Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Nopea lämmittäminen on aiheuttanut neljä saunapaloa syksyn aikana - Kynttilöiden ja kylmän ajan paloturvallisuus

Jaa
Suomi on laskeutumassa jälleen kohti loman ja juhlien kautta. Juhla tunnelmavalaistaan kynttilöin - yhä enemmän myös vapaa-ajan asunnoilla, jotka ovat olleet syksyn kylmillään. Kannattaa miettiä, miten tunnelmavalaistaan ja lämmitetään elävällä tulella turvallisesti. Syksyn aikana on sattunut neljä saunapaloa äkillisen ja rajun lämmittämisen seurauksena.

Joulun aikaan sijoittuu ilmaston lämpenemisestä huolimatta usein pitkähkö pakkaskausi. Varsinkin vapaa-ajan asuinnoilla kylmyys pidetään loitolla kotioloista poikkeavilla keinoilla. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK haluaa muistuttaa, että sähköpattereita ja lämmittimiä ei saa peittää. Niitä ei ole tarkoitettu kuivaustelineiksi. Myös verhot on syytä pitää etäällä lämmittimistä.

Lämmitä tulisijoja maltillisesti

Mökin ja saunanlämmittäjän on parasta karistaa arjen kiireet harteiltaan ja rauhoittua juhlatunnelmaan, ennen kuin käy käsiksi kylmillään olleisiin tulisijoihin. Uunit ja kiukaat tulee malttaa lämmittää hitaasti. Pesään pannaan pieniä, kuivia puita pienissä erissä kerrallaan.

Syksyn aikana on sattunut neljä saunapaloa liian äkillisen ja rajun lämmittämisen seurauksena. Nopea lämmitys saattaa rikkoa itse tulisijan, liitinhormin tai savuhormin. Rikkinäiset kohdat aiheuttavat selkeän palovaaran. On syytä myös muistaa, että vaatteita tai laudeliinoja ei pidä kuivattaa löylyhuoneessa.

Kynttilät ja ulkotulet vaativat valvontaa

Kynttilä luo tunnelmaa mutta aiheuttaa vuosittain reilusti yli sata tulipaloa. Viime viikkoinakin on syttynyt useita tulipaloja kynttilöistä. Palojen syynä on ihmisen huolimattomuus tai tietämättömyys.

Kynttilänjalan on oltava tukeva. Siinä olevat koristemansetit tai lähistöllä olevat muut koristeet ovat aina syttymisvaarassa. Kynttilälyhdynkin pitää olla tukeva ja yläosastaan riittävän avoin. Umpinainen lyhty saattaa kuumuuden kerääntymisen vuoksi räjähtää sirpaleiksi ja aiheuttaa tulipalon. Kynttilöitä ei saa koskaan jättää yksin palamaan eikä lasten tai kotieläinten "valvomiksi". Vietitpä juhlan aikaa sitten kotosalla tai vapaa-ajan asunnolla, muista pitää palovaroittimet toimintakunnossa.

Ulkotulet sijoitetaan niin, että tuuli ei pääse puhaltamaan palaessaan kevenevää astiaa kulkureiteille tai seinustoille. Ulkotulien turvallinen etäisyys kulkureiteistä on vähintään kolme metriä ja rakennuksista 3-10 metriä riippuen tulen koosta. Ulkotuliakaan ei saa jättää yksikseen palamaan.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurannan perusteella Suomessa on tänä vuonna marraskuun loppuun mennessä kuollut tulipaloissa 91 ihmistä.

Lisätietoja:
www.spek.fi/paloturvallisuus
Tiedotuspäällikkö Juha Hassila, puh. 040 758 7846
Johtaja Matti Orrainen, puh. 040 503 8338
Pelastuslaitokset - yhteystiedot www.pelastustoimi.fi/pelastuslaitokset

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö järjestää yhdessä Suomen Palopäällystöliiton, Etelä-Suomen lääninhallituksen, Helsingin Pelastuskoulun, Helsingin Pelastusliiton ja Uudenmaan Pelastusliiton kanssa tiedotustilaisuuden kynttiläturvallisuudesta Helsingin pelastuskoululla, 18.12. klo 10.00, Steniuksentie 14.

Tietoja julkaisijasta

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI

09 476 112, spekinfo@spek.fihttp://www.spek.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Tulitöiden aiheuttamat suurpalot ovat romahtaneet 30 vuodessa – Tulityökoulutusta pidetään tärkeänä12.9.2018 13:33:17 EEST | Tiedote

Ennen kuin tulitöiden turvallisuuskoulutus aloitettiin vuonna 1988, tulitöiden tekeminen aiheutti noin 40 prosenttia suurpaloista. Nykyisin hitsaus, laikkaleikkaus ja muut tulityöt aiheuttavat suurpaloista alle viisi prosenttia. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämän kyselyn mukaan tulitöiden turvallisuuskoulutusta pidetään tärkeänä, joskin koulutuksen suhde työelämän realiteetteihin vaatii jatkuvaa kehittämistä.

”Jos kriisi puhkeaa tai sota syttyy” - Riskiviestintä informoi ja herättää epäilyksiä28.8.2018 14:35:24 EEST | Tiedote

Om krisen eller kriget kommer -esite herätti keväällä paljon keskustelua niin julkaisumaassa Ruotsissa kuin Suomessakin. Onko kyseessä vain informaation jakaminen, vai yritetäänkö ihmisten asenteisiin piilovaikuttaa tai suorastaan rivien välistä kertoa jotain, mitä ei ääneen voi sanoa? Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö järjesti maanantaina 27.8. keskustelutilaisuuden, jossa tutkija Minna Lundgren Keski-Ruotsin yliopiston Risk and Crisis Research Center -yksiköstä kertoi ruotsalaisten kotitalouksien varautumisesta ja kotitalouksille suunnatusta riskiviestinnästä.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye