Moukarimiehille ja -naisille

Moukari on jymähtänyt Olympiastadionin nurmeen vuosikymmeniä. Myös yksi Suomen urheiluhistorian kirjoihin jäänyt moukaritarina on saanut huipennuksensa Olympiastadionilla.
Moukarimies sai mitalinsa
Suomen kaikkien aikojen moukaritykki Olli-Pekka Karjalainen on siitä harvinainen urheilija, että hänen uransa kirkkain arvokisamitali tuli vasta uran loputtua. Alkutahdit kultamitalille pohjustettiin tosin jo vuoden 2006 Götebrogin EM-kisoissa, jossa Töysän Vedon edustaja oli hirmutikissä. Voimamies paiskasi ketjua yli 80 metriin neljännen kierroksen heitollaan, joka riitti kisan kisan toiseen tilaan. Hopeamitali oli kirkastua kultaiseksi jo viimeisellä heitolla, mutta suomalaisten harmiksi karmaisevan pitkälle yltänyt kaari oli yliastuttu.
Kohtalo ja oikeus kuitenkin puuttuivat peliin vuosia myöhemmin. Valko-Venäjän Ivan Tsih’an käryttyä kiellettyjen aineiden käytöstä, OP nostettiin oikeutetusti ylimmälle korokkeelle. Töysäläinen voimamies sai ansaitsemansa tunnustuksen 31. elokuuta 2014 Olympiastadionilla käydyn Ruotsi-ottelun aikana. Monikymmentuhatpäinen yleisö sai kuulla Maamme-laulun aurinkoisena sunnuntaina, suomalaisen urheilijan seistessä korkeimmalla korokkeella.
Nyt voit hankkia oman moukarin stadiontyhjennyksestä. Myynnissä on kolme miesten ja kolme naisten moukaria. Tuotteen hinta: 120€/kpl.
Stadiontyhjennyksessä on myös Vie pois -nurkkaus, josta stadiontavaraa saa maksutta mukaan. Ovet stadiontyhjennys-myyntiin avautuvat 15. joulukuuta kello 12.00 (tornin sisäänkäynti).
Olympiastadionin uumen on täynnä ainutlaatuisia tuotteita. Remontin lähestyessä stadion tyhjennetään ja nyt tarjoamme mahdollisuuden hankkia stadionin tapahtumissa käytössä olleita tavaroita. Stadiontyhjennys–myynti käynnistyy 15. joulukuuta klo 12.00 ja jatkuu viikon ajan. Uusi myyntiin tuleva legendaarinen stadiontuote paljastetaan päivittäin ajanjaksolla 3.-13.12. Maanantaina 14.12. Olympiastadionin Facebook-sivustolla aukeaa arvonta, jossa 15.12. palkintona arvotaan yhdelle henkilölle hänen valitsemansa stadiontuote.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stadion-säätiö
Olympiastadionille uudet Ekokompassi- ja STF-sertifikaatit22.1.2025 10:00:56 EET | Tiedote
Ympäristövastuullisuus ja kestävä kehitys ovat keskeisiä tekijöitä Olympiastadionin toiminnassa. Vastuullisuustyöstä kertovat Ekokompassi- ja Sustainable Travel Finland -sertifikaatit. Stadionin ympäristövastuullisuuden edistäminen ei rajoitu vain sertifikaattien saamiseen, vaan se näkyy arjen käytännöissä ja pitkäjänteisissä kehitystoimenpiteissä.
Olympiastadion Helsinki Cupin päänäyttämönä 20259.1.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Kansainvälisen juniorijalkapalloilun 50-vuotisjuhlavuoden otteluita pelataan Olympiastadionin nurmella 7.–12.7.2025
Olympiastadion kutsuu ekaluokkalaiset tornivierailulle6.11.2024 12:55:55 EET | Tiedote
Olympiastadion palkittiin 31.10. Helsingin Matkailusäätiön Helsinki Travel Award -tunnustuksella. Helsingin Olympiastadionia hallinnoiva Stadion-säätiö haluaa juhlistaa palkintoa kutsumalla kaikki elokuussa 2024 koulunsa aloittaneet helsinkiläiset ekaluokkalaiset maksuttomalle vierailulle Olympiastadionin torniin vuoden 2025 aikana. Vierailu toteutetaan koululuokittain.
TAHTO (Urheilumuseo) vuokra ja Olympiastadion23.9.2024 16:27:26 EEST | Tiedote
Mediassa on käyty tänään keskustelua TAHTO (Urheilumuseo) vuokrasta. Stadion säätiö korjaa osaltaan esitettyjä tietoja ja nostaa esiin taustoja asialle.
Kesän suurkonsertit antoivat kävijöille unohtumattomia elämyksiä ja toivat Helsinkiin 114 miljoonaa euroa – Coldplay ja Metallica isoimmat vetonaulat20.8.2024 10:00:09 EEST | Tiedote
Olympiastadionilla kesä- ja heinäkuussa järjestetyt seitsemän stadionkonserttia toivat Helsinkiin merkittäväa taloudellista hyötyä, kun tapahtumakävijät käyttivät vierailujensa aikana yhteensä 114 miljoonaa euroa. Kävijät olivat tapahtumiin poikkeuksellisen tyytyväisiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme