Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Yli Hyvä Juttu on käytännön työtä nuorten hyväksi - Pohjanmaan ja Oulun alueella tehtiin onnistunut nuorisotyökokeilu syrjäytymistä vastaan

9.3.2009 11:00:00 EET | Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK | Tiedote

Jaa
Julkaisuvapaa 9.3. klo 11. Yli Hyvä Juttu on esimerkki käytännön työstä, jonka avulla nuorille ja lapsille saadaan mielekästä tekemistä, kivoja kavereita ja tunne siitä, että he kuuluvat johonkin. Yli Hyvä Juttu oli kokeilu, jossa palokuntaharrastukseen ohjattiin syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria kunnan sosiaalitoimen avulla. Kokeilu toteutettiin Pohjanmaan ja Oulun alueella vuosina 2007-2008. Tavoitteena on, että toimintamalli otetaan käyttöön valtakunnallisesti.

Palokuntien nuorisotyönohjaajat saivat koulutusta lasten ja nuorten kohtaamiseen, nuorten kanssa toimimiseen sekä varhaiseen puuttumiseen syrjäytymistä vastaan. Hankkeen ansiosta uusia palokuntanuoria saatiin houkuteltua harrastuksen pariin yhteensä 55, mikä on tavallista suurempi määrä. Kaikki mukaan tulleet nuoret eivät kuitenkaan olleet syrjäytymisvaarassa, eikä palokunnissa tiedetä, ketkä tulivat mukaan sosiaalitoimen kannustamana.

- Palokuntaharrastus sopii kaikille, myös eri kulttuureista tuleville, ja antaa lapsille sekä nuorille turvallisen kasvualustan ja eväitä hyvään elämään. Viikkoharjoituksissa saa koulutettujen ohjaajien tuella etsiä omia rajojaan, ja niissä opitaan noudattamaan yhteisiä sääntöjä, kertoo järjestöpäällikkö Ilkka Horelli Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

SPEKin käynnistämä ja RAY:n tukema Yli Hyvä Juttu alkoi syksyllä 2007 ja päättyi joulukuussa 2008. Yhteistyöverkosto pilottipalokuntien ja kunnan sosiaali-, sivistys- ja nuorisotoimen välillä vahvistui tapaamisten, seminaarien ja koulutustilaisuuksien myötä. Tavoitteena oli luoda toimintamalli sille, miten syrjäytymisvaarassa olevia 7-17-vuotiaita ohjataan palokuntanuorisotoimintaan.

Hanke mukailee sisäisen turvallisuuden ohjelmaa

Yli Hyvä Juttu pyrki vastaamaan sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden ohjelman haasteisiin. Syrjäytymiskehityksellähän on myös yhteiskunnan turvallisuutta heikentäviä vaikutuksia. SPEKin lisäksi hankkeessa oli mukana 10 pilottipalokuntaa Oulun ja Pohjanmaan alueelta sekä kuntien nuoriso-, sivistys- ja sosiaalitoimi. Mukaan valittiin asukaspohjaltaan erikokoisia ja -tyyppisiä kuntia: Isokyrö, Kannus, Kortesjärvi, Kurikka, Toholampi, Vaasa, Ii, Kuivaniemi, Oulu ja Rantsila.

- Hanke on hyvä esimerkki siitä, kuinka yhdellä toimintamallilla voidaan edistää eri tavoitteita. Toimintamalli antoi nuorisolle harrastuksen, joka piti sen poissa häiriökäyttäytymisestä ja vähensi poliisin tehtäviä. Jatkossa tulisi toteuttaa yhä enemmän samantyyppisiä kehittämishankkeita, joissa otetaan huomioon useiden viranomaisten tavoitteita, toteaa sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen.

Lisätietoja:

Järjestöpäällikkö Ilkka Horelli, puh. 045 657 7294

http://www.spek.fi/Suomeksi/Palokuntatoiminta/Palokuntanuoret/Yli_Hyva_Juttu.iw3

Tietoja julkaisijasta

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI

09 476 112, spekinfo@spek.fihttp://www.spek.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Tulitöiden aiheuttamat suurpalot ovat romahtaneet 30 vuodessa – Tulityökoulutusta pidetään tärkeänä12.9.2018 13:33:17 EEST | Tiedote

Ennen kuin tulitöiden turvallisuuskoulutus aloitettiin vuonna 1988, tulitöiden tekeminen aiheutti noin 40 prosenttia suurpaloista. Nykyisin hitsaus, laikkaleikkaus ja muut tulityöt aiheuttavat suurpaloista alle viisi prosenttia. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämän kyselyn mukaan tulitöiden turvallisuuskoulutusta pidetään tärkeänä, joskin koulutuksen suhde työelämän realiteetteihin vaatii jatkuvaa kehittämistä.

”Jos kriisi puhkeaa tai sota syttyy” - Riskiviestintä informoi ja herättää epäilyksiä28.8.2018 14:35:24 EEST | Tiedote

Om krisen eller kriget kommer -esite herätti keväällä paljon keskustelua niin julkaisumaassa Ruotsissa kuin Suomessakin. Onko kyseessä vain informaation jakaminen, vai yritetäänkö ihmisten asenteisiin piilovaikuttaa tai suorastaan rivien välistä kertoa jotain, mitä ei ääneen voi sanoa? Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö järjesti maanantaina 27.8. keskustelutilaisuuden, jossa tutkija Minna Lundgren Keski-Ruotsin yliopiston Risk and Crisis Research Center -yksiköstä kertoi ruotsalaisten kotitalouksien varautumisesta ja kotitalouksille suunnatusta riskiviestinnästä.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye