Folkhälsan

Folkhälsan-yhtiöt Syd ja Botnia fuusioidaan

Jaa
Samfundet Folkhälsanin hallitus on 20.10.2015 hyväksynyt Folkhälsan Botnia Ab:n ja Folkhälsan Syd Ab:n fuusion. Tavoitteena on vahvistaa Folkhälsanin palvelutuotannon edellytyksiä sekä Etelä-Suomessa että Pohjanmaalla.
Kuva: Gun Eklund / kuvaaja Hannes Victorzon
Kuva: Gun Eklund / kuvaaja Hannes Victorzon

- Uudessa yhtiössä vahvistamme kertynyttä osaamistamme eikä fuusion johdosta tulla irtisanomaan henkilöstöä, Samfundet Folkhälsanin toimitusjohtaja ja fuusioituvien yhtiöiden hallitusten puheenjohtaja Stefan Mutanen sanoo.

Folkhälsan Syd Ab:n nykyinen toimitusjohtaja Gun Eklund jatkaa uuden yhtiön toimitusjohtajana.

- Tuntuu mukavalta saada taas osallistua toimintaan Pohjanmaalla, Gun Eklund sanoo. Hän on asunut monta vuotta Vaasassa ja johtanut Folkhälsan Botniaa myös aiemmin.

Yhdistetyn yhtiön liikevaihto tulee olemaan noin 45 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä reilu 800 henkeä.

Fuusion juridinen prosessi saatetaan päätökseen huhtikuun 2016 alkuun mennessä.

Lisätietoja antaa

Tj Gun Eklund
Folkälsan Syd
Puh. +358 50 541 7731
s-posti:gun.eklund@folkhalsan.fi

Tj Stefan Mutanen
Samfundet Folkhälsan
Hallituksen puheenjohtaja Folkhälsan Syd Ab ja Folkhälsan Botnia Ab
Puh. +358 50 341 5207
s-posti: stefan.mutanen@folkhalsan.fi

Kuvat

Kuva: Gun Eklund / kuvaaja Hannes Victorzon
Kuva: Gun Eklund / kuvaaja Hannes Victorzon
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Folkhälsan
Folkhälsan
Topeliuksenkatu 20
00250 Helsinki

09 315 000https://www.folkhalsan.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Folkhälsan

Nuorten hyvinvointia voidaan tukea tutkituin keinoin22.12.2021 15:09:49 EET | Tiedote

Tuoreen väitöskirjatyön tavoitteena on ollut selvittää luokkaopetuksena tapahtuvan tietoisuustaito-ohjelman vaikutuksia 12–15 -vuotiailla lapsilla ja nuorilla. Väitöskirjassa tutkittiin mm. ohjelman vaikutusta oppilaiden resilienssiin, masennusoireisiin, käyttäytymiseen ja terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Vaikka näyttöä on vielä rajallisesti, ovat nämä tulokset rohkaisevia ja viittaavat siihen, että tietoisuustaitojen opettamisesta kouluissa on hyötyä.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye