MessukeskusMessukeskus

ELMA-messuilta mukaan luomuelintarvikkeet ja vinkit maallemuuttoon

Jaa
Kiinnostaisiko asua maalla, mutta silti lähellä pääkaupunkiseutua? Minkälaisia palveluita, ruoantuottajia tai osaajia maaseutu tänä päivänä tarjoaa? ELMA maaseutumessuilla marraskuussa Messukeskuksessa voi tutustua maaseudun parhaimpaan osaamiseen ja tarjontaan, onpa oman kiinnostuksen kohteena sitten luomuruoka tai Uudenmaan alueen asumismahdollisuudet.
Raasepori esittelee ELMA-messuilla muun muassa tonttitarjontaansa. Kuva: Raaseporin kaupunki
Raasepori esittelee ELMA-messuilla muun muassa tonttitarjontaansa. Kuva: Raaseporin kaupunki

Muuta maalle -alueella esittelyssä ovat tänä vuonna kaksikieliset kaupungit Loviisa ja Raasepori. Uudellamaalla, sadan kilometrin säteellä Helsingin keskustasta sijaitsevat kaupungit houkuttelevat uusia asukkaita maaseutumaiseen ympäristöön, mutta silti lähelle pääkaupunkiseudun palveluita ja tarjontaa. Muuta maalle -lavalla kaupungit järjestävät ohjelmaa ja esittelevät esimerkiksi kaupunkien kulttuuritarjontaa. Muuta maalle -alueen yhteistyökumppanina toimii Maaseudun Tulevaisuus. 

Luomukylästä viikon luomuostokset mukaan

Luomun kulutus Suomessa lisääntyy tasaista tahtia, todetaan TNS Gallup Elintarviketiedon tekemässä Luomun kuluttajabarometrissä vuodelta 2015*. 27 % kyselyn vastaajista ostaa luomutuotteita viikoittain, ja kerran kuukaudessa luomutuotteita ostavia on lähes joka toinen. Erityisesti luomutuotteet ovat pääkaupunkiseutulaisten lapsiperheiden ja pariskuntien ostoslistoilla.

ELMA-messujen Luomua ilman muuta -luomukylästä voi ostaa mukaansa suomalaisia luomutuotteita Finnamylin, Lapin Marian, SunSpeltin, L’uomu Nokan, Leader Foodsin, Vavesaaren tilan, Biofermen, Rainingon luomutilan ja Snafun valikoimista. Ostoskassiin voi poimia muun muassa suomalaista spelttiä ja luomukvinoaa, luomubroileria, silmusalaattia, superfoodeja, makeisia, myslejä, juomia ja yosa-jogurtteja. Tietoa luomusta ja suomalaisesta luomutuotannosta tarjoavat Suomen Siipikarjaliitto ja Pro Luomu. Luomualue on toteutettu yhteistyössä Pro Luomu ry:n kanssa.

Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Johanna Suni p. 0405154216, johanna.suni@messukeskus.com
*Pro Luomu ry:n tilaama TNS Gallup Elintarviketiedon tekemä Luomun kuluttajabarometri 8/2015 

ELMA maaseutumessut Messukeskuksessa esittelee suomalaisen maaseudun tuotteita ja palveluita: elintarvikkeita, maaseudun kehittämistä, maaseutumatkailua sekä kotieläimiä ja niiden hoitoa. Meidän viikonloppu kokoaa yhteen koko perheen suosikkimessut: ELMA, Metsä, Kädentaito, OutletExpo ja Lemmikki. Tapahtumakokonaisuus järjestetään Messukeskuksessa 6.–8.11.2015. Samalla lipulla kaikki tapahtumat. Liput Messukeskuksen verkkokaupasta tai ovelta. www.meidanviikonloppu.fi

Kuvat

Raasepori esittelee ELMA-messuilla muun muassa tonttitarjontaansa. Kuva: Raaseporin kaupunki
Raasepori esittelee ELMA-messuilla muun muassa tonttitarjontaansa. Kuva: Raaseporin kaupunki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

The income and employment impact of Helsinki Expo and Convention Centre’s record-breaking congress year has already exceeded 50 million euros for Helsinki21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

The six international congresses hosted by Helsinki Expo and Convention Centre brought more than 25,000 congress guests to Helsinki during the first half of the year. The income and employment impact of the congresses for Finland and Helsinki amounts to more than 50 million euros. The goal of the Helsinki Tourism Advisory Board is to double the tourism revenue generated by foreign visitors and significantly increase employment in the sector in Helsinki by 2030.

Rekordår för kongresser på Helsingfors Mässcentrum – redan över 50 miljoner euro i intäkter och sysselsättning för Helsingfors21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Under årets första sex månader har Helsingfors Mässcentrum stått värd för sex internationella kongresser som lockat över 25 000 deltagare till staden. Tillsammans har de genererat mer än 50 miljoner euro i intäkter och sysselsättningseffekter för Helsingfors och Finland. Helsingfors rådgivande arbetsgrupp för turism har satt upp ett ambitiöst mål: att fördubbla turismintäkterna från utländska resenärer och att uppnå en betydande ökning av antalet sysselsatta inom branschen i Helsingfors fram till år 2030.

Helsingin Messukeskuksen ennätyksellisen kongressivuoden tulo- ja työllisyysvaikutus Helsingille on jo nyt yli 50 miljoonaa euroa21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Messukeskuksen isännöimät kuusi kansainvälistä kongressia toivat Helsinkiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla yli 25 000 kongressivierasta. Kongressien tulo- ja työllisyysvaikutus Suomelle ja Helsingille on yli 50 miljoonaa euroa. Helsingin matkailun neuvoa-antavan työryhmän tavoitteena on ulkomaisten matkailijoiden tuoman matkailutulon kaksinkertaistaminen ja alan työllisten määrän merkittävä kasvu Helsingissä vuoteen 2030 mennessä.

KoneAgria 2025 tarjoaa ratkaisuja ja uusia näkökulmia viljelijöille19.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

KoneAgria 2025 tuo ohjelmassaan esille maatalouden uusimmat innovaatiot ja ratkaisut, jotka muokkaavat alan tulevaisuutta. Kasvu-lava tarjoaa puheenvuoroja, paneelikeskusteluja ja tilatarinoita, joissa korostuvat ilmastotoimet, vastuullisuusratkaisut ja eläinten hyvinvointi. Ohjelmassa esitellään konkreettisia, tilakohtaisia keinoja kestävään viljelyyn ja ilmastonmuutokseen vaikuttamiseen, tehokkaaseen resurssien käyttöön sekä ruokaketjun vastuullisuuteen. KoneAgria 2025 -näyttely järjestetään torstaista lauantaihin 9.–11.10.2025 Tampereella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye