Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Perhemetsätalous on vahva työllistäjä matalasuhdanteessakin

Jaa
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Olavi Peltola pitää erittäin valitettavana, että hallituksen elvytyspaketissa ei ollut mukana kestävän metsätalouden rahoitusta. ”Tässä puumarkkinatilanteessa yhteiskunnan panostus metsiin olisi niin sektorin työllisyyden kuin kansantaloudenkin näkökulmasta kannattavaa”, totesi Peltola MHY-päivien avauspuheessaan 5.2.2009 Vantaalla.

Tärkeiden tie- ja ratarakentamispäätösten lisäksi ei metsätalouteen tullut elvytyspaketissa rahaa. Määrärahalisäys näyttää jäävän tulevien lisätalousarvioesitysten varaan. Jos sitä ei lisätalousarvioon tule, tyrehtyy vauhdikkaasti viime vuonna alkanut metsien hoito rahan puutteeseen. Puunmyyntitulojen osittaisella verohelpotuksellakaan ei valitettavasti ole toivottua elvyttävää vaikutusta, koska metsäteollisuuden vaikean markkinatilanteen takia puuta ei juurikaan osteta.

Valtiovallan toimet eivät yksin riitä. Hakkuiden ja metsänhoitotöiden lisääminen voi toteutua vain monen tekijän ja toimijan yhteisvaikutuksen tuloksena. Metsänomistajat odottavatkin selkeää puun ostoaktiivisuuden vilkastumista. Puumarkkinoiden pitkäjänteinen toimivuus ja tasaisuus ovat metsänomistajien, hakkuuyrittäjien ja koko yhteiskunnan etu. Perhemetsätalous on vahva työllistäjä matalasuhdanteessakin.

Uusiutuvat luonnonvarat ilmasto- ja energiapolitiikan perustaksi

Metsäsektorilla ja kotimaisella puulla on pidemmällä aikavälillä erinomaiset menestymisen mahdollisuudet. Puulla on uusiutuvana raaka-aineena monia käyttötarkoituksia nykyisissä ja vasta kehitteillä olevissakin tuotteissa. Kestävästi hoidettujen metsien merkitys kasvaa myös ilmastonmuutoksen hillinnässä ja uusiutuvan energian käytön lisääntyessä. Puu on myös tässä suhteessa vertaansa vailla oleva raaka-aine. Uusiutuvat luonnonvarat tuleekin ottaa kokonaisvaltaisen luonnonvarapolitiikan sekä ilmasto- ja energiapolitiikan perustaksi.

Metsänhoitoyhdistyksillä tärkeä rooli puumarkkinoilla

Puumarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan kohtaamisessa metsänhoitoyhdistysten rooli kasvaa entisestään. Metsänhoitoyhdistyksillä on jatkossakin tärkeä tehtävä metsänhoitotöiden markkinoinnissa metsänomistajille. Nyt hiljaisena puukauppa-aikana onkin syytä panostaa metsänhoitotöiden henkilökohtaiseen markkinointiin kaikissa metsänhoitoyhdistyksissä. Siitä on jo olemassa erittäin hyviä kokemuksia.

Lisätietoja:

Olavi Peltola p. 0400 872 286

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Poikkeuksellinen kevät enteilee laadultaan erinomaista perunasatoa6.6.2025 09:22:06 EEST | Tiedote

Varhaisperuna on yksi niistä harvoista ruuista, jonka suomalaiset tunnistavat pelkästä tuoksusta. Tämä raikkaan makea ja voin kera höyryävä makuherkku kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Varhaisperunan istutukset alkoivat tänä keväänä poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Sääolot olivat tuolloin suotuisat. Kevään viileämpi jakso pääsiäisen jälkeen hidasti kasvua, mutta varhaisperunan sato etenee silti normaalissa aikataulussa.

Anne Kalmari mukaan MTK:n puheenjohtajakisaan2.6.2025 15:13:34 EEST | Tiedote

Maa- ja metsätalousyrittäjä, MMM, kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan vpj Anne Kalmari on tänään ilmoittanut puheenjohtajan valintaa valmistelevalle työryhmälle liittyvänsä MTK:n johtokunnan 1. puheenjohtajan tehtävää hakevien joukkoon. Jo aiemmin ehdokkuutensa ovat ilmoittaneet maa- ja metsätalousyrittäjä, MTK:n johtokunnan jäsen, WFO:n hallituksen jäsen Kati Partanen, sekä maanviljelijä, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen. Lisäksi valintaa valmistelevalle työryhmälle on ilmoittautunut kaksi muuta ehdokkuutta harkitsevaa henkilöä, jotka eivät kuitenkaan vielä tässä vaiheessa halua nimeään julkistaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye