LEHDISTÖKUTSU JA -TIEDOTE: Olutfestit Naantalin Kaivohuoneella 25.–26.9.2015

MALLASJUOMIEN MAKUJUHLAA NAANTALISSA 25.-26.9.2015
Pienpanimo- ja käsityöläisoluiden vankka suosio jatkaa kasvuaan niin kuluttajien kuin harrastajienkin laseissa. Turun seudulla tuoppia ei ole vielä tartuttu kunnolla kahvasta, vaikka esimerkiksi pääkaupunkiseudulla erilaisia oluttapahtumia on järjestetty jo jonkin aikaa. Tämä puute korjaantuu syyskuun lopussa, kun Naantalin Kaivohuoneella järjestetään laatuaan ensimmäiset Olutfestit.
Modernilla otteella toteutettava uusi tapahtuma on saanut inspiraationsa klassisesta saksalaisesta olutilottelusta, Oktoberfesteistä, joita perinteisesti vietetään syys-lokakuun vaihteessa. Kaivohuoneelle odotetaankin sankoin joukoin oluen ystäviä nauttimaan rennosta tunnelmasta, erikoisoluista ja erityisesti Olutfesteille suunnitellusta gastropub-menusta. Festitunnelmaan kuuluu luonnollisesti myös livemusiikki.
Eriomainen tilaisuus maisteluun
Tapahtumassa on mukana useita panimoita esittelemässä tuttuja suosikkeja ja maistuvia uutuustuotteita. Olutfesteillä mallasjuomaa tarjoaa mm. Beverage Partners Finland, Sinebrychoff, Vakka-Suomen Panimo, Stallhagen, Rekolan Panimo, Hartwall, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Hopping Brewsters, Simapaja, Radbrew ja Pyynikin Käsityöläispanimo.
Oluttietämystään voi kartuttaa maistelun lisäksi myös Pienessä Olutkoulussa, joka järjestetään kumpanakin tapahtumapäivänä klo 19:00.
OLUTFESTIEN AUKIOLOT JA OHJELMA:
Pe 25.9. 17-22, jatkot klo 24 asti
La 26.9. 17-22, jatkot klo 24 asti
Pieni Olutkoulu -maistelu klo 19:00 kumpanakin tapahtumapäivänä.
Ohjelmassa myös olutmaistingeja, livemusiikkia ja saksalaistyylistä gastropub-ruokaa.
LIPPUJEN HINNAT JA ENNAKKOMYYNTI:
Pääsymaksu 10€, sis. narikka
Maistelulipukkeet 3€/kpl
Pieni Olutkoulu 15€/hlö, varaukset ja maksut paikan päällä
Liput Lippupalvelusta
LISÄTIETOJA:
Jenni Malmberg
jenni.malmberg(at)naantalispa.fi
Puh. +358 44 756 7833
KUTSU LEHDISTÖLLE: LEHDISTÖTILAISUUS PE 25.9. KLO 16
Olutfestien lehdistötilaisuus järjestetään 25.9. klo 16 Naantalin Kaivohuoneella. Paikalla ovat tapahtuman järjestäjän edustajat sekä yhteistyökumppanit ja -panimot. Tilaisuuden jälkeen toivotamme median edustajat tervetulleiksi jatkamaan Olutfestejä kanssamme!
Median edustajien ilmoittautumiset lehdistötilaisuuteen ja festivaaleille ottaa vastaan:
Jenni Malmberg
jenni.malmberg(at)naantalispa.fi
Puh. +358 44 756 7833
Tervetuloa nauttimaan kanssamme olutkulttuurin helmistä!
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin Kaivohuone
Naantalin Kaivohuoneella huippukeikkoja koko kesäkauden ajan20.3.2024 14:22:54 EET | Tiedote
Naantalin Kaivohuone pitää huolen siitä, että Naantalin Vanhankaupungin rannassa nähdään laadukkaita ja monipuolisia livekeikkoja koko kesän ajan. Unohtumattomista musiikkielämyksistä saadaan nauttia toukokuusta lähtien aina kesän viimeisiin lämpimiin päiviin saakka.
Naantalin Kaivohuone tuo Naantalin rantaan kansainvälistä tunnelmaa ja uudenlaisen ruokakonseptin11.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Perinteikäs Naantalin Kaivohuone avaa ovensa uudistuneena perjantaina 26. toukokuuta. Uudistusten myötä Kaivohuoneelta löytyy jatkossa upea beach house -henkinen terassi sekä Naantalin rannan mielenkiintoisin ruokalista. Kaivohuoneen legendaariset keikkaillat painottuvat entistä enemmän kesän ja lomasesongin arki-iltoihin.
Naantalin Kaivohuoneella kaikkien aikojen kesä ja juhannus19.3.2019 11:35:02 EET | Tiedote
Naantalin Kaivohuoneella koetaan kesäisin rantaviivan parhaat bileet. Tulevalle kesälle onkin ladattu ennennäkemätön artistikattaus. Kesä 2019 tuo Kaivolle myös kaksipäiväisen Kaivon Juhannuksen, jota tähdittävät mm. Lauri Tähkä ja Popeda. Juhannuksen Early Bird -liput tulevat myyntiin keskiviikkona 20.3.2019.
NAANTALIN KAIVOHUONEEN KESÄ KÄYNNISTYY 22.4.18.4.2016 08:06:00 EEST | Tiedote
Länsirannikon legendaarisimman keikkapaikan kesän ensimmäiset artistit on julkaistu, ja kauden avajaisia vietetään 22.4. Tänäkin vuonna lavalle nousee kuumimmat suomalaisartistit, ja bilekeikkojen lisäksi luvassa on entistäkin monipuolisempaa menoa. Myös keittiön puolella on luvassa kesäuutuuksia ja tietenkin vapun ja äitienpäivän juhlalounaat.
UUSI VIINI- JA RUOKATAPAHTUMA NAANTALIN KAIVOHUONEELLA TOUKOKUUSSA12.5.2015 14:59:19 EEST | Tiedote
Naantalin Viinijuhlat on Naantalin Kylpylän ja Naantalin Viiniseuran yhdessä tuottama viini- ja ruokatapahtuma, jolla juhlistetaan Viiniseuran kymmenvuotista taivalta. Tänä kesänä ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma valtaa Naantalin Kaivohuoneen perjantaina 22.5.2015 klo 17.00–21.00. Viinijuhlat täydentävät erityisesti ruoan ja viinin ystäville mieluisalla tavalla Naantalin kesän tarjontaa sekä samalla Venemessu-viikonlopun perinteisesti runsasta tapahtumakirjoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme