Oy Snellman Ab

Snellman ostaa Wikholm Foodin ja laajentuu HoReCa-markkinoilla

1.9.2008 12:30:00 EEST | Oy Snellman Ab | Tiedote

Jaa
Snellman ostaa 77% Oy Wikholm Food Trade Ltd:n osakekannasta. Kaupan myötä Snellman käynnistää lihanjalostuksen ja valmisruoan rinnalle HoReCa-liiketoiminnan. Wikholm Foodin omistaja Ilkka Wikholm jää vähemmistöosakkaana kehittämään uutta liiketoimintaa Snellman-konsernissa. Yhtiöt ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti toiminta käynnistyy 1.9.2008 alkaen.

Yrityskaupan lisäksi Snellman on perustanut konserniinsa uuden tytäryhtiön Snellman Trading Oy:n. Yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.9.2008 alkaen Wikholm Foodin toimitusjohtaja Heikki Huotari . Wikholm Foodin toiminta yhdistetään kokonaisuudessaan Snellman Tradingin kanssa siinä vaiheessa kun Snellman lunastaa kauppaehtojen mukaisesti loput Wikholm Foodin osakkeista. Toiminta Wihkolm Foodissa jatkuu ylimenokauden muuttumattomana. Koko Wikholm Foodin henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä. Näillä järjestelyillä Snellman tukee tavoitettaan nousta merkittäväksi toimijaksi HoReCa-sektorilla.

"Wikholm Food on kasvanut nopeasti HoReCa-sektorilla korkealaatuisilla tuotteillaan ja laajalla osaamisellaan ulkomaankaupassa ja jakelutien hallinnassa. Snellman jatkaa vähittäiskaupan puolelta tunnettua strategiaansa premium-tason tuotteiden toimittajana myös Horeca-sektorilla. Tässä strategiassa Wikholm Foodin tuotteet yhdessä Snellmanin lihanjalosteiden ja valmiiden ruokien kanssa tulevat muodostamaan erinomaisen tuotetarjonnan suurkeittiöille. Wikholm Food on sopiva täydennys Snellmanille uuden jakelutien suhteen",  Snellmanin toimitusjohtaja Martti Vähäkangas kommentoi kauppaa.

Vuonna 1993 perustettu Oy Wikholm Food Trade Ltd toimii Ulvilassa ja Helsingissä. Yhtiö omistaa tuotantolaitoksen Ulvilassa. Yhtiön liikevaihto on noin 8 Milj. euroa ja se työllistää 35 henkeä. Wikholm Food on tunnettu Panini-konseptista, bake off -tuotteista ja pakasteiden maahantuonnista. Wikholm Foodin tuotteita käytetään ja myydään liikenneasemilla, ravintoloissa ja suurkeittiöissä ympäri Suomea.

"Wikholm Foodin näkökulmasta kauppa merkitsee yhtiön liittämistä toiseen korkean laatukäsitteen ja brändin omaavaan yhtiöön. Näin Wikholm Foodin käynnistämä ja voimakkaasti kasvava toiminta saa uusia mahdollisuuksia. Yhdistämällä valikoimat Snellmanin kanssa voimme monipuolistaa tarjontaamme ja saavuttaa uusia kohderyhmiä", sanoo Wikholm Foodin perustaja Ilkka Wikholm .

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Martti Vähäkangas, Snellman, puh. +358 44 796 6210,  +358 6 786 6210
Hallituksen pj, Ilkka Wikholm, Wikholm Food, puh. +358 500 722 427

Tietoja julkaisijasta

Oy Snellman Ab
Oy Snellman Ab
Kuusisaarentie 1
68600 PIETARSAARI

06 786 6111http://www.snellmangroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oy Snellman Ab

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye