Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Kiinan maanjäristys: Tavoitetut suomalaiset kunnossa

Jaa

ULKOASIAINMINISTERIÖ

http://formin.finland.fi

 

Tiedote 164/2008

15.5.2008

 

Kiinan maanjäristys: Tavoitetut suomalaiset kunnossa

 

Kiina jatkaa Sichuanissa 12. toukokuuta tapahtuneen maanjäristyksen pelastustöitä. Suomen Pekingin-suurlähetystö on tavoittanut kaikki tiedossaan olleet suomalaiset Chengdun alueella. Suurlähetystön tietojen mukaan heillä ei ole hätää. Alueella voi silti olla edelleen muita suomalaisia, joista edustustolla ei ole tietoa.

 

Kiinan ulkoministeriö on vahvistanut Suomen Pekingin-suurlähetystölle, että suomalaisia ei ole niiden 900 ulkomaalaisen joukossa, jotka ovat maajäristysalueella turvassa, mutta eivät ole päässeet sieltä vielä poistumaan.

 

Suomalaisten tilanne on kohtalaisen hyvä. Uusimmat tiedot vedensaannista tuhoalueella kertovat, että kauppoihin olisi jälleen toimitettu muun muassa pullotettua vettä, mikä on helpottanut tilannetta ja rauhoittanut mieliä.

 

Suomi on valmis avustamaan Kiinaa. Tasavallan presidentti esitti aiemmin 13. toukokuuta Suomen surunvalittelut Kiinan presidentille Hu Jintaolle.

 

Lisätietoja: ministeri Kimmo Lähdevirta, puh. +86 1390 103 2671, tai lähetystösihteeri Teemu Turunen, puh. +86 1390 103 2673, molemmat Suomen Pekingin-suurlähetystöstä, sekä tiedotusyksikön päällikkö Juha Markkanen, puh. 040 520 3925

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote

Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.

//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande

//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.

//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote

//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye