Tradenomit

TRAL: Palkanalennuksilla ei säilytetä työpaikkoja

Jaa
Viime aikoina työnantajat ovat yhä useammin esittäneet palkan alentamista toimenpiteeksi, jolla helpotettaisiin talouden taantumasta kärsivien yritysten tilannetta. Tradenomiliitto TRAL ry:n mielestä palkkojen alentamisella ei saavuteta toivottua lopputulosta. On huomioitavaa, että palkan alentamisesta koituu työntekijälle muitakin vaikeuksia kuin pelkästään kuukausipalkan määrän väheneminen.

Aiempien kokemusten mukaan palkkojen alentamisilla on harvoin onnistuttu pelastamaan merkittävästi työpaikkoja. Lisäksi kokemukset ovat osoittaneet, että alennetun palkkatason nousu lähtötasolle saattaa kestää jopa 15 vuotta. TRAL pelkääkin, että palkkojen alentaminen johtaa erityisesti naisten palkkakehityksen merkittävään hidastumiseen. Jo nykyäänkin naisten ja miesten välinen palkkaero on noin 500 euroa, joka toteutuu myös tradenomikunnassa.

Henkilöstö maksaa palkkojen alentamistoimenpiteestä huomattavasti korkeamman hinnan kuin pelkän kuukausipalkan alenemisen. Nykylainsäädäntö ei kannusta henkilöstöä joustamaan vaikeassa tilanteessa; työttömyysturva muodostuu alennetun palkan mukaan, eikä yrityksen mahdollisessa maksukyvyttömyystilanteessa palkanalennuksesta aiheutuvia ansiomenetyksiä korvata palkkaturvan kautta silloinkaan, kun palkanalentaminen on järjestetty niin sanotulla lainamallilla. Lainamallissa yhtiö sitoutuu maksamaan alennutun osan takaisin taloudellisen tilanteen parannuttua.
Voimassa oleva lainsäädäntö muodostaa merkittävän esteen edes periaatteelliselle keskustelulle palkkojen alentamisesta. TRAL on huolissaan jäsentensä työpaikkojen säilymisestä nykytilanteessa, mutta ei koe palkanalentamisen olevan oikea keino säilyttää työpaikkoja.

Palkkojen alentamisia on jo esitetty yrityksissä, joista myös TRAL:n jäseniltä on tullut tiedusteluja liiton työsuhdeneuvontaan. Palkanalentamiseen liittyvä sopiminen sisältää monenlaisia haastavia oikeudellisia ongelmia ja pyydämmekin jäseniämme olemaan yhteydessä liiton työsuhdeneuvontaan, mikäli tällaisia esityksiä työnantajan puolelta tarjotaan.

Tradenomiliitto TRAL ry:n valtuusto järjesti kevätkokouksensa 16.5.2009 Tampereella. Valtuusto on TRAL:n ylin päättävä elin, jonka toimikausi on 2009-2011.


Lisätiedot:

Mika Varjonen, toiminnanjohtaja
p. 040-001 690

Tradenomiliitto TRAL ry on akavalainen tradenomi-, BBA- ja tradenomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden sekä näitä tutkintoja opiskelevien ammattijärjestö. TRAL edustaa ja palvelee jäseniään työelämään ja työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä. TRAL toimii tradenomikoulutuksen ja tradenomien urakehityksen edistäjänä. Jäseniä liitossa on jo yli 22 000. http://www.tradenomiliitto.fi

Tietoja julkaisijasta

Tradenomit
Tradenomit
Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI

020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi

Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin.

Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on yli 33 000 yhteisössämme. tradenomi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tradenomit

Kunnat eivät kehity ilman osaavaa henkilöstöä18.2.2025 13:36:53 EET | Tiedote

Kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat osaavaa henkilöstöä tuottaakseen laadukkaita palveluja kuntalaisille. Ne ovat myös kasvavia tradenomien ja muiden amk-tutkinnon suorittaneiden työllistäjiä. Valitettavan usein rekrytointitilanteissa vanhentuneet kelpoisuusvaatimukset rajoittavat osaavan väen hakeutumista avoinna oleviin tehtäviin. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat varsin itsenäisesti päättää virkojen ja työsuhteiden kelpoisuusehdoista, poislukien lailla säädettävät tehtävät, kuten lääkärit ja opettajat.

YAMK-tutkinto koetaan laadukkaaksi, mutta tunnettuus vaatii yhä työtä8.11.2024 09:01:48 EET | Tiedote

Suurin osa Tradenomi YAMK-tutkinnon suorittaneista tai sitä opiskelevista uskoo tutkinnon edistävän oman osaamisen lisäksi myös työuralla etenemistä. Tutkinnon laatu koetaan hyväksi, mutta sen tunnettuus kaipaa edelleen parantamista. Tutkintonimikkeen vaihtamiseen muotoon Maisteri (AMK) suhtautuu myönteisesti valtaosa Tradenomien jäsenistöstä ja ennemmistö muusta väestöstä. Tiedot selviävät Tradenomien teettämästä kyselystä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye