Ensi- ja turvakotien liitto 70 vuotta: Lapsiperheiden avuntarpeisiin vastattava
Ensi- ja turvakotien liitto auttaa vuosittain tuhansia perheitä, joilla on vakavia vaikeuksia vanhemmuudessa. Apua hakevien perheiden tilanne on usein niin vaikea, että lastensuojelu on huolissaan perheestä ja huostaanotto on mahdollinen vaihtoehto. Auttamisella saadaan kuitenkin hyviä tuloksia.
– Esimerkiksi päihdeongelmaisista raskaana olevista tai juuri synnyttäneistä äideistä kaksi kolmasosaa pääsee lapsilähtöiseen päihdetyöhön erikoistuneissa ensikodissa irti päihteistä ja pystyy huolehtimaan vauvasta itsenäisesti. Ilman kuntoutusta huostaanotto olisi ainoa keino. Tämä on hyvä osoitus siitä, että aina on mahdollisuus uuteen alkuun, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtaja Tuula Haatainen. Onnistuminen edellyttää kuitenkin pitkää ja intensiivistä kuntoutusta.
Vauvaperheiden saama tuki vähentynyt hälyttävästi
Vaikeuksissa olevien vauvaperheiden saama tuki on vähentynyt hälyttävästi viime vuosina. Kuntoutukseen ensikotiin on vaikea päästä ja hoitojaksot ovat lyhentyneet merkittävästi. Esimerkiksi väsymyksen kanssa kamppailevat äidit eivät saa apua tai joutuvat jonottamaan sitä pitkään. Pitkäjänteisen kuntoutuksen mahdollistavia yli 7 kuukauden ensikotijaksoja on nyt puolet vähemmän kuin vuonna 2013. Ensikodissa kaksi kuukautta tai vähemmän olleiden perheiden määrä on lisääntynyt lähes 20 prosentilla.
– Kehitys on perheiden kannalta menossa täysin väärään suuntaan. Monien ja usein ylisukupolvisten ongelmien kanssa kamppaileville lyhyet kuntoutusjaksot ovat ainoastaan ensiapua ja ongelmien siirtämistä, sanoo pääsihteeri Riitta Särkelä. Riittävän pitkällä tuella perheet pääsisivät jaloilleen.
Inhimillisen kärsimyksen lisäksi tämä tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Suomessa on yli 10 000 lasta sijoitettu kodin ulkopuolelle. Yhden laitoshuoltoon sijoitetun lapsen kustannukset ovat vuositasolla noin 80 000 euroa. Kokonaisuutena puhutaan satojen miljoonien eurojen kustannuksista vuodessa.
Ensi- ja turvakotien liitto pitää välttämättömänä, että erityistä huomiota kiinnitetään ja apua suunnataan vauva- ja lapsiperheisiin. Näin voidaan ehkäistä eriarvoistumista ja syrjäytymistä sekä saada tulevaisuudessa mittavia kustannussäästöjä. Niiden syntyminen edellyttää investointeja nyt.
Lapsista ei talouden vakauttamisen maksajia
Ensi- ja turvakotien liitto täyttää 70 vuotta 24.9. Liiton toiminta auttaa yli 10 000 henkilöä vuodessa. Yhtä perhettä auttaa vauvan unikoulu, toista perhettä väkivallan katkaiseminen. Apua tarjotaan myös, kun päihteet tai mielenterveysongelmat vaarantavat lapsen turvallisen kasvun tai kun perhe on eroamassa.
Lasten ja perheiden tilanne on vuosikymmenien aikana parantunut paljon. Lasten oikeudet on turvattu hyvin kansainvälisillä sopimuksilla ja kansallisella lainsäädännöllä. Moninainen kaltoinkohtelu on silti edelleen arkea liian monelle lapselle. Perheillä on vakavia vaikeuksia selviytyä arjesta ja riittävän hyvästä vanhemmuudesta. Köyhyys koskettaa muita yleisemmin lapsiperheitä.
– Olemme kaukana vielä siitä, että jokaisella lapsella on turvallinen elämä ja hänen oikeutensa toteutuvat, Särkelä sanoo. Se näkyy dramaattisesti ilman vanhempiaan turvapaikan hakijoiksi tulevien lasten hädässä. Heidän tarpeisiinsa liitto on yhtenä järjestönä vastaamassa.
Talouden vakauttamisen maksajiksi uhkaavat jälleen joutua lapset ja jo entuudestaan taloudellisesti ahtaalla olevat lapsiperheet. Liitto vaati yhdessä viiden muun lastensuojelujärjestön kanssa hallitukselta jo ennen budjettiriihtä suunniteltujen leikkausten kohtuullistamista. Noiden leikkausten lisäksi hallituksen suunnitelmat ylityö- ja sunnuntailisen poistamisesta kohdistuisivat pienituloisiin naisiin ja heidän kauttaan lapsiin. Riskinä on kasvava työssäkäyvien köyhien ryhmä ja lapsiperheiden köyhyyden lisääntyminen.
– Lastensuojelujärjestönä Ensi- ja turvakotien liitto ei voi hyväksyä tässä muodossa suunniteltuja leikkauksia. Lapsiin ja lapsiperheisiin satsaaminen on investointi tulevaisuuteen. Se on inhimillistä, viisasta ja taloudellista, sanoo Haatainen.
Tietoja julkaisijasta

Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI
09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Vauvaperheille uusi mahdollisuus päihdekuntoutuksen avulla30.4.2025 10:24:00 EEST | Tiedote
Suomessa kehitetty Pidä kiinni® -hoitomalli on osoittautunut merkittäväksi avuksi päihdeongelmaisille vanhemmille ja heidän pienille lapsilleen. Laaja seurantatutkimus vahvistaa, että hoito edistää vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta sekä tukee perheen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kuntoutuksen ansiosta vanhemmilla on mahdollisuus päihteettömään elämään yhdessä lapsensa kanssa.
Tarja Filatov jatkaa Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana28.4.2025 14:38:35 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Sirpa Paatero (Kymenlaakson ensi- ja turvakoti ry). Valinnat tehtiin Ensi- ja turvakotien liiton liittokokouksessa 27.4.2025.
Ensi- ja turvakotien liittokokous: Vauvaperheiden avuntarpeeseen on vastattava viipymättä28.4.2025 14:32:01 EEST | Tiedote
Apua hakevat vauvaperheet ovat merkittävästi huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Ensi- ja turvakotien liiton ensikotien asiakkaat kokevat palveluun tullessaan yleisesti stressiä, ahdistuneisuutta sekä sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää pelkoa. Moni asiakas on kokenut lähisuhteissaan väkivaltaa ja muita pitkäaikaisesti vaikuttavia traumaattisia kokemuksia.
Vieraannuttava vanhempi voi aiheuttaa lapselle elinikäisiä seurauksia25.4.2025 08:29:23 EEST | Tiedote
Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa, jolla on kielteiset seuraukset lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Vieraannuttaminen rikkoo lapsen oikeutta ylläpitää suhdetta vanhempiinsa ja hänelle merkityksellisiin läheisiin. Kansainvälistä vieraannuttamisen vastaista päivää vietetään tänään 25.4.
“Niin kohtelias, että viha osuu vain läheisiin” – Ensi- ja turvakotien liiton kampanja kääntää katseet lähisuhdeväkivallan tekijään10.4.2025 14:24:19 EEST | Tiedote
Suomessa jopa puolet naisista on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Silti lähisuhdeväkivalta tunnistetaan heikosti. Ensi- ja turvakotien liiton uusi kampanja kääntää katseen väkivallan tekijän auttamiseen ja haluaa muuttaa lähisuhdeväkivallan käsittelyn tapoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme