Suomalaista energia- ja vesiosaamista markkinoidaan maailmalle
ULKOASIAINMINISTERIÖ
http://formin.finland.fi
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ
http://www.tem.fi
INVEST IN FINLAND
http://www.investinfinland.fi
FINNFACTS
http://www.finnfacts.com
TEKES
http://www.tekes.fi
Tiedote 7/2009
13.1.2009
Focus 2009 ilmestynyt
Suomalaista energia- ja vesiosaamista markkinoidaan maailmalle
Suomen vahvuuksia ja Suomea investointikohteena esittelevä vuosijulkaisu Focus on the Economy and Technology 2009 on ilmestynyt entistä runsaampana.
Ulkoministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, Invest in Finlandin, Finnfactsin ja Tekesin julkaisema lehti välittää kuvaa suomalaisten yritysten ja yhteiskunnan monipuolisuudesta ja innovatiivisuudesta.
"Tänä vuonna painotimme suomalaista energia- ja vesiteknologista osaamista", kertoo lehden päätoimittaja Juha Parikka ulkoministeriöstä.
Suomen kilpailukyvyn haasteita ja mahdollisuuksia pohtivat lehdessä haastatellut elinkeinoelämän vahva vaikuttaja, vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto ja suorasanaisena visionäärinä tunnettu valtiosihteeri Raimo Sailas valtiovarainministeriöstä. Focus 2009 valottaa myös muun muassa korkeatasoisen peruskoulutuksemme salaisuuksia ja kurkistaa suomalaisen designin maailmaan.
Ulkoasultaan Focus on tänä vuonna jatkanut uudistumista. "Lehden ilmettä on viety entistä raikkaampaan ja näyttävämpään suuntaan", päätoimittaja Parikka luonnehtii.
40-sivuiseksi kasvanut julkaisu ilmestyy tammikuussa 2009 englanniksi ja maaliskuussa espanjaksi, saksaksi, venäjäksi, kiinaksi ja japaniksi. Lehden jakelusta huolehtivat ensisijaisesti Suomen suurlähetystöt ulkomailla. Seitsemättä kertaa ilmestyvä Focus on herättänyt kohdemaissaan runsaasti kiinnostusta.
Focus-lehden tuotannosta, ulkoasusta ja projektinhallinnasta vastaa Sanoma Magazines Finlandin Yritysjulkaisut, joka on osa Sanoma-konsernia.
Focus on luettavissa digilehtenä englanniksi osoitteessa http://www.digipaper.fi/focus/23544.
Yritykset ja yhteisöt voivat tilata julkaisua maksutta käyttöönsä seuraavasta verkko-osoitteesta:
http://extranet.libris.fi/focus/
käyttäjä: focuslib
salasana: f0cu5extra
HUOM! kaikki pienillä kirjaimilla: f(nolla)cu(viisi)extra
Lisätietoja: julkaisu- ja Suomi-promootiopäällikkö Juha Parikka, ulkoministeriön viestintä- ja kulttuuriosasto, puh. 09 1605 5843, viestintäjohtaja Mervi Liukkonen, työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 010 606 4786, toimitusjohtaja Tuomo Airaksinen, Invest in Finland, puh. 010 773 0302, johtaja Markus Kokko, Finnfacts, puh. 09 1315 1536, tiedottaja Soili Helminen, Tekes, puh. 010 605 5719
Tietoja julkaisijasta

Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.
// KORJATTU TIEDOTE // VALTOSEN INFO PERUTTU //Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista9.1.2025 09:22:54 EET | Kutsu
Tiedoksi toimituksille Ulkoministeri Valtosen infotilaisuus toimittajille torstaina 9.1.2025 klo 18.25 Suomen aikaa on peruuntunut. Lisätiedot: tiedottaja Miia Vihola, puh. 0295 350 680 tai UM viestintäpäivystäjä, puh. 040 551 6571 Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi
Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista8.1.2025 18:00:24 EET | Kutsu
Ulkoministeri Elina Valtonen vieraili Ukrainassa 8. tammikuuta ja vierailee Moldovassa 9. tammikuuta. Ukrainassa tapaamisten aiheena olivat mm. Etyjin ja Suomen tuki Ukrainalle. Moldovassa Valtonen keskustelee mm. Moldovan energiatilanteesta ja Transnistrian konfliktista.
//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme