Suomen Vuokranantajat ry

Yksityisten vuokranantajien kannustaminen sijoittamaan uudistuotantoon toisi valtavan määrän kaivattuja vuokra-asuntoja

Jaa
Hallitukselta puuttuu koko asuntomarkkinat kattava vuokra-asuntopoliittinen suunnitelma. Julkisuudessa ja kabineteissa puhutaan vain tuetusta vuokra-asuntotuotannosta. Vuokra-asunnoista 265.000 kpl on kuitenkin jo nyt yksityisten henkilöiden omistamia. Vain 5 % lisäys yksityiseen vuokra-asuntokantaan, toisi markkinoille noin 500 uutta kerrostaloa. Tämä tarkoittaa 13.000 uutta vuokra-asuntoa. Yleishyödyllisen puolen volyymi on viime vuonna ollut 1.200 uutta vuokra-asuntoa. Lukujen vertailu kertoo suuren yksityisen asuntosijoittajamassan vaikutuksesta verrattuna yleishyödyllisiin toimijoihin.

Rahoituksen saanti on kuitenkin kiristynyt yksityisillä asuntosijoittajilla. Investointihalukkuutta madaltaa myös varainsiirtoveron sekä pääomatuloveroprosentin nosto. Yksityisiä asuntosijoittajia ei ole pidetty ratkaisuna asuntopulaan tai vuokra-asuntomarkkinoiden ongelmiin, mutta nyt on aika keksiä keinot yksityisen pääoman liikkeelle saamiseksi ja sen pääoman saamiseksi nimenomaan uudistuotantoon, joka tuo tosiasiallisesti uusia asuntoja markkinoille.

”Pääomatuloveroprosentti tulee laskea 15 %:iin, kun asuntosijoittaja sijoittaa vuokrauskäyttöön tulevaan uudiskohteeseen”, vaatii Suomen Vuokranantajat ry:n puheenjohtaja Jouni Lehtinen. Pääomatuloveroprosentin alennus voisi alkuun olla väliaikainen, jotta nähtäisiin sen vaikutukset uudistuotannon määrään.

Suomen Vuokranantajat ry:n vaatimus toisi 7,8 milj. euroa lisää pääomaverotuloja valtiolle. Työllisyysvaikutus olisi noin 42.000 henkilötyövuotta rakentamiseen. Kun rakennusalan työttömyys on jo reilusti yli 20 %, toisi vaatimus myös toivotun lisäpotkun rakennusalan työllisyystilanteeseen.


Lisätietoja:

puheenjohtaja Jouni Lehtinen, Suomen Vuokranantajat ry
puh. 050 597 0941
jouni.lehtinen@vuokranantajat.fi

toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva, Suomen Vuokranantajat ry
puh. 050 303 1615
mia.koro-kanerva@vuokranantajat.fi


Suomen Vuokranantajat ry edistää valtakunnallisesti yksityistä asuntojen vuokranantamista ja asuntosijoittamista yhteistyössä alan muiden toimijoiden kanssa sekä toimii vuokra-asumisen arvostuksen puolesta.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Asiantuntija muistuttaa: Asunnon luvaton jälleenvuokraus voi tulla kalliiksi19.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Oman kodin lyhytaikainen jälleenvuokraus voi olla monelle vuokralla asuvalle houkutteleva vaihtoehto etenkin kesällä, kun moni asunto jää muutoin tyhjäksi lomien ja kesätapahtumien aikana. Vuokralainen tarvitsee koko asunnon jälleenvuokraukseen kuitenkin aina vuokranantajan luvan, Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Elina Vilponen ohjeistaa. Hyvin lyhytaikaisellakin luvattomalla jälleenvuokrauksella voi olla ikäviä seurauksia, mutta parhaimmillaan jälleenvuokraus voi hyödyttää sekä vuokralaista että vuokranantajaa.

Barometri: Asuntosijoittajat odottavat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan, suurimassa osassa kaupunkeja kiinnostavat alle 50 000 euron sijoitusasunnot14.5.2025 07:15:00 EEST | Tiedote

Yksityiset vuokranantajat uskovat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana eniten Vaasassa, Oulussa ja Tampereella. Asuntosijoittajien suurin kiinnostus kohdistuu alle 50 000 euron sijoitusasuntoihin, selviää Suomen Vuokranantajien huhtikuussa julkaisusta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Ihmetyttääkö taloyhtiön touhu? Käytä kyselyoikeuttasi kevään yhtiökokouksessa3.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi on käynnistynyt. Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä kertoo, miksi jokaisen osakkaan kannattaa osallistua taloyhtiön yhtiökokoukseen myös kevätauringon paistaessa ja mihin asioihin siellä on hyvä kiinnittää huomiota. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye