
Ratkaisut pakolaisuuteen ja kestävään maailmaan nyt paketissa - YK:n uudet kehitystavoitteet allekirjoitetaan viikonloppuna
"Käsissämme on pahin pakolaistilanne sitten toisen maailmansodan. Nopeita tai helppoja ratkaisuja pakolaiskriisiin ei ole olemassa. Uudet kestävän kehityksen tavoitteet tarjoavat pitkäjänteisiä ratkaisuja juuri niihin pakolaisuuden lähtösyihin, jotka ajavat miljoonia ihmisiä tällä hetkellä pois kotoaan", sanoo Kehyksen pääsihteeri Rilli Lappalainen, joka osallistuu YK:n huippukokoukseen osana Suomen delegaatiota.
Uutta kaikkia maailman maita koskevaa kehitysohjelmaa on valmisteltu yli kaksi vuotta, ja se astuu voimaan vuoden 2016 alusta korvaten YK:n vuosituhattavoitteet. Seuraavien 15 vuoden päähän ulottuva Agenda 2030 -ohjelma sisältää kestävän kehityksen tavoitteet, jotka tähtäävät sekä ihmisten että luonnon kannalta kestävään maailmaan.
Tavoitteet edistävät köyhyyden poistamista ja rauhan rakentamista sekä auttavat maapallon kantokyvyn ylläpitämisessä. Ensimmäistä kertaa ohjelma koskee koko maailmaa, ei vain kehittyviä maita. Kestävän kehityksen tavoitteet pakottavat myös teollistuneet maat, kuten Suomen, arvioimaan omaa toimintaansa.
"Suomelle tämä tarkoittaa konkreettisesti päätöksiä, joilla vähennetään eriarvoisuuden kasvua ja luodaan kestävämpiä elintapoja. Meidän on kasvatettava tasa-arvoa Suomen sisällä esimerkiksi verotuksen progressiota lisäämällä sekä otettava niskalenkki kestämättömistä elintavoistamme, kuten jatkuvasta energian tuhlauksesta ja ruoan haaskaamisesta kaatopaikoille", sanoo Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Jouni Nissinen.
Kansalaisjärjestöt painottavat, että Suomen päättäjien on sitouduttava kestävän kehityksen tavoitteiden pitkäjänteiseen toimeenpanoon. Nyt hallituksen toimet vievät päinvastaiseen suuntaan.
"On ristiriitaista, että hallituksemme sitoutuu YK:ssa viemään maailmaa kestävään suuntaan ja samalla omalla politiikallaan tekee käytännössä toista - leikkaa kehitysyhteistyövaroista, joilla rakennetaan demokratiaa ja vakaita yhteiskuntia, sekä ohjaa päästökauppatuloja teollisuuden käyttöön", Nissinen toteaa.
YK:lla on ensisijaisen tärkeä merkitys inhimillisen turvallisuuden ja kestävän kehityksen edistäjänä, muistuttaa YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko.
”Suomi on alleviivannut sopimuksista kiinnipitämisen merkitystä, ja siksi hallituksen tulisi laatia strateginen suunnitelma siitä, miten tulevaisuudessa päästään hallitusohjelmassa mainittuun 0,7 -prosentin kehitysrahoitustavoitteeseen. Näin Suomi voi säilyttää asemansa luotettavana kansainvälisenä toimijana”, Laukko korostaa.
Lisätietoja
Kansalaisjärjestöjen edustajia osallistuu YK:n huippukokoukseen sekä yleiskokousviikolle, ja he vastaavat mielellään tiedusteluihin ja antavat lisätietoja. Paikalla ovat seuraavat henkilöt:
- Liisa Kauppinen, järjestöedustaja Suomen virallisessa delegaatiossa, Kuurojen Liitto, +358 40 588 4774 (tekstiviestitse), liisa.kauppinen@kl-deaf.fi. Paikalla New Yorkissa 21.-29. syyskuuta.
- Rilli Lappalainen, järjestöedustaja Suomen virallisessa delegaatiossa, Kehys, +358 50 561 3456, rilli.lappalainen@kehys.fi. Paikalla New Yorkissa 21.-29. syyskuuta.
- Jouni Nissinen, Kepan kehityspoliittinen asiantuntija, +358 50 317 6687, jouni.nissinen@kepa.fi. Paikalla New Yorkissa 24.-28. syyskuuta.
- Helena Laukko, YK-liiton toiminnanjohtaja, +358 44 781 0303, helena.laukko@ykliitto.fi. Paikalla New Yorkissa 20.-29. syyskuuta.
Kestävän kehityksen tavoitteet laitetaan liikkeelle maanantaina 28. syyskuuta klo 8 Narinkkatorilla. Potkaise uudet kestävän kehityksen tavoitteet maaliin! -tapahtuma Facebookissa: www.facebook.com/events/735962586547892
Tempausta koskeviin kysymyksiin vastaa:
- Anja Karppinen, UNDP, +45 2152 8160, anja.karppinen@undp.org
Avainsanat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kepa ry
Tiedote: Kehys ja Kepa yhdistyvät Fingoksi21.11.2018 07:48:27 EET | Tiedote
Suomeen syntyy ensi viikon alussa uusi kansalaisjärjestöjen suurjärjestö, kun kaksi tuttua kehitysjärjestöä, Kepa ja Kehys, yhdistää voimansa ja lanseeraa yhteisen organisaation nimeltä Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry. Puheenjohtaja Ann Selin näkee Fingon merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana, jonka tavoitteena on reilumpi ja kestävämpi maailma.
Lehdistökutsu: #NytOnPakko toimia – järjestöjen viesti Puolan ilmastokokouksen alla20.11.2018 13:02:52 EET | Tiedote
Suomalaiset ympäristö- ja kehitysjärjestöt kertovat odotuksensa Katowicen ilmastokokoukselle ja kansainväliselle ilmastopolitiikalle toimittaja-aamukahveilla Ravintola Lasipalatsin kabinetissa tiistaina 27.11. klo 9.00.
EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EET | Tiedote
Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.
Kehitysyhteistyön vähentyessä Eurooppa kääntää katseensa muuttoliikkeen hallintaan17.10.2018 11:21:29 EEST | Tiedote
EU:n kehitysyhteistyömäärärahat vähenivät vuonna 2017 ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Nykyisellä tahdilla EU saavuttaisi 0,7 kehitysyhteistyötavoitteensa vasta 40 vuoden kuluttua, paljastaa tänään julkaistu AidWatch 2018 -raportti.
Kepa: Ilmaston lämpeneminen on rajoitettava 1,5 asteeseen – Suomen tuettava köyhien maiden ilmastotoimia8.10.2018 08:59:09 EEST | Tiedote
Lämpötilannousun rajoittaminen 1,5 asteeseen on välttämätöntä erityisesti maailman köyhimpien näkökulmasta. Suomen tulee nostaa kehittyvien maiden ilmastorahoitus riittävälle tasolle.