Muutoksen Suomi -työryhmä uskoo maamme pärjäävän taantumassa
- Muutos on kuin tuuli meren selällä. Jos olemme huonosti varustautuneita, se kaataa laivamme tai ajaa sen karille. Jos hallitsemme tilanteen, tuuli täyttää purjeemme ja antaa meille vauhtia eteenpäin. Siksi muutos on samanaikaisesti uhka ja mahdollisuus, joka herättää pelkoa ja vastarintaa mutta myös intoa ja toiveita, sanoo ryhmän puheenjohtaja, Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto .
Usein muutosvaateet kohdistetaan kansalaisiin. Työryhmän mielestä suurimmat muutostarpeet koskevat kuitenkin instituutioita, kuten koulujärjestelmää, sosiaali- ja terveydenhoitoa, maahanmuuttohallintoa ja niin edelleen.
Instituutiot ovat jääneet ajastaan jälkeen ja etääntyneet ihmisten arjesta ja todellisista tarpeista. Ihmisten on sopeuduttava passiivisesti instituutioiden logiikkaan. Ihmiset ovat kuitenkin yhteiskunnan keskus. Instituutioiden todellinen tehtävä on voimaannnuttaa kansalaisia. Niiden tulee vahvistaa ihmisten elämänhallintaa ja antaa heille mahdollisuuksia kehittyä ja käyttää omia voimavarojaan itsensä, perheensä ja yhteiskunnan hyväksi.
Työryhmän mukaan kilpailukyvyn kannalta ihmisten voimaantuminen on aivan ratkaisevaa. Raportin mukaan yhteiskunnan kehittämistä ohjaa nyt ajattelutapa, jota raportissa kutsutaan kilpailumalliksi. Sen mukaan kaikki voimat on keskitettävä tuottavuuden nostamiseen. Tarvitaan suurempia kokonaisuuksia ja huippuosaamista. Kilpailumallin ylikorostus johtaa kova ydin - periferia erotteluun, jossa vain "parhaat" kelpuutetaan kovaan ytimeen ja muut ihmiset, yritykset ja alueet ovat "ylijäämää", joka mielletään vain kulueräksi.
- Kaikkia tarvitaan ja meidän on hyväksyttävä niin vahvuus kuin heikkouskin. Yhteiskunnan ja talouden kehitykselle kaikenlainen tekeminen on tuottavaa ja arvokasta. Tämä ajattelutapa perustuu ihmisarvon tunnustamiseen, resurssien oikeudenmukaiseen jakamiseen sekä kaikkien ihmisten luovuuden ja osaamisen arvostamiseen ja käyttämiseen. Yhteiskunnassa, jossa arvostetaan ja voimaannutetaan kaikkia, on vahva sosiaalinen pääoma. Työryhmän viestin voi sanoa niinkin, että inhimillistä ja teollista pääomaa ei kyetä käyttämään yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseen ilman vahvaa sosiaalista pääomaa, sanoo työryhmän jäsen, kirjailija Tuula-Liina Varis .
Työryhmä ei torju sinänsä kilpailukyvyn parantamista ja tuottavuuden nostamista. Kritiikki kohdistuu keinoihin, joilla näitä tavoitteita haetaan. Yhteiskunnan ylimpänä arvona on ihmisen hyvinvointi. Hyvinvointia ei voida edistää keinoilla, jotka aiheuttavat pahoinvointia. Toinen työryhmän esiin nostama teesi on, että muuttamalla instituutiot ihmisiä voimaannuttaviksi, saamme yhteiskunnan käyttöön uskomattomat voimavarat, joiden varaan on hyvä rakentaa myös kilpailukykyä. Mikään muu maa ei ole kyennyt uudistamaan instituutioitaan tästä lähtökohdasta, Se on suuri mahdollisuus koko Suomelle.
Muutoksen Suomi -työryhmän puheenjohtajana toimi Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto . Työryhmän muut jäsenet olivat filosofian maisteri Pekka Ahmavaara , lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula , filosofian tohtori Janne Gallen-Kallela-Sirén , professori Reino Hjerppe , erikoistutkija Tuomas Kuhmonen , professori Juha Sihvola , valtiotieteen lisensiaatti Osmo Soininvaara , pääsihteeri Terhi Suominen sekä kirjailija Tuula-Liina Varis . Työryhmän sihteerinä ja loppuraportin toimittajana toimi johtaja Antti Hautamäki Sitrasta.
Lisätietoja
Antti Hautamäki, johtaja, innovaatiotoiminnot, Sitra
Puh. (09) 618 99 232, etunimi.sukunimi@sitra.fi
Elina Kiiski, tiedottaja, Sitra
Puh. 044 540 3367, etunimi.sukunimi@sitra.fi
Raportin tiedot
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
ISBN 978-951-563-656-0 (nid.)
ISBN 978-951-563-632-4 (URL:http://www.sitra.fi)
Lönnberg painot 2008, Helsinki.
Raportin voi tilata Sitrasta, puhelin (09) 618 991, sähköposti: julkaisut@sitra.fi.
Julkaisu löytyy myös pdf-tallenteena Sitran verkkosivuilta (www.sitra.fi) kohdasta julkaisut.
Tietoja julkaisijasta
Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Finländarna först i världen med att skapa spelregler för användning av artificiell intelligens i offentliga tjänster5.9.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Tusentals finländare bjuds in att dela med sig av sina åsikter om användningen av artificiell intelligens (AI) i offentliga tjänster. Utifrån en nätbaserad diskussion som organiseras av Sitra och Reaktor kommer ett regelverk att utarbetas, som kan användas som träningsmaterial för språkmodeller, till exempel i digitala offentliga tjänster.
Suomalaiset pääsevät ensimmäisinä maailmassa laatimaan pelisääntöjä tekoälyn käytölle julkisissa palveluissa5.9.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Tuhannet suomalaiset kutsutaan kertomaan mielipiteensä tekoälyn käytöstä julkisissa palveluissa. Sitran ja Reaktorin järjestämän verkkokeskustelun pohjalta laaditaan säännöstö, jota voidaan hyödyntää kielimallien koulutusaineistona esimerkiksi julkisissa digitaalisissa palveluissa.
Hur kan EU klara sig i världspolitikens omvälvning? – Sitras framtidsöversikt öppnar alternativ för beslutsfattare28.8.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sitras nya framtidsöversikt lyfter fram fem möjligheter som kan hjälpa EU att orientera sig i en tid av snabba förändringar. En av de mest centrala lösningarna är att fördjupa den inre marknaden, vilket skulle ge EU tillräcklig styrka i den allt hårdare globala maktkampen.
Miten EU voi pärjätä maailmanpolitiikan murroksessa? – Sitran ennakointikatsaus avaa vaihtoehtoja päättäjille28.8.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Sitran uusi ennakointikatsaus nostaa esille viisi mahdollisuutta, joita hyödyntämällä EU voi pärjätä hypernopean muutoksen ajassa. Keskeisenä keinona on sisämarkkinoiden syventäminen, joka toisi EU:lle tarpeeksi voimaa kiihtyvään globaaliin valtakilpailuun.
Finländarnas fotavtryck på naturen har beräknats för första gången – Viktigt steg framåt i kampen mot förlusten av den biologiska mångfalden10.6.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
En metod som utvecklats av finska forskare kan nu användas för att beräkna konsumenternas fotavtryck på naturen. En beräkning, som är den första i sitt slag när det gäller omfattning, visar att nästan hälften av finländarnas fotavtryck på naturen orsakas av maten de äter. Påverkan sker till stor del utanför Finland genom internationella produktionskedjor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme