UM: Suomen ThisisFINLAND-maakuvasivusto uudistui
ULKOASIAINMINISTERIÖ
http://formin.finland.fi
Tiedote 218/2015
30.9.2015
Suomen ThisisFINLAND-maakuvasivusto uudistui
Suomen maakuvasivusto ThisisFINLAND on täysin uudistettu. Verkkosivusto on saanut ajanmukaisen, uuden ilmeen ja entistä käyttäjäystävällisemmät toiminnot. Koko uudistuksen lähtökohtana on ollut sivuston sujuva käyttäjäkokemus mobiililaitteissa. Sivusto löytyy finland.fi-osoitteesta seitsemällä eri kielellä, pääkieli englannin lisäksi venäjäksi, ranskaksi, saksaksi, espanjaksi, portugaliksi ja kiinaksi.
"Suomelle on sekä taloudellisesti että poliittisesti tärkeää tehdä maakuvatyötä hyvin ja erityisesti verkkomaailmassa jatkuvasti paremmin. Uusi sivusto on alusta, joka mahdollistaa täysin uudenlaisen yhteistyön kaikkien Suomen maakuvatyötä tekevien tahojen kesken. Nyt sivuston uusi sisällöntuotanto vasta toden teolla alkaa", ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Theman kertoo.
Uudelle sivustolle voivat jatkossa tuottaa sisältöä ulkoministeriön maakuvayksikön lisäksi kaikki maakuvatyötä tekevät tahot Suomessa. Käytännössä sivustolle nostetaan poimintoja esimerkiksi Finpron Visit Finlandin tai Finnfactsin Good News from Finlandin verkkosivuilta ja sosiaalisen median kanavista.
ThisisFINLAND palvelee eri kohderyhmiä globaalisti tarjoten laajan artikkelikattauksen suomalaisesta yhteiskunnasta, tavoista, ihmisistä, yrityksistä ja kulttuurista. Entisiltä ThisisFINLAND-sivuilta on tuotu uudelle sivustolle lähes 2000 maakuva-artikkelin arkisto. Sivustolta pääsee kätevästi myös lisätiedon ääreen, mikäli Suomi-kiinnostuksen syy on esimerkiksi matkailu, opiskelu tai investointimahdollisuudet Suomessa. ThisisFINLANDissa ei ole omia uutisia tai ajankohtaistiedotteita, vaan päivittäisestä uutisvirrasta sivustolla vastaa Ylen uutispalvelu. Sivustolta löytyy myös reaaliaikainen webkamera ja sääpalvelu.
Uutta ThisisFINLAND-sivustolla on myös maakuvan työkalupakki FINLAND Toolbox. Toolbox tarjoaa työkaluja kaikkien käyttöön, muun muassa Suomi-aiheisia esityksiä, kuvia, infografiikkaa, videoita ja e-julkaisuja. Työkalupakkiin lisätään sisältöjä syksyn aikana.
Lisätietoja: maakuvayksikön yksikönpäällikkö Petra Theman, +358 295 351 558.
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.
// KORJATTU TIEDOTE // VALTOSEN INFO PERUTTU //Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista9.1.2025 09:22:54 EET | Kutsu
Tiedoksi toimituksille Ulkoministeri Valtosen infotilaisuus toimittajille torstaina 9.1.2025 klo 18.25 Suomen aikaa on peruuntunut. Lisätiedot: tiedottaja Miia Vihola, puh. 0295 350 680 tai UM viestintäpäivystäjä, puh. 040 551 6571 Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi
Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista8.1.2025 18:00:24 EET | Kutsu
Ulkoministeri Elina Valtonen vieraili Ukrainassa 8. tammikuuta ja vierailee Moldovassa 9. tammikuuta. Ukrainassa tapaamisten aiheena olivat mm. Etyjin ja Suomen tuki Ukrainalle. Moldovassa Valtonen keskustelee mm. Moldovan energiatilanteesta ja Transnistrian konfliktista.
//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme