Kepa ry

Suomen kehitysapu ei ole toipunut edellisestä lamasta

Jaa
Suomen kehitysapu ei ole palannut reaalisesti edes 1990-luvun alun lamaa edeltäneelle tasolle. Budjettiriihessä suunnitellaan kuitenkin rajuja määrärahaleikkauksia.

Lama ei koskaan loppunut kehitysyhteistyössä. Viidentoista vuoden talouskasvu ei ole riittänyt palauttamaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja lamaa edeltäneelle tasolle, kun luvuista poistetaan inflaation vaikutus eli niistä tehdään keskenään vertailukelpoisia.

Suomen reaalihintaiset kehitysyhteistyömäärärahat olivat vuonna 1990 noin 740 miljoonaa euroa. Tämän tason alle jäätiin vielä viime vuonna, jolloin määrärahat olivat reaalisesti 720 miljoonaa. Asia ilmenee Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan kokoamista tiedoista. Kuluvan vuoden luvut eivät vielä ole tiedossa.

Avunantajamaiden joukossa Suomi on poikkeus. OECD-maiden apu laski keskimäärin 1990-luvun alussa, mutta palautui pudotusta edeltäneelle tasolle reaalisesti jo vuonna 2002.

Kehitysmaissa ruoka-, ilmasto- ja talouskriisit kietoutuvat yhteen monin tavoin. Supistuvilla apuvaroilla voidaan esimerkiksi ostaa entistä vähemmän aiempaa kalliimpia elintarvikkeita. Esimerkiksi maailman miljardin nälkäisen ruoka-avusta päävastuussa oleva Maailman ruokaohjelma WFP on äärimmäisen pahoissa rahoitusvaikeuksissa.

"Kysymys on inhimillisestä katastrofista. Tässä tilanteessa prosentin sadasosilla pelaaminen eli avun laskeminen EU-minimiin 0,51 prosenttiin bruttokansantulosta olisi mielestämme häpeällistä", toteaa Kepan kampanja- ja viestintäjohtaja Mika Railo.

"Tarjolla on myös oikea mahdollisuus näyttää esimerkkiä, sillä budjettileikkauksia mietitään muissakin maissa", Railo jatkaa.

Suomen hallitus suunnittelee rajuja leikkauksia ensi vuoden kehitysyhteistyömenoihin. Kepan saamien tietojen mukaan neuvotteluissa on ollut esillä jopa 160 miljoonan leikkaus. Hallituksen budjettiriihi pidetään 26.–27.8.
 
Toimituksille tiedoksi:

Tilastotiedot Suomen ja OECD-maiden kehitysyhteistyömäärärahoista löytyvät Kepan verkkosivuilta osoitteesta:

http://www.kepa.fi/toimittajille/pdf/kehitysapu_reaalihinnoissa.pdf 

Muut kehitysyhteistyömäärärahoja koskevat taustamuistiot ovat osoitteessa http://www.kepa.fi/kampanjat/rahoitus

Lisätiedot:

  • Kampanja- ja viestintäjohtaja Mika Railolta, puh. 040 590 3446

Tietoja julkaisijasta

Kepa ry
Kepa ry
Elimäenkatu 25–27 (5. krs)
00510 Helsinki

+358 9 584 233http://www.kepa.fi

Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö. Kepa innostaa suomalaisia toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kepa ry

EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EET | Tiedote

Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye