, kuten verkkokaupoissa ja ABC-mobiilissa, kirjataan jo yli miljoona bonustapahtumaa kuukaudessa. Myös mobiilin S-Etukortin käyttö yleistyy vauhdilla. Kasvu kertoo suomalaisten siirtymisestä monikanavaiseen asiointiin.
Viru-hotellin johtajaksi Teemu Kilpiä14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Teemu Kilpiä aloittaa Original Sokos Hotel Virun hotellinjohtajana. Aiemmin hän toimi Viron Prismojen maajohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

