S-Pankki teki kelpo tuloksen
13.8.2015 09:18:32 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote
S-Pankilla oli kesäkuun lopussa vajaat 2,8 miljoonaa asiakasta, ja heillä oli käytössään 1,7 miljoonaa S-Pankin kansainvälistä maksukorttia. Verkkopankin käytön ja mobiiliasioinnin mahdollistavat pankkitunnukset olivat käytössä noin 1,6 miljoonalla asiakkaalla. S-Pankin talletuskanta oli kesäkuun lopussa 4 088,0 miljoonaa euroa ja antolainaus 2 717,6 miljoonaa euroa.
S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula on erittäin tyytyväinen S-Pankin alkuvuoden kehitykseen, sekä tuloksen että pankin saaman positiivisen palautteen osalta. Panostukset helppouteen alkavat kantaa hedelmää - esimerkiksi tämän kevään aikana S-mobiili ja S-Etukortti Visan lähimaksuominaisuus voittivat kansainvälisen Contactless & Mobile Awards -kilpailun asiakasuskollisuus-sarjan ja asiakkaat valitsivat S-Pankin luotonvalvonnan asiakaspalvelun maan parhaaksi asiakaspalvelukeskukseksi.
- Hyvä liiketulos mahdollistaa sen, että voimme jatkossakin panostaa digitaalisten palveluiden kehittämiseen, Ylihurula kertoo.
Pankkiasiointi siirtyy mobiiliin
Pankkiasioiden hoitaminen mobiililla yleistyy kovaa vauhtia. S-Pankin asiakkaat ovat ottaneet kaupan ja pankin asiakkuuden yhdistävän S-mobiilin omakseen ja kesäkuusta lähtien asiakkaat ovat käyttäneet useammin mobiilipankkia kuin perinteistä verkkopankkia pankkiasioidensa hoitamiseen. ”Suomen etuisin luuri” oli kesäkuun loppuun mennessä ladattu 450 000 puhelimeen ja tablettiin.
Rahastosäästämistä koko kansalle
S-Pankki-konsernin varainhoitopalveluista vastaavan FIMin hallinnoitavat varat (AuM) olivat kesäkuun lopussa 6 193,9 miljoonaa euroa. Tästä rahastopääomaa oli 5 430,5 miljoonaa euroa.
Laajan suosion saanut mahdollisuus siirtää S-ryhmässä tehdyistä ostoksista maksettava Bonus säästöön rahastoon siivitti rahasto-osuudenomistajien määrän ennennäkemättömään kasvuun. Kesäkuun lopussa FIMin hallinnoimien rahastojen osuudenomistajien määrä oli lähes 200 000.
S-Pankki-konserni numeroina 30.6.2015
- 2,8 miljoonaa asiakasta
- 1,7 miljoonaa maksukorttia
- 1,6 miljoonaa pankkitunnusta
- 4 088,0 miljoonaa euroa talletuksia
- 2 717,6 miljoonaa euroa myönnettyjä luottoja
- 6 193,9 miljoonaa euroa hallinnoitavia varoja*
- 200 000 rahasto-osuudenomistajaa
- 12,2 miljoonan liiketulos
- 14,3 prosentin vakavaraisuusaste
- 4 711,3 miljoonan euron tase
*FIM Varainhoito hallinnoi FIM- ja LähiTapiola-rahastoja
S-Pankin osavuosikatsaus on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://dokumentit.s-pankki.fi/tiedostot/s-pankki-osavuosikatsaus-2015
Yhteyshenkilöt
Pekka YlihurulaToimitusjohtaja
Puh:010 76 82100pekka.ylihurula@s-pankki.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Rikolliset lähettävät huijaustekstiviestejä S-Pankin nimissä15.10.2026 12:45:00 EEST | Tiedote
S-Pankin nimissä lähetetään parhaillaan huijaustekstiviestejä, joissa vastaanottajaa ohjataan linkin kautta huijaussivustolle pankkitunnusten, korttitietojen tai muiden henkilökohtaisten tietojen kalastelemiseksi. Ethän koskaan syötä pankkitunnuksiasi tai korttitietojasi sivustolle, johon olet saanut linkin tekstiviestinä, sähköpostitse tai pikaviestimissä.
Nästan var tredje finländare sköter sina bankärenden i S-mobil varje vecka – antalet användare har fördubblats på fem år15.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
S-Bankens kunder använder S-mobil mycket aktivt. I appen kan kunden sköta de flesta av sina bankärenden, och nya funktioner utvecklas kontinuerligt. Den virtuella assistenten, som lanserades i början av sommaren, ökar upplevelsen av smidighet.
Lähes joka kolmas suomalainen hoitaa viikoittain pankkiasioitaan S-mobiilissa – käyttäjien määrä tuplaantunut viidessä vuodessa15.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
S-Pankin asiakkaat asioivat S-mobiilissa erittäin aktiivisesti. Sovelluksessa voi hoitaa valtaosan pankkiasioistaan, ja uusia ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti. Alkukesästä lanseerattu virtuaaliavustaja lisää mutkattomuuden kokemusta.
Irankriget håller oljepriset högt – S-Banken ökade aktievikten trots osäkerheten8.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det utdragna kriget i Iran har drivit upp oljepriset och ökat oron för stigande inflation. Enligt S-Bankens marknadssyn för oktober kan de högre energipriserna hålla räntorna på en hög nivå längre än väntat. Samtidigt har världsekonomin och företagens resultatutveckling fortsatt att vara starka.
Iranin sota pitää öljyn hinnan korkealla – S-Pankki kasvatti osakepainoa epävarmuudesta huolimatta8.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Iranin sodan pitkittyminen on nostanut öljyn hintaa ja lisännyt huolta inflaation kiihtymisestä. S-Pankin lokakuun markkinanäkemyksen mukaan energian kallistuminen voi pitää korot korkealla odotettua pidempään. Samalla maailmantalous ja yritysten tulokset ovat säilyneet vahvoina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

