Kalevala Koru Oy

Kalevala Korun uutuussarja Maan voima tukee Naisten Pankkia

Jaa
Huhtikuun alussa kauppoihin ilmestyvä Kalevala Korun uutuussarja Maan voima on saanut vaikutteita alkuperäiskansojen kulttuurista. Korusarjan on suunnitellut taiteen maisteri Kaisaleena Mäkelä. Osa korusarjan tuotosta lahjoitetaan Naisten Pankille. Naisten Pankki on rahasto, jonka varoilla tuetaan projekteja naisten omaehtoiseksi työllistymiseksi kehitysmaissa.

Luonteva yhteistyökumppani

Naisten Pankki on suomalainen rahasto kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon tukemiseksi, jota hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu. Kalevala Koru haluaa tukea Naisten Pankin toimintaa lahjoittamalla osan jokaisesta myydystä Maan voima -korusta Naisten Pankille ja antaa näin kehitysmaiden naisille mahdollisuuden hankkia toimeentulon itselleen ja perheelleen.

”Hyväntekeväisyyskorut ovat olleet pitkään keskeinen osa Kalevala Korun ajattelutapaa. Itse asiassa koko yritys on käynnistynyt varainkeruusta tärkeään tarkoitukseen, ja tämä henki elää edelleen Kalevala Korussa vahvana. Naisten Pankki on innovatiivinen rahasto, joka edistää naisten yrittäjyyttä. Tämä käytännönläheinen tapa toimia kehitysmaissa on varsin kiinnostavaa ja luo Naisten Pankista meille luontevan yhteistyökumppanin”, sanoo Kalevala Koru Oy:n toimitusjohtaja Laura Lares.

Aiemmin yritys on tukenut mm. tyttöjen koulunkäyntiä Ghanassa. Tällä hetkellä yritys tukee Suomen Luonnonsuojeluliittoa Meri-korullaan sekä Lapsi 2000 ry:tä Äiti-lapsi -korusarjalla.

Maan voima edustaa myös nykyihmisen suhdetta luontoon

Korumuotoilija Kaisaleena Mäkelää ovat aina kiinnostanut ihmiset ja erityisesti alkuperäiskansat. Inspiraatio korusarjaan tulikin pitkältä matkalta Australian alkuperäiskansojen parissa. Korusarjan neliömäinen muoto edustaa maata ja tilaa, ihmisen suhdetta maahan.

Maan voima -korusarjassa Kalevala Koru esittelee ensimmäisen kerran täysin mustan korun. Materiaali on mustaa pronssia, jonka kiiltävä pinta on tehty uudenlaisella pintakäsittelytavalla. Muut korusarjan materiaalit ovat harjattu hopea ja pronssi.

Korusarja tulee kauppoihin 3.4.09 lähtien.

***

Kalevala Koru Oy on alansa suurin yritys Suomessa ja suurimpia Pohjois-Euroopassa. Korukonsernin, johon kuuluu myös kansainvälisesti tunnettu Lapponia Jewelry, vuosiliikevaihto on n. 24 miljoonaa euroa ja henkilömäärä n. 250. Työntekijät ovat alallaan Suomen huippuammattilaisia sekä käsityön että korkean teknologian osaamisessa. Kaikki korut valmistetaan Suomessa.

Kalevala Koru – astu tarinaan.

Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima yhteisö ja rahasto kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon tukemiseksi kestävän kehityksen periaattein. Lahjoitetuilla varoilla rahoitetaan naisten taloudellista toimeentuloa, osaamista ja oikeuksia parantavia hankkeita sekä pienlainoja, ammattikoulutusta ja muuta yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa.

Kuvat

Kalevala Korun Maan voima rannekoru, musta pronssi
Kalevala Korun Maan voima rannekoru, musta pronssi
Lataa
Kalevala Korun Maan voima sormukset
Kalevala Korun Maan voima sormukset
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kalevala Koru Oy
Kalevala Koru Oy
Hankasuontie 11 A
00390 Helsinki

https://www.kalevala.fi

Vuonna 1937 perustettu Kalevala Koru on Suomen rakastetuin korutalo ja merkittävin kultaseppien ja korualan ammattilaisten työllistäjä Suomessa. Kalevala-korut valmistetaan käsityönä yrityksen omalla tehtaalla Helsingin Konalassa yli 80 Korulaisen voimin. Kotimainen valmistus ja sosiaalinen vastuu ovat tärkeitä arvoja yrityksen toiminnassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevala Koru Oy

Kalevala Jewelry launches the new Itu collection at Copenhagen Fashion Week – designed by Martin Bergström and inspired by the power of Finnish nature6.8.2025 11:46:27 EEST | Press release

In August 2025, Kalevala launches a new jewelry collection called Itu (Finnish for “sprout”). The collection is designed by multidisciplinary designer and artist Martin Bergström, who works in both Sweden and Finland. The collection will debut during Copenhagen Fashion Week on August 6th at a Kalevala event, where the nearly 90-year-old brand will be presented to an international audience. Kalevala’s Creative Director is Aino Ahlnäs.

Kalevala Koru lanseeraa uuden Itu-korusarjan Kööpenhaminan muotiviikolla - Kalevala Korun ja Martin Bergströmin uutuudesta versoo pohjoisen luonnon voimaa6.8.2025 10:36:04 EEST | Tiedote

Kalevala Koru lanseeraa elokuussa 2025 uuden Itu-kokoelman, joka saa ensiesittelynsä 6. elokuuta Copenhagen Fashion Week -tapahtumassa. Kokoelman on suunnitellut monialainen muotoilija ja taiteilija Martin Bergström, joka työskentelee sekä Ruotsissa että Suomessa. Sarja esitellään yleisölle ensimmäistä kertaa Kööpenhaminan muotiviikoilla Kalevala Korun omassa tapahtumassa, jossa kohta 90-vuotiasta brändiä tehdään tunnetuksi kansainväliselle yleisölle. Kalevala Korun luovana johtajana toimii Aino Ahlnäs.

Kalevala Koru ja Robes Rental aloittavat yhteistyön – ikonisen brändin korut vuokrattaviksi kestävällä tavalla6.5.2025 11:14:30 EEST | Tiedote

Suomalainen korubrändi Kalevala ja muodin vertaisvuokrauspalvelu Robes Rental pilotoivat uudenlaisen yhteistyömallin, jossa rajattu valikoima Kalevala-koruja tuodaan vuokrattavaksi kuluttajille. Kalevala Koru avaa 7.5.2025 oman profiilin Robes-sovelluksessa, jolloin Kalevala-koruja voi ensimmäistä kertaa vuokrata suoraan sovelluksen kautta ympäri Suomen sekä Robes Rentalin ja Helsingin showroomilta.

RAKAS Rolf Ekroth x Kalevala -kollaboraation lanseeraus Kööpenhaminan muotiviikolla 5.8.20246.8.2024 12:00:56 EEST | Tiedote

Rolf Ekroth tuo lavatanssit ja suomalaisuuden syvimmän olemuksen Kööpenhaminan muotiviikoille. Lanseeraamme yhdessä RAKAS Rolf Ekroth x Kalevala -kollaboraation, johon sisältyy monikäyttöinen koru sekä huiveja. Korut on valmistettu kierrätyshopeasta suomalaisena käsityönä Kalevala Korun tehtaalla Helsingissä. RAKAS-koru toimii korvakoruna, huivikoruna ja monikäyttöisenä asusteena, jonka stailaamisessa vain mielikuvitus on rajana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye