Taideratikka kuljettaa ilmaiseksi ympäri Helsinkiä ensi viikonloppuna

Tulevana viikonloppuna kaupungissa risteilevä taideraitiovaunu toteutetaan Pixelachen ja HKL:n Taidelinjan yhteistyönä. Ratikassa esitellään teoksia ja nähdään maistiaisia festivaalin ohjelmasta. Ratikka on myös koko Living Spaces -festivaalin infopiste. Hyppäämällä ilmaiseen kyytiin voi tutustua mediataiteeseen, kineettiseen harmonikkainstallaatioon sekä kuulla kuvitteellisia, kaupunkitilaan sijoittuvia juonnettuja kiertoajeluja. Living Spaces -festivaalikeskus on kuin raiteilla lipuva taideolohuone, sillä ilmaisen ja yllätyksellisen kyydin voi nauttia kahvin kera.
Living Spaces-festivaali toimii kokonaisuudessaan osallistavasti ja pisaramaisesti eri puolilla kaupunkia, polttoaineenaan urbaanin elämän kupliva monimuotoisuus. Taiteellisten, teknologisten ja sosiaalisten haltuunottojen kautta festivaali tulkitsee kaupunkitilaa pilke silmäkulmassa sekä tarttuu uusiin, kekseliäisiin toimintamalleihin kutsuen helsinkiläiset osallistumaan kaupunkitilan rakentumiseen. Teemaa käsitellään osallistavien työpajojen, pelien, keskustelujen, esitysten sekä näyttelyiden avulla eri puolilla Helsinkiä. Festivaalin keskiössä on kaupungin toimijoiden välinen yhteistyö.
Gaming the sytem -näyttely joukkoliikenteessä 27. syyskuuta asti
Oivaltava ja leikkisä Gaming the system -näyttely tuo yllättäviä teoksia kaupunkilaisten reiteille viikon loppuun asti. Näyttelyn tapahtumat ja teokset ovat nähtävissä muun muassa Itäkeskuksen, Kulosaaren ja Hakaniemen metroasemilla. Ohjelmisto leikkii Taidelinjan hengen mukaisesti joukkoliikenteen tiloilla ja välineillä, muun muassa näin: Pouyan Mohseninian on muuttanut yhden Itäkeskuksen metroaseman matkakortinlukijoista beatbox-koneeksi. Justin McKeownin puolestaan on luonut Helsinkiin R.A.T.I.S.M. -palvelun, joka jakaa yllättäviä turistivinkkejä Sörnäisissä ja Kampin Pyöräkeskuksessa. Pii Anttilan Aikavaras sen sijaan yllyttää jättämään matkalipun tuntemattomalle. HSL:n kanssa yhteistyössä tehty Aikavaras löytyy eri puolilta kaupunkia, muun muassa Hakaniemestä ja Rautatieasemalta.
Gaming the System -näyttelyn toteuttaa These Animals -kollektiivi, ja sen kansainväliset vieraat ovat Street Line Critics Irlannista sekä SPART Action Group Yorkista Isosta-Britanniasta.
Yhteyshenkilöt
Living Spaces -festivaaliin liittyen: tiedottaja Ilpo Heikkinen, Pixelache, p. 0408304643, email: ilpo@pixelache.ac, http://livingspaces.pixelache.ac/
Gaming the Sytem -näyttelyyn liittyen: theseanimals.org, p. 044 9466374
HKL:n juhlavuoden taitelija-koordinaattori Annika Niskanen, p. 040 749 8434
HKL, viestintäpäällikkö Elina Maunuksela, p. 050 412 1941
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 100
01022 Kaupunkiliikenne
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Suomenlinnan Liikenne täyttää 75 vuotta – vuosittain yli 2 miljoonaa matkustajaa4.9.2025 08:51:07 EEST | Tiedote
Suomenlinnan Liikenne Oy on liikennöinnyt Helsingin ja Suomenlinnan väliä jo 75 vuotta. 1950-luvulla järjestettyjen olympialaisten myötä aloitettu lauttaliikenne kuljettaa nykyisellään Suomenlinnaan jopa yli 2 miljoonaa kävijää vuosittain. Juhlapäivän kunniaksi järjestetään kahvitus 8.9. Suomenlinnan lauttarannassa matkustajille.
Kivikon konepaja on nyt avattu – radan osien tuotanto kolminkertaistuu2.9.2025 08:59:44 EEST | Tiedote
Kivikon konepaja luovutettiin Kaupunkiliikenne Oy:n hallintaan rakennuttajalta aikaisemmin kesällä. Nyt myös konepajan operatiivinen käyttöönotto on alkanut. Uudella konepajalla rakennetaan ja kunnossapidetään raitioteitä pääkaupunkiseudulla.
Matinkylän metroaseman seinän uudelleenlaatoitus aloitetaan syyskuussa19.8.2025 13:21:39 EEST | Tiedote
Vuoden alussa havaittiin, että Matinkylän metroaseman kauppakeskuksen ja bussiterminaalin puoleisen sisäänkäynnin ylemmän liukuporrasryhmän viereinen seinälaatoitus oli heikosti kiinni. Seinälaatoituksen kiinnitysongelman laajuutta selvitettiin, ja liukuportaiden viereistä laatoitusta jouduttiin purkamaan melko laajalta alueelta. Purkutöiden jälkeen selvitettiin heikon kiinnityksen syitä ja tehtiin koelaatoitukset, joilla varmistettiin uudelleen tehtävän laatoituksen kiinnipysyminen. Koelaatoituksen perusteella tehdään laatoitustyön ohjeistus ja suunnitelma sekä määritetään lopullinen purkulaajuus. Uudelleenlaatoitustyöt käynnistyvät syyskuussa, ja työn arvioitu kesto on neljä viikkoa.
Herttoniemen metroaseman kulkureitit muuttuvat 1.9. – liukuportaat eivät ole käytössä18.8.2025 10:26:07 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy kunnostaa Herttoniemen metroasemaa. Kunnostustyöt etenevät aseman A- ja B-sisäänkäyntien lippuhallissa, jossa työt siirtyvät lippuhallin toiselle puolelle maanantaina 1.9.2025. Lippuhallin molemmat liukuportaat ja hissi ovat pois käytöstä. C-sisäänkäynnillä K-Supermarket Hertan päädyssä sijaitseva hissi on käytössä normaalisti.
Vuosaaren metrosillan korjaustyöt etenevät aikataulussa15.8.2025 12:48:31 EEST | Tiedote
Vuosaaren metrosillan korjaustyöt sekä sen aiheuttaman metron liikennöintikatkon aikana tehtävät muut suuret ja pienemmät hankkeet ovat edenneet aikataulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme