Kunnan elinvoima rakentuu toimivasta kaavoituksesta ja vireästä elinkeinotoiminnasta
Kuntaliitto tiedottaa
10.12.2015
Julkaisuvapaa heti
1 600 kuntien päättäjää vastasi kyselyyn:
Kunnan elinvoima rakentuu toimivasta kaavoituksesta ja vireästä elinkeinotoiminnasta
Suuri osa kuntapäättäjistä luottaa siihen, että alueen elinvoimaisuutta edistetään parhaiten onnistuneella kaavoituksella ja maankäytön suunnittelulla sekä elinkeinojen aktiivisella tukemisella. Huomattavasti harvempi uskoo, että elinvoima lisääntyy esimerkiksi markkinoinnilla tai veroja alentamalla, selviää juuri päättyneestä kyselytutkimuksesta, jonka osatuloksia julkistettiin Kuntatalolla Helsingissä torstaina 10. joulukuuta.
Kaavoituksen ja maankäytön yhteys alueen elinvoimaan arvioidaan tärkeäksi etenkin suurimmissa kaupungeissa. Samaan aikaan suurimpien kaupunkien kuntapäättäjät uskovat vähiten kunnan markkinointiin elinvoiman edistäjänä.
– Kuntien merkitys paikallisen elinvoiman edistäjänä korostuu tulevaisuudessa. Kuntien luottamushenkilöt ja viranhaltijat ovat ensisijaisen tärkeässä asemassa päättämässä alueiden elinvoimaisuuden edellytyksistä, tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta toteaa.
Päättäjäkysely tehtiin osana ARTTU2-tutkimusohjelmaa. Kyselyyn vastasi 1578 kuntapäättäjää (johtavat viranhaltijat, valtuutetut, hallituksen ja lautakuntien jäsenet) 42 kunnasta. Tutkimuskuntien väestörakenne ja muut ominaisuudet yhdessä muodostavat edustavan otoksen koko maasta. Kyselyn lopulliset tulokset julkistetaan kevään 2016 aikana.
Harvassa kunnassa arvioidaan taloustilanne hyväksi
Kyselytutkimuksen mukaan kuntien päättäjillä on yleisesti myönteisempi kuva kuntansa toiminnasta kuin kuntalaisilla.
– Tulos on johdonmukainen, sillä myönteinen suhtautuminen kuntaan kuuluu osaltaan päättäjän rooliin. Päättäjien ja kuntalaisten käsitykset kunnan sijoittumisesta muihin kuntiin nähden ovat kuitenkin yllättävän yhteneväisiä, kyselytutkimuksen tekijä, tutkija Siv Sandberg Åbo Akademista kuvaa.
Suurimmissa kaupungeissa päättäjät suhtautuvat myönteisimmin oman kuntansa pärjäämiseen kuin pienemmissä kunnissa, joissa omaan kuntaan oltiin kriittisempiä.
Lähes kaikkien kuntien kuntapäättäjät uskovat, että heidän kuntansa pärjäisi ainakin kohtalaisen hyvin ”hyvä asua ja elää” -kilpailussa muiden kuntien rinnalla.
Neljässä tutkimuskunnassa kuntalaiset arvioivat kuntansa sijoittumista kuntavertailussa myönteisemmin kuin päättäjät. Säkylässä, Kurikassa, Torniossa ja Parkanossa kuntalaiset olivat tyytyväisempiä kuin päättäjät.
Niin ikään neljän tutkimuskunnan vastaajat arvioivat taloustilanteensa paremmaksi kuin kunnilla keskimäärin. Nämä kunnat olivat Espoo, Hirvensalmi, Kemiönsaari ja Sipoo.
Lisätietoja:
tutkija Siv Sandberg, Åbo Akademi, p. 040 532 9035
Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom, p. 050 337 5634
ARTTU2-ohjelma ja tutkimuskunnat
ARTTU2-ohjelma selvittää, miten uudistukset ovat vaikuttaneet kuntien palveluihin, talouteen, demokratiaan ja johtamiseen, henkilöstövoimavaroihin sekä yhdyskuntarakenteeseen ja elinvoimaan.
Ohjelmassa on mukana 40 tutkimuskuntaa, jotka edustavat erikokoisia ja -tyyppisiä kuntia eri puolilta Suomea. ARTTU2 on jatkoa vuosina 2008–2012 toteutetulle, vastaavantyyppiselle Paras-arviointitutkimusohjelmalle. Ohjelma on eri tutkimustahojen yhteinen, ja sitä koordinoi Kuntaliitto.
ARTTU2-tutkimuskuntia ovat:
Askola, Espoo, Hattula, Hirvensalmi, Hollola, Hämeenlinna, Inari, Jyväskylä, Kankaanpää, Keitele, Kemiönsaari, Keuruu, Kokkola, Kotka, Kurikka, Kuusamo, Lappeenranta, Lempäälä, Liperi, Mikkeli, Mustasaari, Nivala, Oulu, Paltamo, Parkano, Petäjävesi, Pudasjärvi, Raasepori, Raisio, Rautalampi, Salo, Sipoo, Säkylä, Tampere, Tornio, Turku, Vaasa, Vantaa, Vimpeli, Vöyri. Kuntalaistutkimuksessa mukana ovat myös Hämeenkoski (yhdistyy Hollolaan 2016) ja Jalasjärvi (yhdistyy Kurikkaan 2016)
Yhteyshenkilöt
Hanna Kaukopuro-Klemettitiedottaja/informatör
Puh:+358 50 597 4918hanna.kaukopuro-klemetti@kuntaliitto.fiTietoja julkaisijasta

Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Två sökande går vidare i urvalsprocessen till posten som vice vd vid Kommunförbundet30.4.2025 14:38:28 EEST | Pressmeddelande
I processen för val av vice verkställande direktör vid Kommunförbundet går två sökande efter intervjuerna vidare till lämplighetsbedömning. Kommunförbundets arbetsutskott som intervjuat de sökande kallar Ari Korhonen och Susanna Huovinen till lämplighetsbedömning. Förslaget är enhälligt.
Kuntaliiton varatoimitusjohtajavalinnassa kaksi hakijaa etenee arviointiin30.4.2025 14:35:38 EEST | Tiedote
Kuntaliiton varatoimitusjohtajan valintaprosessissa kaksi hakijaa on haastattelujen jälkeen etenemässä soveltuvuusarviointiin. Kuntaliiton työvaliokunnasta muodostuva haastatteluryhmä kutsuu arvioitaviksi Ari Korhosen ja Susanna Huovisen. Esitys on yksimielinen.
Sex sökande intervjuas för posten som vice vd vid Kommunförbundet25.4.2025 12:29:00 EEST | Pressmeddelande
Bland de sökande till den lediga posten som vice verkställande direktör vid Kommunförbundet har sex personer valts till intervju. Sammanlagt 18 personer hade sökt posten.
Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi haastatellaan kuusi hakijaa25.4.2025 09:06:16 EEST | Tiedote
Avoinna olevaa Kuntaliiton varatoimitusjohtajan paikkaa hakeneiden keskuudesta on valittu kuusi henkilöä haastatteluun. Tehtävää haki yhteensä 18 henkilöä.
Kuntaliitto on pettynyt kuntien rahoituksen leikkauksista: verotulomenetykset korvattava23.4.2025 22:42:41 EEST | Tiedote
Kuntaliitto on tyrmistynyt, että hallitus täyttää veronkevennyksistä aiheutuvaa rahoitusvajetta leikkaamalla kuntien valtionosuuksia. Leikkaus iskee suoraan suomalaisten peruspalveluihin ja kasvun edellytyksiin, kuten koulutukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme