HSL Helsingin seudun liikenne

Kutsuplus-kokeilu päättyy vuoden lopussa

17.11.2015 13:32:42 EET | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote

Jaa
Kutsuplus-kokeilu päättyy HSL:n järjestämänä palveluna vuoden 2015 lopussa. HSL ryhtyy kuitenkin selvittämään mahdollisuuksia täysin markkinaehtoisen Kutsuplus-tyyppisen liikennepalvelun järjestämiseksi. Tällaisessa ratkaisussa liikennöinti olisi yritysvetoista, eikä siis HSL:n järjestämää tai rahoittamaa. Mahdollinen uudistunut matkojen yhdistelyyn perustuva liikennekokeilu alkaisi vuoden 2017 alusta.

”Kutsuplus-bussien liikennöinti ja matkakukkaroiden käyttö jatkuvat vuoden loppuun normaalisti. HSL palauttaa yksityis- ja yritysasiakkaiden matkakukkaroihin jääneet rahat palvelun päättymisen jälkeen menettelyllä, jonka yksityiskohdista tiedotetaan asiakkaille erikseen myöhemmin. Asiakkaiden rahat ovat turvassa ja HSL toivoo asiakkaiden käyttävän palvelua vilkkaasti vuoden loppuun saakka”, toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

HSL:n hallitus käsitteli Kutsuplus-liikenteen tulevaisuutta HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelman yhteydessä. HSL:n jäsenkuntien antamien lausuntojen perusteella Kutsuplussan rahoitus HSL:n suojissa päättyy kuntien tiukentuneen taloustilanteen vuoksi. Jos Kutsuplussalle löytyy sopiva jatkaja, liiketoimintamallin tulee olla sellainen, että liikennöinti ei edellytä kuntien maksamaa tukea.

Tutkimusprojektista kokeiluun

Kutsuplus-kokeiluun johtanut joukkoliikenteen kehitysprojekti käynnistyi Aalto-yliopistossa 2007. Vuonna 2010 kehityshanke eteni kokeiluvaiheeseen, jossa täysin automatisoidulla kutsuliikennejärjestelmällä hoidettiin pääkaupunkiseudun korkeakoulukampusten välisiä yhteyksiä. Kaikille avoin liikenne avautui 3.4.2013.

Kutsuplus-liikenne on runsaassa kolmessa vuodessa saavuttanut suosiota palvelua kokeilleiden keskuudessa. Liikenteessä olleet 15 bussia ovat kuljettaneet yritysasiakkaita asiakastapaamisiin, lapsia harrastuksiin ja tarjonneet monelle suoran yhteyden taksin tapaan perille asti. Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä matkoja on tehtyjä 81 000, mikä on 59 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Erityinen selvitysmies on tarkastellut vaihtoehtoja Kutsuplus-liikenteen jatkamiseksi. Kutsuplus-liikenteen siirtämiselle yksityisen toimijan vastattavaksi suoraan ensi vuoden alusta ei ole teknisiä eikä taloudellisia edellytyksiä. Kutsuplus-tyyppisen liikennemuodon kehittäminen on kuitenkin tärkeää, sillä maailmalla vastaavan liikennepalvelun uskotaan olevan yksi avain ruuhkautumisen hillitsemisessä. Suomessa kehitetty Kutsuplus-ohjelmisto on yksi maailman pisimmälle viedyistä matkojenyhdistelyohjelmistoista.

Yhteyshenkilöt

toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, puh.050 565 8884, osastonjohtaja Tero Anttila, puh. 050 555 2932

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 360 työntekijää ja liikevaihto noin 600 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 360 miljoonaa matkaa, mikä on 63 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n hallituksen päätöksiä 22.9.202622.9.2026 13:12:33 EEST | Tiedote

Hallitus päätti bussiliikenteen tarjouskilpailun käynnistämisestä sekä ensi vuoden Espoon ratakatkoja korvaavan bussiliikenteen kilpailuttamisesta. Hallitus sai käsiteltäväkseen myös hallintosääntöön tehtävät tarkennukset ja lisäykset, joiden on määrä tulla voimaan 1.1.2027 Yhtymäkokouksen hyväksynnän jälkeen. Lisäksi HSL antoi lausunnon Väyläviraston perusväylänpidon ja investointisuunnitelman sisältävästä ohjelmakokonaisuudesta.

HSL LOOKS -muotinäytöstapahtuma järjestetään keskustassa lauantaina 29.8. – Lue kaikki tarvittava tieto koottuna27.8.2026 10:13:00 EEST | Tiedote

Mitä: HSL LOOKS on kaikille avoin ja maksuton muotinäytöstapahtuma, jossa esitellään stylisti Minttu Vesalan, HSL:n, nousevien suomalaisten suunnittelijoiden ja Stadin ammattiopiston yhteistyöstä syntynyttä tyylikokonaisuutta. Lookit on luotu täysin kierrätysmateriaaleista ja liikennevälineisiin unohtuneista löytötavaroista. Sekä tyylikokonaisuus että tapahtuma juhlistavat kaupunkikulttuuria ja joukkoliikenteen monimuotoisuutta. Missä: Helsingin päärautatieaseman Kompassiaukio (Rautatientorin metroasema). Näytöstä voi seurata livenä myös HSL:n Instagramissa ja TikTokissa. Milloin: lauantaina 29.8. järjestetään kaksi samansisältöistä näytöstä klo 16 ja klo 18 Muuta: Tapahtumassa esiintyy lisäksi artisti Olga. Näytöksen malleina nähdään muun muassa Jorma Uotinen, Ina Mikkola, Isaac Sene, Sini Sabotage ja Jekku Berglund. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye