Taloyhtiön osakkaiden yhtiölainat varainsiirtoveron piiriin
Uudistuksen myötä myös veropohja laajenee. Veroa on maksettava kauppahinnan lisäksi osakkeisiin kohdistuvasta yhtiölainaosuudesta. Vero lasketaan siis jatkossa niin sanotusta velattomasta myyntihinnasta. Mukaan lasketaan sellaiset asunto-osakeyhtiön velat, jotka osakkaalla on oikeus tai velvollisuus maksaa yhtiölle kerralla lainaosuutena tai pääomavastikkeena. Uudiskohteessa veron kohteena on velaton myyntihinta eli koko kauppahinta.
Varainsiirtoveroa ei makseta sellaisista taloyhtiön lainoista, joihin osakkaalla ei ole takaisinmaksuoikeutta. Tällaisia lainoja ovat yhtiöissä esim. ns. limiittilainat ja hoitolainat, joilla hoidetaan lähinnä juoksevia hoito- ja ylläpitokuluja.
Veromuutoksen lopulliset vaikutukset asuntokauppaan ja kauppahintoihin jäävät markkinoiden määriteltäviksi. Mikäli asuntojen kysyntä verotuksen kiristyksen myötä pienenee, voivat kauppahinnat laskea. Silloin veroprosentin korotus toisi lisäkustannuksen myyjälle. Silloin osa verotuksen kiristymisestä valuisi myyjien kontolle laskevien markkinahintojen muodossa, toteaa Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.
Lisätietoja (puhelinnumerot vain toimitusten käyttöön): Kiinteistöliitto, pääekonomisti Jukka Kero puh. 0505480231 ja Kiinteistöliitto Uusimaa, johtava lakimies Mia Pujals puh. 0407223003.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Hoitovastikkeiden keskinousu kolme prosenttia vuonna 202518.6.2025 09:07:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on ollut tänä vuonna kahta edellisvuotta maltillisempaa. Kymmenen suurimman kaupungin kerrostaloissa keskimääräinen hoitovastike on noussut noin 2,3 prosenttia. Viime vuonna lukema oli 4,3 prosenttia, ja vuonna 2023 runsaat kahdeksan prosenttia.
Ikääntyvien asuminen aiheena Kiinteistöliiton keskustelutilaisuudessa SuomiAreenassa 26.6.202517.6.2025 10:35:00 EEST | Tiedote
Ikääntyvässä Suomessa koti on yhä useammin paikka, jonne jää yksin, ja josta ei pääse pois. Muistisairaudet, liikkumisen vaikeudet, yksinäisyys ja turvattomuus koskettavat satojatuhansia ihmisiä. Taloyhtiöt ovat uuden ikäpolitiikan etulinjassa. Miten rakennamme koteja, joissa huomioidaan muistin haalistuminen, arjen esteet ja tarve kuulua joukkoon? Entä jos taloyhtiö ei olisikaan pelkkä rakennus, vaan turvapaikka?
Paloturvallinen parvekegrillaus on sallittua myös taloyhtiössä27.5.2025 09:03:00 EEST | Tiedote
Kesän kynnyksellä moni kaivaa grillin esiin ja ryhtyy valmistamaan kesäisiä herkkuja omalla parvekkeellaan tai terassillaan. Aihe tuottaa yhteydenottoja myös Kiinteistöliiton lakineuvontaan. Osa taloyhtiöiden osakkaista kokee grillaamisen niin häiritsevänä, että haluaisi kokonaan kieltää sen. Kiinteistöliitto ei kuitenkaan suosittele grillauskieltoa ratkaisuksi asiaan.
Kuumuus koettelee rakennuksia ja niiden käyttäjiä – näin taloyhtiö voi varautua helteisiin22.5.2025 09:04:00 EEST | Tiedote
Ilmastonmuutos tuo mukanaan yhä kuumempia ja pidempiä hellejaksoja, jotka koettelevat rakennuksia ja niiden asukkaita. Taloyhtiöiden on syytä kartoittaa kiinteistöön kohdistuvat riskit ja varautua ennalta, jotta asunnot pysyvät turvallisina ja miellyttävinä myös kuumimpina kesäpäivinä.
Oma allas huoneistopihalle tai parvekkeelle edellyttää huolellista suunnittelua ja taloyhtiön hyväksynnän20.5.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Erilaiset porealtaat, paljut ja kylpytynnyrit ovat yleistyneet myös taloyhtiöiden huoneistopihoilla. Jos rivitalon piha-alue on taloyhtiön hallinnassa, osakas tarvitsee asennukseen taloyhtiön luvan. Myös osakkaan hallinnassa olevalle pihalle tuotavasta altaasta on tehtävä etukäteen kirjallinen muutostyöilmoitus, jonka käsitteleminen kuuluu taloyhtiön hallituksen toimivaltaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme