Yrityksen kotivaltion määrittely verotuksessa on kirjavaa

Missä valtiossa ja millä perusteella yritys maksaa tuloveroa toimiessaan useassa valtiossa? OTK, VT Marianne Malmgrén selvittää

väitöskirjassaan "Oikeushenkilön asuinvaltio verotuksessa ja yrityksen kansainvälistyminen”ulkomaille toimintaansa laajentavan yhteisön tuloverotusta. Elinkeinotulon verovelvollisuus voi perustua yhteisön verotukselliseen kotipaikkaan, kiinteään toimipaikkaan tai väliyhteisötulon verotukseen. Yhteisö on yleisesti verovelvollinen verotuksellisessa kotipaikassaan eli asuinvaltiossaan ja maksaa siellä veroa kaikista tuloistaan riippumatta siitä, mistä valtiosta tulot saadaan.

Kiinteän toimipaikan yhteisö on sijaintivaltiossaan verovelvollinen toimipaikasta saadusta elinkeinotulosta. Kiinteä toimipaikka merkitsee rajoitettua verovelvollisuutta. Väliyhteisöverotuksessa ulkomaisen niin sanotun matalan verotuksen valtiossa asuvan yhteisön tulo voidaan tiettyjen edellytysten täyttyessä verottaa yhteisön osakkaiden asuinvaltiossa heidän tulonaan. Osakkaat voivat olla joko luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä.

Malmgrénin tutkimuksessa selvitetään EY:n perustamissopimuksen määräysten vaikutusta yhteisöjen oikeuteen sijoittua toiseen jäsenvaltioon, valita toimintamuoto ja vedota sopimuksen perusvapauksiin. Tutkimuksessa tarkastellaan eurooppaoikeuden ja verosopimusten suhdetta kansalliseen lainsäädäntöön. Verosopimusten tarkoituksena on poistaa saman tulon verottaminen kahdessa valtiossa saman verovelvollisen tulona. Suomen lisäksi tutkimuksessa käsitellään Ruotsin, Ison-Britannian, Saksan, Alankomaiden ja Yhdysvaltojen säännöksiä.

Lisäksi selvitetään EY:n perustamissopimuksen sijoittautumisvapauden vaikutusta poismuuttoveroihin, joita saatetaan periä, kun yhteisön verotuksellinen asuinvaltio muuttuu tai toisessa valtiossa oleva kiinteä toimipaikka lopettaa toimintansa. Myös yritysjärjestelyjen, kuten sulautumisen, liiketoimintasiirron ja osakevaihdon verovapausedellytyksiä käsitellään ja tarkastellaan eurooppayhtiön kotipaikan siirron sekä eri ETA-valtioissa olevien yhtiöiden sulautumisten tuloveroseuraamuksia.

Tutkimustulokset

Malmgrénin mukaan verotus on yksi tekijä valittaessa yrityksen toimintavaltiota, mutta ei ratkaisevin.

Asuinvaltion määrittämisperusteet voidaan ryhmitellä kansallisissa säännöksissä muodollisiin perusteisiin, tosiasialliseen toimintaan, yhdistelmämalliin ja omistajien tai hallituksen kotivaltioon. Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat kuuluvat muodollisen perusteen valtioihin eli verotuksellinen asuinvaltio määritetään yhteisön yhtiöoikeudellisen perustamispaikan tai rekisteröintipaikan perusteella. Saksassa, Alankomaissa ja Isossa-Britanniassa asuinvaltio määritetään tosiasiallisen toiminnan tai rekisteröintipaikan perusteella.

Suomen lainsäädännössä ei ole määritelty yleisesti verovelvollista kotimaista ja rajoitetusti verovelvollista ulkomaista yhteisöä. Verotus perustuu vakiintuneeseen käytäntöön. Lainmuutos, jossa kotimainen ja ulkomainen yhteisö määriteltäisiin, parantaisi verojärjestelmän oikeusvarmuutta ja ennustettavuutta. Myös Suomen lainsäädännön kiinteän toimipaikan käsite ja se, edellyttääkö ulkomaisen yhteisön liiketulon verotus Suomessa olevaa kiinteää toimipaikkaa, vaatisi Suomen lainsäädännön täsmentämistä.

EY:n perustamissopimuksen perusvapauksia voidaan soveltaa yhteisöön, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on yhteisön alueella. Sopimuksen oikeuksia ei ole sidottu verotukselliseen asuinvaltioon. ETA-sopimus laajentaa perusvapauksien soveltamisen EU:hun kuulumattomiin ETA-valtioihin, joita ovat Norja, Islanti ja Liechtenstein. Pääoman vapaan liikkuvuuden säännöksiä voidaan kuitenkin soveltaa myös yhteisöihin, joiden kotipaikka on EU:n tai ETA:n ulkopuolella.