Tradenomit

TRAL: Finanssialan on nyt katsottava tulevaisuuteen

Jaa
Lehdistötiedote 22.3.2009, julkaisuvapaa heti. Finanssialalle on viime vuosina palkattu runsaasti tradenomeja, jotka odottavat työtehtäviltään ja urakehitykseltään paljon. Finanssialan tradenomien vuotuisen tutkimuksen mukaan 85 % alalla työskentelevistä tradenomimiehistä ovat tyytyväisiä alaan ja haluavat jatkossakin pysyä toimialan palveluksessa. Sen sijaan naistradenomeista yli 40 % suunnittelee alan vaihtoa, eivätkä he koe nykyisiä työtehtäviään riittävän haastaviksi. Alan tradenominaisten ja miesten palkkaero on noin 700 euroa, joka osaltaan houkuttaa naisia etsimään haastavampia tehtäviä muilta toimialoilta.

"Korkeasti koulutettujen naisten palkkauksen ja työtehtävien laadun parantaminen ovat selkeä haaste finanssialalle. Urapolkua alan sisällä on kehitettävä erityisesti naistradenomien osalta, jotta myös naiset kokisivat alan mielekkäämmäksi jatkossa", toteaa asiamies Ville-Veikko Rantamaula.

Toimialan vetovoimaa lisättävä

Finanssialan tradenomien mielestä nyt on aika lisätä alan vetovoimaa nuorten korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden keskuudessa. "Urakehitysmahdollisuudet ja lisäkoulutus nousevat kilpailutekijöiksi, kun nuoret korkeakoulutetut suunnittelevat uraansa", Rantamaula toteaa.

Tällä hetkellä alalla ei ole tarvetta aloittaa laajoja yt-neuvotteluja. Edellisen laman aikana tehdyt laajat irtisanomiset näkyvät edelleen etenkin pankkisektorin työntekijöiden ikärakenteessa. Jos päädytään toistamiseen samaan tilanteeseen, katoaa alalta jälleen kokonainen sukupolvi osaajia. "Alan kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, että asiantuntijat myös pysyvät finanssialalla", Rantamaula sanoo.

Finanssialan tradenomit kannustavat alan työnantajia säilyttämään harjoittelupaikat sekä
kesätyöpaikkojen määrän entisellään tiukasta taloudel lisesta tilanteesta huolimatta. Tulevaisuuden asiantuntijoiden kiinnostus alaa kohtaan kasvaa, kun jo opiskeluaikana on mahdollista tutustua työharjoittelun ja kesätyön kautta toimialaan.

Finanssialan tradenomien vuotuiset neuvottelupäivät järjestettiin Helsingissä 21.-22.3.2009.
Neuvottelupäivillä käsiteltiin tuoreita tutkimustuloksia alan tradenomien palkkauksesta, sijoittumisesta sekä työoloista. Alan tilannetta ja tulevaisuutta valotti myös Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

Lisätietoja:

Tradenomiliitto TRAL ry
Ville-Veikko Rantamaula, asiamies
p. 040-8326682

 
Tradenomiliitto TRAL ry on akavalainen tradenomi-, BBA- ja tradenomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden sekä näitä tutkintoja opiskelevien ammattijärjestö. TRAL edustaa ja palvelee jäseniään työelämään ja työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä. TRAL toimii tradenomikoulutuksen ja tradenomien urakehityksen edistä jänä. Jäseniä liitossa on jo yli 22 000. http://www.tradenomiliitto.fi

Tietoja julkaisijasta

Tradenomit
Tradenomit
Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI

020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi

Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin.

Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on yli 33 000 yhteisössämme. tradenomi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tradenomit

Kunnat eivät kehity ilman osaavaa henkilöstöä18.2.2025 13:36:53 EET | Tiedote

Kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat osaavaa henkilöstöä tuottaakseen laadukkaita palveluja kuntalaisille. Ne ovat myös kasvavia tradenomien ja muiden amk-tutkinnon suorittaneiden työllistäjiä. Valitettavan usein rekrytointitilanteissa vanhentuneet kelpoisuusvaatimukset rajoittavat osaavan väen hakeutumista avoinna oleviin tehtäviin. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat varsin itsenäisesti päättää virkojen ja työsuhteiden kelpoisuusehdoista, poislukien lailla säädettävät tehtävät, kuten lääkärit ja opettajat.

YAMK-tutkinto koetaan laadukkaaksi, mutta tunnettuus vaatii yhä työtä8.11.2024 09:01:48 EET | Tiedote

Suurin osa Tradenomi YAMK-tutkinnon suorittaneista tai sitä opiskelevista uskoo tutkinnon edistävän oman osaamisen lisäksi myös työuralla etenemistä. Tutkinnon laatu koetaan hyväksi, mutta sen tunnettuus kaipaa edelleen parantamista. Tutkintonimikkeen vaihtamiseen muotoon Maisteri (AMK) suhtautuu myönteisesti valtaosa Tradenomien jäsenistöstä ja ennemmistö muusta väestöstä. Tiedot selviävät Tradenomien teettämästä kyselystä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye