Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliiton Kietäväinen: Vaikeasti työllistyvien aktivoinnista on huolehdittava

Jaa

Kuntaliitto tiedottaa
21.4.2009
Julkaistavissa klo 13.30

Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Suomen Kuntaliitto
Satakunnan maakuntatilaisuus, Pori 21.4.2009


Vaikeasti työllistyvien aktivoinnista on huolehdittava

Lama heikentää voimakkaasti työllisyyttä ja vaarantaa myös työllisyyden hoidon resursseja. Muutaman vuoden kuluttua on pahimmillaan edessä suuri rakenteellinen työttömyys ja samalla kiristyvä kilpailu osaavasta työvoimasta.

– Tässä tilanteessa on tärkeää huolehtia siitä, että työttömiksi tai lomautetuiksi joutuvien työmarkkinakelpoisuutta ryhdytään mm. koulutuksen avulla kohentamaan mahdollisimman nopeasti. Samalla on kehitettävä vaikeasti työllistyvien aktivointitoimia. Tavoitteena tulee olla mahdollisimman monen työllistyminen avoimille työmarkkinoille aktivointikauden jälkeen nykyistä voimakkaammin räätälöidyllä palkkatuella, totesi Porissa Satakunnan maakuntatilaisuudessa puhunut Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

– Niille työttömille, joiden työmarkkinakelpoisuutta ei kyetä aktivointitoimilla kohentamaan, on tarjottava eläkeratkaisu. Vaikeasti työllistyvien aktivointitoimenpiteisiin on sisällytettävä päihde- ja mielenterveyskuntoutus. Kuntoutus on luontevinta toteuttaa Kelan toimesta sen voimavarat turvaten.

– Yhteistyötä kuntien, valtion, elinkeinoelämän, työmarkkinajärjestöjen, oppilaitosten ja kolmannen sektorin kesken tulee lisätä. Yksi hyvä esimerkki yhteistyöstä on työvoiman palvelukeskusten toiminta vaikeasti työllistyvien moniammatillisessa palvelussa. Toiminta pitäisi turvata lainsäädännöllä ja malli tulisi levittää koko maahan. Valtion pitää kattaa jatkossakin vähintään puolet palvelukeskusten menoista.

– Työhallinnon tulisi jatkossakin kantaa vastuu kaikista työttömistä, eikä siirtää resursseja sinne, jossa tuloksia syntyy helpoimmin.

Työhallinnon voimavaroja ei saa Kietäväisen mielestä vähentää vaikeasti työllistettävien työmarkkinakelpoisuuden kohentamisesta. Tätä työtä ei voi siirtää yksinomaan kuntien vastuulle, kuten nyt työhallinnon toiminnan tuloksena on vaarassa tapahtua.

– Työnteon pitää aina olla houkuttelevampi vaihtoehto kuin toimeentulotuki ja työttömyysturva. Normitetun toimeentulotuen maksaminen tulee siirtää Kelalle ja rahoitus valtion vastuulle, jotta kuntien sosiaalityölle vapautuu siihen tarvittavia resursseja.

– Kokonaisvastuu kaikista työttömistä kuuluu valtiolle, mutta kuntien on entistä enemmän oltava mukana työllisyys- ja aktivointiasioiden valmistelussa ja päätöksenteossa, Kietäväinen kiteytti.

Kuntaliiton hallitus hyväksyi viime viikolla liiton työllisyyspoliittisen ohjelman.

Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Kuntaliitto, p 0400 486 043

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Satsningar på digitalt stöd bör ses som en investering som gagnar alla parter – inte bara som en marginell tilläggstjänst19.5.2025 16:19:32 EEST | Pressmeddelande

Kommunförbundet utredde våren 2025 vilket stöd kommunerna och städerna i nuläget erbjuder i användningen av digitala tjänster. Diskussioner fördes med 21 kommuner. De främsta utmaningarna med att erbjuda och utveckla digitalt stöd är bristen på kontinuitet, att ingen ansvarar för stödet, tidsbrist och osäker finansiering. För att utveckla det digitala stödet på lokal eller regional nivå behövs en stadigvarande samordnare och ett långsiktigt arbete.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye