Tiukentuneesta kilpailusta huolimatta Suomi menestyi biologian olympialaisissa
Järjestyksessään 20. olympialaiset järjestettiin Japanissa, Tokion naapurikaupunki Tsukubassa. 56 maata osallistui nelihenkisin joukkuein sekä teoriatietoja että käytännön taitoja mittaavaan tiedekilpailuun. Suomen joukkueeseen kuuluivat Lassi Helanti Lempäälästä, Jaakko Hyypiä Virolahdelta, Justus Mutanen Rovaniemeltä ja Mikko Tiusanen Espoosta.
Kilpailujoukkueen valinnasta ja valmentamisesta sekä käytännön järjestelyistä vastasivat Helsingin yliopiston bio- ja ympäristöteiden laitos sekä Biologian ja maantieteen opettajien liitto. Joukkue valittiin lukiolaisille suunnatun biologiakilpailun ja bio- ja ympäristötieteiden laitoksen järjestämän jatkovalmennuksen perusteella. Kilpailun kansainvälisen juryn jäseninä Suomea edustivat tutkijat Pinja Jaspers ja Tuomas Aivelo Helsingin yliopistosta sekä Matias Lommi Biologian ja maantieteen opettajien liitosta.
- Kilpailu kovenee vuosi vuodelta, sillä mukaan tulee jatkuvasti uusia hyvätasoisia maita. Tänä vuonna Ranska oli uusi tulokas. Jatkossa valmennukseen tulisi panostaa yhä enemmän, että menestyksemme säilyy yhtä hyvänä, Pinja Jaspers toteaa.
Parhaiten kilpailussa menestyivät Yhdysvallat ja Kiina. Ainoana eurooppalaisena maana kärkikymmenikköön kipusi Iso-Britannia yhdellä kulta- ja kahdella hopeamitalilla.
Lisätietoja:
Pinja Jaspers, Helsingin yliopisto
040 522 7078
pinja.jaspers@helsinki.fi
Matias Lommi, BMOL ry
050 597 9417
matias.lommi@koulut.tampere.fi
http://ibo2009.org/index_e.html
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Polttavaa tiedettä, viileitä tanssimuuveja – Suomeen voitto kansainvälisessä tiedeviestintäkilpailussa2.5.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Sulo Roukan ja monitaiteellisen tiimin tanssiaskeleet toivat voiton arvostetun Science-lehden Dance Your Ph.D. -kilpailussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme