"Tulisit aivan hiljaa...". Kansalliskirjastossa avataan Saima Harmaja 100 vuotta -näyttely

”Tulisit aivan hiljaa…” Saima Harmaja 100 vuotta.                                        
Kansalliskirjaston Rotundassa (3.– 6. krs.), Unioninkatu 36.
27.2.–29.5.2013. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näyttely kertoo rakastetun runoilijan elämästä ja tuotannosta, perheestä, aikalaisista sekä kirjallisista esikuvista ja innoittajista. Esillä on Saima Harmajan teosten ensipainokset, käsikirjoituksia, päiväkirjoja, kirjeitä, valokuvia ja esineistöä.

”Runoilijoista runoilijoin” – näin on luonnehtinut Saima Harmajaa hänen elämäkertansa kirjoittaja Kaarina Helakisa. Neljän runokokoelman jälkeen ilmestyivät Kootut runot, joiden yhteydessä oli laaja valikoima päiväkirjatekstejä ja kirjeitä kuvaamassa varhaiskypsän runoilijan kehitystä pienestä tytöstä nuoreksi naiseksi. Nuorena kuolleesta lyyrikosta tuli legenda ja useille tyttösukupolville samastumiseen asti rakas runoilija, monille ensimmäinen johdattaja lyriikan maailmaan.

Saima Rauha Maria Harmaja syntyi Helsingissä 8.5.1913 ja kuoli kotikaupungissaan keuhko- tuberkuloosiin vähän alle 24-vuotiaana 21.4.1937. Hänen vanhempansa fil.tri Leo Harmaja (alunperin Schadewitz) ja maisteri Laura Harmaja (o.s. Genetz) olivat kumpikin kansantaloustieteilijöitä. Perheessä oli neljä lasta: Outi (1911–36), Saima, Tapani (1917–40) ja Kirsti (1923–).

Saima Harmajan ensimmäiset säilyneet kirjoitukset ovat vuodelta 1922. Vuodesta 1925 alkaen hän piti säännöllisesti päiväkirjaa ja kirjoitti runoja. Hän avusti lastenlehti Pääskystä ja siirtyi myöhemmin Nuoren Voiman Liiton kirjoittajapiiriin. Ratkaiseva käänne oli Mika Waltarin myönteinen arvostelu Nuori Voima -lehden palstoilla toukokuussa 1927. NVL:n jäsen Harmajasta tuli tammikuussa 1928, vähän alle 15-vuotiaana. Vuotta myöhemmin hän kirjoitti liittoon ns. hopeamerkkinäytteen, jonka Waltari kuitenkin vielä hylkäsi.

Nuoruusiän raskasmielisyys sai myös fyysisiä muotoja, sillä kehitysikäinen Saima sairasti keuhkokatarreja ja kärsi unettomuudesta. Lukuvuoden 1929–30 hän oli poissa koulusta. Parantolajaksot alkoivat toistua. Saima oli potilaana mm. Nummelassa, Hyvinkäällä ja Laakson sairaalassa. Toukokuussa 1931 hänessä todettiin keuhkotuberkuloosi, joka vielä 30-luvulla oli kuolemaan johtava sairaus. 
 
Saima Harmaja valmistui ylioppilaaksi Suomalaisesta Yhteiskoulusta v. 1932 ja opiskeli sittemmin Helsingin yliopistossa uusia kieliä ja kirjallisuutta. Kevät -32 toi mukanaan myös esikoisrunokokoelman Huhtikuu kustannussopimuksen. Teos ilmestyi samana keväänä. Juuri tuossa kuussa hän tutustui tulevaan sulhaseensa. Rakkaustarina oli ristiriitainen ja tuskia tuottava: nuoret olivat liian erilaisia voidakseen luottaa yhteiseen tulevaisuuteen. Reipas urheilijanuorukainen, tuleva ekonomi ja henkistynyt, sairasteleva runoilijaneito – maailmat olivat kovin kaukana toisistaan. Kuitenkin tästä rakkaustarinasta Saima Harmaja takoi kauneimmat säkeensä ja toi suomalaiseen runouteen joukon hehkuvia rakkausrunoja.

Syyslukukauden 1933 Saima Harmaja opiskeli Tartossa, sen jälkeen taas Helsingissä. Ulkomaanmatkoja hän teki v. 1930 äitinsä kanssa Keski-Eurooppaan ja v. 1935 Italiaan. 
Runojen aihepiiri ulottuu heleästä luonnonlyriikasta kuolemaa aavisteleviin tummiin säkeisiin, aistillisista rakkausrunoista taivasnäkyjen siimekseen, puutarhoista kaupungin puistoihin ja elokuvissakäynteihinkin.

Toinen runokokoelma Sateen jälkeen ilmestyi 1935 ja kolmas Hunnutettu 1936. Postuumina ilmestyi Kaukainen maa 1937, ja silloin kriitikot tunnustivat Saima Harmajan runot ”laadussaan eheimmäksi lyyrilliseksi elämäntyöksi, mitä Suomessa on suoritettu”. (HS 9.12.1938 Lauri Viljanen).

Saima Harmajan runoilijakuva on jälkipolville jäänyt ehkä liikaakin ”kuolevan runotyttömuiston” ja eteerisen haurauden vangiksi. Päiväkirjoissa lukijaa kohtaa elämäniloinen, räiskyvä koulutyttö, jonka luokalla tapahtuneet koulukepposet muuntuvat kertojansa mukana valtaviksi oppituntidraamoiksi. Saima oli eläväinen ja hauska tyttö, hänen huumorintajunsa näkyy päiväkirjoissa ja kirjeissä veljelleen Tapanille: ”Milläs Saima sitten leuhkis,/jollei sillä olis keuhkis.” Aikalaisten todistuksen mukaan huumorintaju säilyi aivan elämän viimeisiin päiviin saakka.

Lehdistökuvat http://www.kansalliskirjasto.fi/kulttuuritoiminta/nayttelyt/lehdistokuvat_SaimaHarmaja100vuotta.html

Näyttelytyöryhmä
Saima Harmaja -seurasta: pj. Päivi Istala, Marja Aaltonen-Eloranta, Leena Maija Hurme, Anna Martikainen, Pirkko Nuolijärvi, SatuToivonen.
Näyttelyarkkitehti: Anna Holopainen.
Näyttelykoordinaattori: Inkeri Pitkäranta
Konservaattori: Annele Holm-Louhelainen
Tekninen toteutus: Leo Kovin
Näyttelyassistentti: Sisko Vuorikari
Näyttelyaineisto: Kansalliskirjasto, Saima Harmaja -seura, yksityiskokoelmat

Näyttelyyn liittyvät tapahtumat Kansalliskirjaston Kupolisalissa

ma 4.3. klo 18 Saima Harmajan runojen lukupiiri. Vetäjänä runoilija Jorma Vakkuri. 

ke 6.3.klo 17 Saima Harmaja -paneelikeskustelu. Keskustelijoina Saima Harmajan sisar Kirsti Toppari, kirjallisuudentutkija Markku Envall, kirjailija, runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen ja lehtori Annamari Saure. Puh.joht. Päivi Istala. 

ti 12.3. klo 18 Saima Harmaja -konsertti. Helsingin yliopiston musiikkiseuran kamarikuoro: Saima Harmajan runoihin sävellettyä sekakuoro- ja naiskuoromusiikkia. Joht. Karin Taukar.
Uinuva-yhtye: laulaja-lauluntekijä Heta Keskinarkauksen sävellyksiä Saima Harmajan runoihin. 

ke 10.4. klo 17  Saima Harmaja -runomatinea. Lausunta: näyttelijät Hellevi Härkönen, Eeva-Liisa Haimelin, lausuja Karl-Ivar Seire. Leena Maija Hurme lukee otteita Saima Harmajan päiväkirjoista.
Juontaja: Päivi Istala.

ke 15.5. klo 17 Saima Harmaja -runo- ja musiikkimatinea. Lausunta: näyttelijä Eeva-Liisa Haimelin.
Musiikki: SaHa-ensemble: Kasper Mårtenson, Suvi Halinen, Karo Lauronen. Juontaja: Päivi Istala. 

www.kansalliskirjasto.fi
www.saimaharmaja.fi