Kinkun paistorasvan oikea osoite: kastike tai roskis
- Vuonna 2013 Vesilaitosyhdistyksen Suomen vesilaitoksille tekemässä kyselyssä kävi ilmi, että rasvat aiheuttavat tietyillä alueilla viemäriverkostossa ongelmia kuten tukkeutumista tai säännöllistä tarvetta rasvan poistoon viemäreistä ja jätevedenpumppaamoista, kertoo vesihuoltoinsinööri Saijariina Toivikko Vesilaitosyhdistyksestä
Kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta vinkkaa: ”Kinkunpaistorasvaa ei kannata laittaa hukkaan. Kinkunpaistolientä ja rasvaa voi käyttää joulukinkun kastikkeeseen. Kastikkeen voi maustaa esimerkiksi omenasoseella ja sinapilla. Rasvaa ei pidä antaa suolaisuuden vuoksi linnuille."
- Jos paistorasvaa ei hyödynnä kastikkeen pohjana, laitetaan hyytynyt rasva biojätteeseen. Jos rasvaa ei malta hyydyttää, laitetaan nestemäinen rasva tiiviisti suljetussa astiassa sekajätteeseen. Myöskään ruokajäte ei kuulu viemäriin, koska se on herkkuruokaa rotille. Ruokajäte laitetaan biojätteeseen, ohjeistaa HSY:n ympäristöasiantuntija Anu Helosvuori.
Videot neuvontakäyttöön ja opas viemärietikettiin
HSY, Marttaliitto ja Vesilaitosyhdistys ovat tehneet vinkkivideot aiheista ”Lajittele kokkausrasvat oikein” ja ”Käytä paistorasva ja öljy uudelleen” Ne löytyvät osoitteesta hsy.fi/siistiviemari. Videot on tarkoitettu neuvontakäyttöön ja niitä voi esittää esimerkiksi taloyhtiöiden asukasilloissa.
HSY:n Opas viemärietikettiin muistuttaa asukkaita käyttämään viemäriä ja vessanpyttyä vain siihen mihin se on tarkoitettu. Opasta voi tilata kiinteistöihin jaettavaksi osoitteesta hsy.fi/esitteet.
Katso hsy.fi/siistiviemari –sivulta myös HSY:n menestyksekäs Älä ruoki rottaa! –video, joka näkyy joulukuussa Finnkinon elokuvateattereissa pääkaupunkiseudulla ja katsomo.fi sekä ruutu.fi -palveluissa.
Lisätietoja:
ympäristöasiantuntija Anu Helosvuori, HSY, puh. 045 657 7375, anu.helosvuori(at)hsy.fi
kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen, Marttaliitto, puh. 050 511 8116, arja.hopsu-neuvonen(at)martat.fi
vesihuoltoinsinööri Saijariina Toivikko, Vesilaitosyhdistys, puh. (09) 8689 0121, saijariina.toivikko(at)vvy.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
WC-pytyt valtaavat Kansalaistorin – HSY:n Haitalliset aineet -projekti huipentuu tapahtumaan 7.5.20257.5.2025 08:27:07 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjestää 7.5.2025 klo 11–19 Kansalaistorilla Pytyllä on asiaa -tapahtuman. Tempauksessa kymmenistä WC-pytyistä rakennettu Itämeren portit -teos herättelee keskustelua arjen kemikaalikuormasta. Tapahtuman tavoitteena on lisätä asukkaiden ymmärrystä haitallisista aineista ja innostaa tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja omassa arjessaan.
HSY aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset kesällä 20255.5.2025 08:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset toukokuussa 2025. Tarkastusten avulla HSY valvoo biojätteen lajitteluvelvoitteen toteutumista ja neuvoo asukkaita kompostoinnissa.
HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta24.4.2025 14:41:39 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.
Kevät innostaa siivoamaan – HSY lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja22.4.2025 08:37:26 EEST | Tiedote
Kevät on täällä, ja asukkaiden siivousinto kasvaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa kevätsiivouksia ja lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja huhti–toukokuussa. Kivikon Sortti-asema palvelee 26.4. alkaen pysyvästi myös lauantaisin.
HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme