Suomalaiset valmiita uudistamaan maataloustukia
Taloustutkimuksen toteuttaman kyselyn mukaan 69 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että kehitysmaiden maataloustuottajien tukemiseksi pitää uudistaa maataloustukia. Vain 13 prosenttia vastustaa tukien uudistamista.
Kepa toivoo, että Suomen eduskunta ottaa suomalaisten näkemykset huomioon torstaina 27. marraskuuta, kun eduskunnan täysistunnossa keskustellaan maailman ruokakriisistä. Keväällä 2008 kärjistynyt ruokakriisi on nostanut aliravittujen ihmisten määrää yli sadalla miljoonalla yhteensä 967 miljoonaan, kertovat YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn tilastot.
"Ruokakriisiin on monta syytä. Öljyn hintaan tai lihansyöntiin vaurastuvissa maissa Suomen on vaikea vaikuttaa, mutta Suomikin voi osaltaan tukea maataloustukien, kauppasääntöjen, biopolttoainetavoitteiden, rahoitusmarkkinoiden ja kehitysyhteistyön uudistamista niin, että kehitysmaiden maatalous pääsee jaloilleen", toteaa Kepan kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi.
Polkumyynti näivettää kehitysmaiden maataloutta
Kehitysmaiden maatalous on näivettynyt viime vuosikymmeninä. Vielä 1970-luvulla kehitysmaat olivat ruuan myyjiä: niiden ylijäämä maataloustuotteiden kaupassa lähenteli kahta miljardia dollaria. Tilanne on kuitenkin huonontunut, ja vuonna 2004 kehitysmaat ostivat ruokaa yli 9 miljardilla dollarilla enemmän kuin myivät.
Maatalouden kasvua kehitysmaissa ovat rajoittaneet teollisuusmaiden maataloustuet, jotka lisäävät ruuan myyntiä hyvin alhaisilla hinnoilla teollisuusmaista kehitysmaihin.
"Polkumyynti on vienyt markkinoita paikallisilta pienviljelijöiltä kymmenissä maissa Afrikasta Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Polkumyynnin lopettaminen vaatii vientitukien poistamista ja muidenkin ylituotantoa ruokkivien tukien uudistamista", toteaa Nahi.
Vapaakauppapuheista huolimatta teollisuusmaiden maataloustuet ovat viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kasvaneet. Kehitysmaat eivät pysty suojautumaan polkumyynniltä, koska niiltä edellytetään kauppaneuvotteluissa tullileikkauksia, ja uusien maataloustukijärjestelmien perustaminen on kielletty.
Ruokakriisien ehkäisemiseksi tulevaisuudessa tarvitaan kuitenkin muutoksia useilla muillakin politiikan aloilla.
"Rahoitusmarkkinakriisi on laskenut esimerkiksi vehnän ja riisin hintoja. Tämä osoittaa, että osa ruokakriisistä on seurausta ruualla keinottelusta, mihin pitää puuttua nyt kun rahoitusmarkkinoita uudistetaan", Nahi sanoo.
"Kehitysyhteistyössä pitää keskittyä tukemaan pienviljelijöitä, jotka tälläkin hetkellä tuottavat valtaosan maailman ruuasta. Tavoitteet ruokapohjaisten biopolttoaineiden käytön lisäämisestä puolestaan pitää unohtaa", Nahi listaa.
Toimituksille tiedoksi
- Haastatelluilta kysyttiin: "Maataloustuet vaikuttavat paitsi Suomen myös kehitysmaiden maataloustuotantoon. Maataloudesta saa Suomessa elantonsa noin neljä prosenttia väestöstä, kehitysmaissa 60–70 prosenttia. Suomessa maataloustuotanto tarvitsee tukia. Joitain tukimuotoja, erityisesti vientitukia, kuitenkin kritisoidaan polkumyynnin lisäämisestä kehitysmaiden markkinoille."
- "Pitäisikö teollisuusmaiden maataloustukia uudistaa niin, että kehitysmaiden tuottajat saavat maataloustuotteensa paremmin markkinoille maailmalla ja omissa maissaan?"
- Tulokset: 69 prosenttia haastatelluista vastasi "kyllä", 13 prosenttia "ei" ja 18 prosenttia "ei osaa sanoa".
- Eri puolilla Suomea asuvien vastaajien välillä oli erittäin vähän eroja.
- Uudistamista kannattavat kaikkien puolueiden äänestäjät:
vihreät 81 % (vastustus 11 %)
vasemmistoliitto 80 % (5 %)
SDP 80 % (10 %)
kristillisdemokraatit 77 % (14 %)
perussuomalaiset 76 % (20 %)
kokoomus 73 % (14 %)
RKP 62 % (19 %)
keskusta 62% (21%)
- Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 1007 suomalaista lokakuun alussa. Virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä.
- Tarkempi erittely mielipidekyselyn tuloksista (pdf)
www.kepa.fi/toimittajille/pdf/maataloustukigallup.pdf
- Lisätietoja ruokakriisin syistä ja suosituksia poliittisista päätöksistä, joilla ruokakriisejä voidaan ehkäistä, löytyy Kepan tuoreesta ”Ruokakriisin ratkaisut – mitä Suomen tulee tehdä?” -ajankohtaiskatsauksesta (pdf)
www.kepa.fi/kampanjat/vaikuttaminen_paattajiin/ruokakriisi/pdf/kepan-katsaus-ruokakriisiin
Kepa on viime viikkoina julkaissut mielipidekyselyiden tuloksia myös muista ruokakriisiin liittyvistä aiheista:
- Vain viisi prosenttia suomalaisista uskoo, että kansainväliset kauppasäännöt ovat yhtä reiluja rikkaille ja köyhille maille. Tiedote:
www.kepa.fi/uutiset/6753/
. Tulokset:
www.kepa.fi/toimittajille/pdf/kauppapoliittinengallup.pdf
.
- Vain viidennes suomalaisista hyväksyy ruoka-aineiden käyttämisen biopolttoaineena. Tiedote:
www.kepa.fi/uutiset/6663
. Tulokset:
www.kepa.fi/toimittajille/pdf/biopolttoainegallup.pdf
.
- Yhdeksän kymmenestä maksaisi lentoveroa, jos sen tuotot käytetään kehitysmaiden hyvinvoinnin parantamiseen. Tiedote:
www.kepa.fi/uutiset/6744
. Tulokset:
www.kepa.fi/toimittajille/pdf/lentoverogallup.pdf
.
Lisätietoja
- Kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi, puh. 040 772 4247
- Tiedottaja Sanna Autere, puh. 040 560 3292
Tietoja julkaisijasta
Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö. Kepa innostaa suomalaisia toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kepa ry
Tiedote: Kehys ja Kepa yhdistyvät Fingoksi21.11.2018 07:48:27 EET | Tiedote
Suomeen syntyy ensi viikon alussa uusi kansalaisjärjestöjen suurjärjestö, kun kaksi tuttua kehitysjärjestöä, Kepa ja Kehys, yhdistää voimansa ja lanseeraa yhteisen organisaation nimeltä Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry. Puheenjohtaja Ann Selin näkee Fingon merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana, jonka tavoitteena on reilumpi ja kestävämpi maailma.
Lehdistökutsu: #NytOnPakko toimia – järjestöjen viesti Puolan ilmastokokouksen alla20.11.2018 13:02:52 EET | Tiedote
Suomalaiset ympäristö- ja kehitysjärjestöt kertovat odotuksensa Katowicen ilmastokokoukselle ja kansainväliselle ilmastopolitiikalle toimittaja-aamukahveilla Ravintola Lasipalatsin kabinetissa tiistaina 27.11. klo 9.00.
EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EET | Tiedote
Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.
Kehitysyhteistyön vähentyessä Eurooppa kääntää katseensa muuttoliikkeen hallintaan17.10.2018 11:21:29 EEST | Tiedote
EU:n kehitysyhteistyömäärärahat vähenivät vuonna 2017 ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Nykyisellä tahdilla EU saavuttaisi 0,7 kehitysyhteistyötavoitteensa vasta 40 vuoden kuluttua, paljastaa tänään julkaistu AidWatch 2018 -raportti.
Kepa: Ilmaston lämpeneminen on rajoitettava 1,5 asteeseen – Suomen tuettava köyhien maiden ilmastotoimia8.10.2018 08:59:09 EEST | Tiedote
Lämpötilannousun rajoittaminen 1,5 asteeseen on välttämätöntä erityisesti maailman köyhimpien näkökulmasta. Suomen tulee nostaa kehittyvien maiden ilmastorahoitus riittävälle tasolle.