Poliisin tietohallintokeskuksen alueellistaminen onnistui hyvin, VTV: Alueellistamispäätökset valmisteltava huolellisesti
Poliisin tietohallintokeskuksen alueellistamisen ongelmaksi nousi se, että henkilöstön osaaminen ja hiljainen tieto ei siirtynyt. Vaikka uusille työntekijöille luotiin laaja perehdyttämisohjelma, suuri osa osaamista ja asiantuntemusta menetettiin ainakin hetkellisesti vanhan henkilöstön jättäessä siirtymättä Rovaniemelle. Nykyisten työntekijöiden pienen vaihtuvuuden ansiosta tietohallintokeskus on kuitenkin pystynyt panostamaan henkilöstön osaamiseen, joka on parantanut viraston toiminnallista kyvykkyyttä.
Tietohallintokeskuksen menojen kasvu puolestaan ei aiheutunut yksinomaan alueellistamisesta, vaan myös toiminnan laajentumisesta ja henkilöstömäärän lisääntymisestä. Henkilöstömäärän lisäyksestä runsas kolmannes johtui alueellisten tietotekniikkakeskusten liittämisestä tietohallintokeskukseen.
Rovaniemi on ottanut hyvin vastaan kuudenkymmenen uuden ja myöhemmin yli sadan työpaikan avautumisen ja työtilanteen parantumisen. Tarkastuksen yhteydessä teetetyn tutkimuksen mukaan vuoden 2007 tasossa viraston aluetaloudellinen vaikuttavuus ja hyöty Rovaniemen seudulle on noin 0,7−0,8 % julkisen hallinnon palveluilla, kulutuksella ja työllisyydellä mitattuna, ja noin 0,1 % talouskasvulla, ostovoimalla ja yleisellä työllisyydellä mitattuna. Lisäksi ICT -alan alueellisen klusterin kehittyminen on tuonut Rovaniemelle imagohyötyä.
Tarkastusviraston mukaan Poliisin tietohallintokeskus on toimintojensa ja kokonsa puolesta sopiva alueellistettavaksi. Tarkastusvirasto painottaa kuitenkin alueellistamista edeltävän selvitystoiminnan merkitystä siirron onnistumisessa. Jo toteutuneiden alueellistamistoimenpiteiden toiminnallisten ja taloudellisten vaikutusten seuranta luo perustan näille selvityksille. Tarkastusvirasto kiinnittää huomiota myös siihen, että alueellistaminen on ristiriidassa valtion tuottavuusohjelman kanssa, mikäli alueellistaminen lisää henkilöstön määrää.
Tarkastuskertomus 178/2008: Poliisin tietohallintokeskuksen alueellistaminen
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Sanna Ollila, p. 071 87 62142
Ylijohtaja Jarmo Soukainen, p. (09) 432 5800
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Energistödets effekter ska bedömas och stödet riktas noggrannare15.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Stödet för energiinvesteringar som är avsett att främja den gröna omställningen maximerar inte de önskade målen. Statens revisionsverk rekommenderar att resultatmålen och stödkriterierna preciseras.
Energiatuen vaikutukset arvioitava ja tuki kohdennettava tarkemmin15.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vihreää siirtymää edistämään tarkoitettu energiainvestointien tuki ei maksimoi haluttuja tavoitteita. VTV suosittaa tulostavoitteiden ja tukikriteerien tarkentamista.
Drygt en fjärdedel av kandidaterna i välfärdsområdesvalet och en femtedel av kandidaterna i kommunalvalet har öppnat sin valfinansiering2.4.2025 09:56:24 EEST | Pressmeddelande
Enligt revisionsverket har Liberalpartiet och Gröna förbundet hittills gjort flest förhandsredovisningar i välfärdsområdes- och kommunalvalet.
Reilu neljännes aluevaaliehdokkaista ja viidennes kuntavaaliehdokkaista on avannut vaalirahoitustaan2.4.2025 09:56:24 EEST | Tiedote
VTV kertoo, että tähän mennessä suhteellisesti eniten ennakkoilmoituksia alue- ja kuntavaaleissa ovat tehneet Liberaalipuolue ja Vihreä liitto.
Drygt en fjärdedel av partifinansieringens externa bidrag redovisades retroaktivt12.3.2025 12:15:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Statens revisionsverks granskning hade alla externa bidrag som partierna och partiföreningarna fått inte redovisats på det sätt som lagen kräver. Under granskningarna gjordes ett betydande antal retroaktiva redovisningar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme