Yritystoiminta ja ihmisoikeudet

Jaa
Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutti järjestää seminaarin Yritystoiminta ja ihmisoikeudet maanantaina 2. helmikuuta 2009 klo 13-15 Arppeanumin auditoriossa (Snellmaninkatu 3). Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seminaariin!

Onko ihmisoikeuksilla sijaa yritysten toiminnassa ja miten suomalaisten yritysten yhteiskuntavastuuta pitäisi toteuttaa yritysten toimiessa ulkomailla? Globalisoituneessa taloudessa liike-elämällä ja yritystoiminnalla on yhä enemmän suoria taloudellisia, ympäristöllisiä ja sosiaalisia vaikutuksia myös kotimaansa ulkopuolella. Tänä päivänä vastuullinen yritystoiminta edellyttää myös ihmisoikeuksien huomioimista.

Näitä aiheita käsitellään tammikuussa 2009 Erik Castrén –instituutissa valmistuneessa tutkimuksessa Yritystoiminta ja ihmisoikeudet.

OTT Merja Pentikäisen ulkoasiainministeriölle tekemässä tutkimuksessa selvennetään ihmisoikeuksiin liittyvän yritysten vastuullisuuden normatiivista toimintaympäristöä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös suomalaisten yritysten näkemyksiä ihmisoikeusvastuusta ja esitetään suosituksia erityisesti julkisen vallan toimenpiteiksi suomalaisten yritysten vastuullisuuden vahvistamiseksi Suomessa ja ulkomailla. Tutkimuksen tarkoitus on myös toimia politiikkalinjausten taustatukena valtioneuvoston laatiessa seuraavaa, vuonna 2009 julkaistavaa ja eduskunnalle annettavaa selontekoa Suomen ihmisoikeuspolitiikasta.

Ohjelma:

Seminaarin avaus

Martti Koskenniemi, professori, Erik Castrén -instituutin johtaja

Puheenvuoro

Sofie From-Emmesberger, ulkoasiainministeriön ihmisoikeusyksikön päällikkö

Tutkimuksen esittely

Merja Pentikäinen, OTT

Paneelikeskustelu

Arto Halonen, elokuvaohjaaja

Karoliina Loikkanen, Sustainability Officer, Cargotec Oyj

Jukka Mäkinen, KTT, tutkimuskoordinaattori, Helsingin kauppakorkeakoulu

Jukka Seppälä, johtaja, Metso Oyj

Maija-Leena Uimonen, VTT, yhteiskuntavastuun asiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö

Paneelin puheenjohtajana toimii Martti Koskenniemi

Keskustelua ja kysymyksiä

Ei ennakkoilmoittautumista. Seminaari on suomenkielinen. Tervetuloa!

Tiedustelut:

http://www.helsinki.fi/eci/

intlaw-institute@helsinki.fi, puh. (09) 191 23140

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye