Työeläkeyhtiö Elo

Elo onnistui sijoitustoiminnassaan maailmantalouden vaikeuksista huolimatta

20.8.2015 09:31:17 EEST | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote

Jaa
Elon osavuosiraportti 1.1.−30.6.2015
  • Elon sijoitustoiminnan tuotto vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli 4,9 prosenttia.
  • Sijoitusten markkina-arvo kasvoi kesäkuun loppuun mennessä 20,7 miljardiin euroon.
  • Vakavaraisuus vahvistui vuodenvaihteesta. Vakavaraisuusaste oli 27,5 prosenttia vastuuvelasta ja vakavaraisuuspääoma oli 2,4-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden.
  • Toiminta tehostui edelleen ja hoitokustannussuhde oli 77 prosenttia.

– Elon alkuvuosi oli kokonaisuutena onnistunut. Sijoitusten hyvät tuotot heijastuivat vakavaraisuuteemme ja vakavaraisuusaste nousi 27,5 prosenttiin vastuuvelasta, kun se vuodenvaihteessa oli 25,8 prosenttia. Toimintamme tehokkuus oli erinomainen etenkin huomioiden yhä käynnissä oleva yhtiön rakennustyö. Alkuvuoden aikana suurin osa fuusion edellyttämistä järjestelmähankkeista on saatu valmiiksi, ja pystymme nyt panostamaan entistä enemmän palvelujemme kehittämiseen, kertoo kesäkuun alussa Elon toimitusjohtajana aloittanut Satu Huber.

Elon vakavaraisuuspääoma oli kesäkuun lopussa 4 494 miljoonaa euroa (4 042 milj. e 30.6.2014). Liikekuluihin Elo käytti 77 (80) prosenttia vakuutusmaksun hoitokustannusosista.

Osakesijoitukset tuottivat parhaiten

Elon sijoitusten kokonaistuotto oli kesäkuun lopussa 4,9 (3,6) prosenttia.

– Elon sijoitustuotto säilyi vuoden alun hyvällä tasolla huolimatta toisen vuosineljänneksen voimakkaista osake- ja korkomarkkinaliikkeistä. Kesäkuun lopun tuottotaso ei muuttunut merkittävästi maaliskuusta. Kaikki omaisuuslajit tuottivat positiivisesti vuoden ensimmäisellä puoliskolla, toteaa Elon sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.

Omaisuusluokista parhaiten tuottivat osakesijoitukset, joiden tuotto ylsi 13,4 (5,4) prosenttiin. Erityisesti eurooppalaiset osakkeet tuottivat alkuvuonna hyvin, 13,8 prosenttia. Myös pääomasijoitusten tuotto oli erinomaisella, 14,6 (7,5) prosentin tasolla.

– Elon osakeriskiä kevennettiin jonkin verran huhtikuusta lähtien. Osakemarkkinoiden hinnoittelu on pysynyt keskimääräistä korkeampana, eikä kuluvan vuoden tulosodotuksissa ole tapahtunut selkeää käännettä parempaan, Hiidenpalo kertoo.

Elon korkoriskisijoituksissa jatkettiin sijoitusten hajauttamista euroalueen ulkopuolelle ja korkoriskiasema pidettiin maltillisena alipainottamalla erityisesti Eurooppaa. Yritysten joukkovelkakirjoja vähennettiin kevään aikana. Mataliksi painuneista korkotasoista johtuen korkosijoitusten tuotto oli 0,2 (2,9) prosenttia.

Muista sijoituksista hedge fund -sijoitukset tuottivat 1,7 (3,2) prosenttia. Kiinteistösijoitusten tuotto oli 4,4 (2,3) prosenttia.

Elon sijoitusten viiden vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli 5,8 prosenttia (1.7.2010–30.6.2015) ja kymmenen vuoden keskimääräinen nimellistuotto 5,1 prosenttia (1.7.2005–30.6.2015). Vuosien 2005–2013 osalta laskennassa on käytetty LähiTapiola Eläkeyhtiön sijoitustuottoja.

Markkinajohtaja vakuutusten lukumäärässä

Elo on vakuutusten lukumäärässä markkinajohtaja niin TyEL- kuin YEL-vakuutuksissa. Elossa oli kesäkuun lopussa 45 800 (47 100) TyEL-vakuutusta ja 85 600 (88 500) YEL-vakuutusta. Yhteensä Elossa oli vakuutettuna 470 300 (478 800) yrittäjää ja työntekijää.

– Olemme onnistuneet alkuvuonna uusmyynnissä hyvin. Lisäksi vuoden 2015 kolme siirtokierrosta ovat kasvattaneet Elon maksutuloa 3,4 miljoonaa euroa, kuvaa Satu Huber.

Elo maksoi alkuvuoden aikana yhteensä noin 1 414 (1 352) miljoonaa euroa eläkkeitä 220 000 (221 000) eläkkeensaajalle.

Suomen talouden haasteet jatkuvat

Maailmantalouden kehitykseen ja sijoitusympäristöön vaikuttavat yhä keskeisesti keskuspankkien toimenpiteet ja niihin kohdistuvat odotukset. Euroopan keskuspankki jatkaa voimakasta rahapoliittista elvytystä pitkälle ensi vuoteen, mikä tukee korko- ja osakesijoituksia. Toisaalta Yhdysvaltojen keskuspankki valmistautuu jo ohjauskorkojen varovaiseen nostamiseen. Eriytyminen eri talousalueiden välillä voi lisätä sijoitustuottojen ja valuuttamarkkinoiden epävakautta, joten sijoitusnäkymät loppuvuodelle ovat epävarmat.

– Lähiajan merkittävin maailmantalouden riski liittyy Kiinan talouden kehitykseen. Maassa haetaan muutosta perinteiseen investointi- ja vientivetoiseen kasvumalliin samaan aikaan, kun osakemarkkinoiden kehitys näyttää erkaantuneen täysin reaalitalouden kehityksestä. Kiinan nuori osakemarkkina ylikuumeni alkuvuonna, ja kesän mittaan maan talouspolitiikan viranomaiset ovat hyvin poikkeuksellisin keinon yrittäneet vakauttaa markkinaliikkeitä. Euroalueella Kreikan talousahdingon ratkaisuyrityksissä on edetty, mutta tilanne on edelleen epävarma ja haastava, arvioi Hanna Hiidenpalo.

Suomen taloustilanne näyttää yhä vaikealta.

– Vaikka muun Euroopan talouskehitys on jo piristynyt, se ei toistaiseksi ole vielä pystynyt kohentamaan Suomen investointi- ja tuotantotarvikevetoista teollisuutta. Viime viikkoina tapahtunut raakaöljyn hinnan alentuminen pitää yllä Suomelle tärkeän kauppakumppanin, Venäjän, talousahdinkoa ja hidastaa osaltaan taloutemme elpymistä. Teollisuuden suhdannebarometrit ja kuluttajanäkymät viittaavat heikkona jatkuvaan loppuvuoteen, toteaa Hiidenpalo.

Luvut ovat tilintarkastamattomia emoyhtiön lukuja.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Satu Huber, puh. 020 703 5811
Sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo, puh. 020 703 5668
Talousjohtaja Sarianne Kirvesmäki, puh. 020 703 5134

Yhteyshenkilöt

Elon viestintä: viestintäpäällikkö Hanna Saira, puh. 020 703 5671

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elon Carl Pettersson: Tesiä pääomittamalla tai eläkeyhtiöitä kovistelemalla emme rakenna seuraavia suomalaisia menestystarinoita7.4.2026 15:43:16 EEST | Blogi

Eläkeyhtiöt ovat jo nyt merkittäviä sijoittajia startup- ja kasvuyrityskentässä ja olemme systemaattisesti mukana uusien, kiinnostavien hankkeiden taustalla. Me Työeläkeyhtiö Elossa sijoitimme viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin, iso osa kotimaisten pääomarahastojen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana sijoituksia on tehty noin 400 miljoonan euron arvosta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan.

Neljä viidestä pienyrittäjästä kokee työnsä muuttuneen raskaammaksi – 70 % näkee uusia yritystoiminnan avauksia31.3.2026 08:50:00 EEST | Tiedote

Epävarmat ajat ja kustannusten nousu ovat ravistelleet suomalaisten pienyrittäjien arkea. Lähes 80 % pienyrittäjistä sanoo Elon kyselyssä, että heidän työnsä on muuttunut vaativammaksi vain viime vuosien aikana. Epävarmuuden keskellä 70 % yrittäjistä uskoo samalla tunnistavansa yritystoiminnan uusia avauksia ja löytävänsä resurssit niiden toteuttamiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye