Hartela

Sähköpalvelu Oy Timo Kurki uudisti nimensä HT-Sähköpalvelu Oy:ksi

Jaa
LEHDISTÖTIEDOTE 10.10.2008. HT-Sähköpalvelu Oy toimii eteläisen Suomen kasvukeskuksissa ja sillä on toimistot Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Lahdessa. Yhtiön liikevaihdosta kolmannes kertyy uudisrakennusten sähkö- ja teleurakoinnista ja 2/3 saneerauskohteiden sekä kunnossapidon ja huollon sähkö- ja teleasennuksista. Yhtiön palveluksessa on noin 150 henkeä ja sen toimitusjohtaja on Vesa Paajanen.

Sähköpalvelu Oy Timo Kurki perustettiin vuonna 1986. Vuonna 2000 tehdyllä yrityskaupalla Rakennusosakeyhtiö Hartela osti yhtiön ja se liitettiin osaksi Hartela Talotekniikka -alakonsernia, jonka emoyhtiö on Hartela Talotekniikka Oy. Hartela Talotekniikka -konserniin kuuluvat HT-Sähköpalvelun lisäksi LVIA-urakoitsija Saipu Oy ja sähköurakoitsija Turun Valo ja Voima Oy. Hartela Talotekniikka -konsernin liikevaihto kuluvan vuoden osalta tulee olemaan yli 60 milj. euroa.

Lisätietoa antavat:
HT-Sähköpalvelu Oy, Vesa Paajanen, toimitusjohtaja, p. 010 561 3501
Hartela Talotekniikka Oy, Seppo Hautala, toimitusjohtaja, p. 010 561 3398

Tietoja julkaisijasta

Hartela
Hartela
Ilmalantori 1
00240 HELSINKI

010 5613 000http://www.hartela.fi

Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hartela

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye