Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa
ULKOASIAINMINISTERIÖ
http://formin.finland.fi
Tiedote 27/2009
27.1.2009
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on tänään antanut Suomea koskevan tuomion, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa turvattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu.
Asiassa oli kyse todistelusta rikosoikeudenkäynnissä, joka koski lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.
Valittaja tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Todistusaineistona oikeudenkäynnissä käytettiin lapsen lääkärin kanssa käymää keskustelua, joka oli videoitu. Valittaja katsoi, että hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu, koska hänelle ei annettu mahdollisuutta esittää suoraan tai välillisesti kysymyksiä lapselle, vaikka tämän videoitu haastattelu oli ratkaiseva todiste oikeudenkäynnin lopputuloksen kannalta. Lasta ei myöskään kuultu oikeudenkäynnissä.
Ratkaisussaan EIT totesi, että todistusaineiston käytöstä johtuen valittajan mahdollisuudessa puolustautua asiassa oli vakavia puutteita eikä valittajan voitu katsoa saaneen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tästä syystä EIT katsoi sopimuksen 6 artiklaa loukatun. EIT viittasi ratkaisussaan myös aikaisempaan Suomea koskevaan oikeuskäytäntöön.
EIT määräsi valtion korvaamaan valittajalle 3 000 euroa vahingonkorvauksena aineettomasta vahingosta sekä 402 euroa oikeudenkäyntikulujen korvauksena.
Lisätietoja: lainsäädäntösihteeri Satu Kaskinen, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö, puh. 09 1605 5298
Tietoja julkaisijasta

Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.
// KORJATTU TIEDOTE // VALTOSEN INFO PERUTTU //Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista9.1.2025 09:22:54 EET | Kutsu
Tiedoksi toimituksille Ulkoministeri Valtosen infotilaisuus toimittajille torstaina 9.1.2025 klo 18.25 Suomen aikaa on peruuntunut. Lisätiedot: tiedottaja Miia Vihola, puh. 0295 350 680 tai UM viestintäpäivystäjä, puh. 040 551 6571 Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi
Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista8.1.2025 18:00:24 EET | Kutsu
Ulkoministeri Elina Valtonen vieraili Ukrainassa 8. tammikuuta ja vierailee Moldovassa 9. tammikuuta. Ukrainassa tapaamisten aiheena olivat mm. Etyjin ja Suomen tuki Ukrainalle. Moldovassa Valtonen keskustelee mm. Moldovan energiatilanteesta ja Transnistrian konfliktista.
//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme