Veneily, vesiharrastaminen ja uistelukalastus vahvasti esillä Vene 16 Båt -messuilla
Venemessut esittelee kaikkea veneilyyn ja vesielämään liittyvää monipuolisesti ja suuntaa tarjontaansa veneilijöille, kalastajille, meren tai järven rannalla mökkeilijöille sekä vesiharrastajille. Vuonna 2015 messuilla vieraili 73 000 veneilystä kiinnostunutta. Vene 16 Båt -messuille osallistuu noin 400 yritystä ja käytössä ovat kaikki Messukeskuksen seitsemän hallia.
”Suomessa on 800 000 venettä eli joka seitsemännellä suomalaisella on vene. Olemme siis todellista veneilykansaa. Helmikuussa venemessuille tullaan tutustumaan uutuuksiin ja tapaamaan tuttuja. Olemme muuttaneet tapahtuman aukioloaikoja niin, että messuille ehtii arkisin vielä töiden jälkeenkin. Venemessut ovat avoinna arkisin klo 20 asti”, kertoo tapahtuman myynnistä vastaava Håkan Löfgren Messukeskuksesta.
Veneiden kunnostuksesta paljon tietoa
Yksi näkyvistä teemoista venemessuilla on ensi helmikuussa veneiden kunnostus. Venemestari-lehden työnäytösosastolla kunnostetaan vuoden 1987 Sea Ray 250. Veneen pohja ja kyljet uudistetaan kauttaaltaan; käyttövuosien tuomat kulumat, haalistumat, naarmut ja kolhut fiksataan ja veneestä tulee uudenveroinen. Eliönestomaali poistetaan ja veneen pohja saa uuden primer- ja eliönestomaalin. Tuulilasin kehykset ja törmäyslistat korjataan tai vaihdetaan uusiin. Luvassa myös muita työnäytöksiä ja neuvontaa. Työnäytöksiä voi seurata yläkerran halleissa, ja samalla hakea ympärillä olevilta osastoilta vinkkejä ja varusteita kevään omiin kunnostustöihin. Pidä saaristo siistinä ry:n tietoiskuista saa tietoa pohjamaalauksen myrkyttömän eliöneston monista vaihtoehdoista mekaanisesta puhdistuksesta sähköiseen kasvunestoon. Venemessuilla on myös purjeneulomo, jossa voi seurata miten purjeita tehdään Suomessa.
Purjeveneitä ja tarinoita
Venemessujen teema-alue Purjehdussatama kerää purjeveneet ja purjehdustarinat yhteen. Purjehdussatamassa kuullaan tarinoita kilpapurjehduksesta ja purjehdusmatkoista. Purjehdukseen liittyvää ohjelmaa kokoaa messuille mm. purjehtija Samuli Leisti. Suomalaiset purjehtijat kertovat matkan valmisteluista ja kokemuksistaan. Purjehdussatamassa on mm Arktisten vesien seminaari. Purjehtija Ile Liukkonen tulee kertomaan Melina Svalbard Safarista eli Liukkosen purjehduksesta viime kesänä Espoosta Huippuvuorille. Matkaa kertyi noin 5 400 meripeninkulmaa. Tuomo Meretniemi kertoo messuilla Sail for Good -projektinsa loppuvalmisteluista. Hän on lähdössä perheensä kanssa kuudeksi vuodeksi maailmanympärimatkalle purjeveneellä ensi kesänä.
Suomen Purjehdus ja Veneily ry on mukana venemessuilla esittelemässä luokkaliittojaan ja kertomassa veneilystä. Luonnollisesti esillä on kilpapurjehdus ja paikalla Rion kesäolympialaisiin lähtevät purjehtijat kertomassa valmistumisestaan. #Venda Sailing Symposium järjestetään nyt toistamiseen SPV:n järjestämänä venemessuilla lauantaina 13.2. Tällä kertaa luodaan pohjaa purjehduksen tulevaisuudelle. Purjehtimisesta kerrotaan ihmisille, jotka eivät vielä harrasta purjehtimista sekä yrityksille, joille tahdotaan kertoa, miten purjehtimiseen liittyviä mielikuvia voidaan hyödyntää liiketoiminnassa.
Enemmän vettä, enemmän vesielämää
Uudistetun Uusi Aalto Waterexpo -alue esittelee tuplasti edellisvuosia suuremman altaan, joka mahdollistaa entistä vauhdikkaampia esityksiä ja lajikokeiluja. Pohjois-Euroopan suurin vesiharrastamisen indoor-tapahtuma kokoaa rannikko- ja vesielämäntapaan liittyvät harrasteet, palvelut ja tuotteet yhtenäiseksi, ajankohtaiseksi ja elämykselliseksi kokonaisuudeksi. Tapahtuman keskeisenä kohderyhmänä ovat nuoren sukupolven elämäntapaharrastajat, joille perinteinen veneily ei välttämättä ole vielä harrastamisen keskiössä, mutta rannikko- ja vesielämä sekä vesiurheilu ovat intohimona tai kiinnostuksen kohteena.
Uusi suurempi ja syvempi allas mahdollistaa nyt entistä elämyksellisempiä lajikokeiluja ja näyttävämpiä ohjelmanumeroita ja näytöksiä. Ensi helmikuussa alueella nähdään mm. Flyboarding-näytöksiä, melontaa, laitesukellusdemoja, tasokas kansainvälinen wakeboarding-kilpailu sekä SUP-melonnan Suomen indoor-mestaruuskisat. Altaan pituus on 40 metriä, leveys 15 metriä ja syvyys 1,10 m - vettä on siis 600 m2 ja 600 000 litraa. Uusi Aalto –alueella esitellään vesiharrastusvarusteita ja -tarvikkeita.
Uistelukalastus entistä laajemmin esillä
Venemessujen Rapala Kalatakuu Jättiakvaario on elämys isoille ja pienille kalamiehille. Akvaariossa on 22 400 litraa vettä, ja siinä ui oikeita kaloja. Kalastusnäytöksissä voi seurata kalojen reagoimista erilaisiin vieheisiin ja kalastustyyleihin. Taidonnäyttäjinä ovat taidokkaat kalastusoppaat mm Haukikoira sekä Rapalan ja Shimanon kalastusoppaat. Jigikalastuksesta tulee kertomaan siihen erikoistunut Jari Rannisto. Juontajana on Mikko ”Peltsi” Peltola. Uistelukalastukseen liittyvä näyttelyala on kasvanut entisestään ja ohjelmaa järjestetään entistä enemmän.
Messujen veneet – venemessujen tähdet
Vene 16 Båt messuilla valitaan Messujen purjevene sekä Messujen moottoriveneet – avo-, retki- ja matkamoottorivene. Finalistit julkistetaan messujen avajaispäivänä 12.2. ja voittajat keskiviikkona 17.2. klo 12 Purjehdussatamassa. Messujen moottori- ja purjevene -tunnustuksilla halutaan viedä venealaa eteenpäin ja antaa venealan toimijoille tunnustusta onnistuneesta tuotekehityksestä. Raatiin kuuluvat edustajat VTT:ltä ja Trafista sekä Vene, Kippari, Venemestari ja Frisk Bris-lehdistä.
____
Veneilytoimittajat ry jakaa perjantaina 12.2. Vuoden veneilyteko -palkinnon.
Lauantaina 13.2. on Vene 16 Båt -messuilla Hylkysukellusseminaari.
Vene 16 Båt –messujen näyttelyt: Vanhat merikortit -näyttely: John Nurmisen säätiö, Horisontti-ryhmän purjehdusvalokuvanäyttely, Kanootti-valokuvanäyttely: Kyösti Romppanen
Vene 16 Båt –messut järjestetään 12. – 21.2.2016 Messukeskuksessa Helsingissä. Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 16 Båt -messut Finnboat ry:n toimeksiannosta. Tapahtuma on avoinna pe 12.2. klo 10-18, la-su 13. – 14.2. klo 10-18, ma-pe 15. – 19.2. klo 11-20, la 20.2. klo 10-18 ja su 21.2. klo 10-17. Perjantai 12.2. on Trade day, jolloin erikoishintaisella pääsylipulla (25 e) pääsee sisään klo 14-18., muuten sisäänpääsy Trade day –kutsulla.
Liput ennakkoon edullisemmin http://shop.messukeskus.com . Lippujen hinnat (suluissa verkkokaupan hinnat): aikuiset 18 e (15 e), lapset 7-15 v, eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet 11 e (9 e), perhelippu (max 2 aikuista ja alle 16 v lapset) 39 e (36 e), ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 11 e/hlö (9 e). Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.
Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
www.venemessut.fi #venemessut
Kuvia venemessuista: http://medianbank.messukeskus.com
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre continued its impressive sustainability efforts in 20247.5.2025 10:17:50 EEST | Tiedote
Last year, Helsinki Expo and Convention Centre made strides in various areas of sustainability, leveraging these advancements to drive its growth strategy. The sustainability report highlights the centre's sustainability efforts in 2024.
Helsingin Messukeskuksen vastuullisuusvuosi 2024: Pitkäjänteistä työtä ja edistysaskelia7.5.2025 09:34:43 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus otti viime vuonna edistysaskelia useilla vastuullisuuden osa-alueilla hakien niistä myös vauhtia kasvustrategiansa toteuttamiseen. Vastuullisuusraportti esittelee messujen vastuullisuusvuotta 2024.
Muotialan kiertotalous keskiössä – vastuullisia toimijoita kutsutaan osallistumaan muodin kiertotalouskilpailuun7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
I love me -messujen ja Jalotus ry:n yhdessä järjestämä Muodin kiertotalouskilpailu on käynnistynyt. Suomen Messusäätiön tukemassa kilpailussa etsitään muotialan toimijoita, jotka edistävät kiertotaloutta monipuolisista näkökulmista. Pohjois-Euroopan johtava hyvinvointitapahtuma I love me järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17.–19.10.2025.
Habitaren 2025 ensimmäiset keynote-puhujat ovat Petra Börner, Matti Klenell ja Marwa Al-Sabouni6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitaren 2025 ohjelman ensimmäinen osa on julkistettu. Kansainvälisiä keynote-puhujia ovat muun muassa taiteilija Petra Börner, suunnittelija Matti Klenell ja arkkitehti Marwa Al-Sabouni. Ohjelmassa on lisäksi kodin suunnitteluun ja sisustamiseen inspiroivia keskusteluja sekä hitiksi kohonneita työpajoja. Habitaren koko ohjelma julkaistaan elokuussa. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Helsingin Messukeskuksen tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle 245 miljoonaa euroa vuonna 2024 – kasvua 31 prosenttia28.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle kasvoi merkittävästi vuonna 2024 ja oli 245 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 31 prosenttia. Messukeskuksen tavoitteena on kasvattaa tapahtumien tulo- ja työllisyysvaikutus 400 miljoonaan euroon vuoteen 2026 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme