Tutkimusta ja kehittämistä tehdään hajanaisesti kiinteistö- ja rakennusalalla - JULKAISTAVISSA 22.12.2015
Kiinteistö- ja rakennusklusterin kansantaloudellinen merkitys on valtava, mutta sen tuottavuuskehitys on ollut teollisuusalojen heikointa. Kiinteistö- ja rakennusalalla käytetään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan (TKI) selvästi vähemmän rahaa kuin muilla teollisuusaloilla.
Valtion toimet kiinteistö- ja rakennusklusterin TKI-toiminnassa ovat koordinoimattomia. Yksi syy toiminnan hajanaisuuteen on se, että ohjauskeinoja on käytössä runsaasti, mutta kokonaisvastuuta ei ole asetettu yhdellekään toimijalle. Valtioneuvoston tulisi laatia kiinteistö- ja rakennusklusterille kokonaisvaltainen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan toimintapolitiikka, jossa määriteltäisiin julkisten toimijoiden roolit ja vastuut selkeästi. Tässä toimintapolitiikassa tulisi etsiä keinoja, joilla tutkimuspanoksen määrä saataisiin kasvamaan kiinteistö- ja rakennusklusterissa. Toimintapolitiikan avulla olisi mahdollista päästä eroon yksittäisten ongelmien ratkaisemiseen rakentuvista ohjelmista.
Yhteisen toimintapolitiikan ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan avulla voitaisiin myös minimoida ristiriitatilanteita, joita syntyy, kun toimintaa ohjataan hyvin monesta eri suunnasta.
Kiinteistö- ja rakennusklusteri:
- Kiinteistö- ja rakennusklusteriin kuuluvat talonrakennus-, kiinteistö- ja talotekniikka-alat, ympäristö- ja yhdyskuntatekniikka sekä rakennusmateriaaliteollisuus
- Klusteri muodostaa taloudellisesti mittavan kokonaisuuden, jonka toiminta kattaa noin 70 prosenttia kansallisvarallisuudesta ja 25 prosenttia bruttokansantuotteesta
- Sekä valtion että yksityisten rahoittajien panostukset klusterin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan ovat klusterin kokoon nähden vähäisiä
- Esimerkiksi TEKES on rahoittanut noin 8-17 miljoonalla eurolla ja Suomen akatemia muutamalla miljoonalla eurolla vuosittain kiinteistö- ja rakennusklusterin tutkimus- ja kehittämistoimintaa
- Valtion panostuksia ei ole luokittelun haasteista johtuen mahdollista tarkasti selvittää, mutta tilastojen perusteella kyse on joistain kymmenistä miljoonista euroista vuodessa
Lisätietoja: Tuloksellisuustarkastusneuvos Visa Paajanen, p. 09 432 5774 sekä ylijohtaja Marko Männikkö, p. 09 432 5803
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Energistödets effekter ska bedömas och stödet riktas noggrannare15.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Stödet för energiinvesteringar som är avsett att främja den gröna omställningen maximerar inte de önskade målen. Statens revisionsverk rekommenderar att resultatmålen och stödkriterierna preciseras.
Energiatuen vaikutukset arvioitava ja tuki kohdennettava tarkemmin15.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vihreää siirtymää edistämään tarkoitettu energiainvestointien tuki ei maksimoi haluttuja tavoitteita. VTV suosittaa tulostavoitteiden ja tukikriteerien tarkentamista.
Drygt en fjärdedel av kandidaterna i välfärdsområdesvalet och en femtedel av kandidaterna i kommunalvalet har öppnat sin valfinansiering2.4.2025 09:56:24 EEST | Pressmeddelande
Enligt revisionsverket har Liberalpartiet och Gröna förbundet hittills gjort flest förhandsredovisningar i välfärdsområdes- och kommunalvalet.
Reilu neljännes aluevaaliehdokkaista ja viidennes kuntavaaliehdokkaista on avannut vaalirahoitustaan2.4.2025 09:56:24 EEST | Tiedote
VTV kertoo, että tähän mennessä suhteellisesti eniten ennakkoilmoituksia alue- ja kuntavaaleissa ovat tehneet Liberaalipuolue ja Vihreä liitto.
Drygt en fjärdedel av partifinansieringens externa bidrag redovisades retroaktivt12.3.2025 12:15:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Statens revisionsverks granskning hade alla externa bidrag som partierna och partiföreningarna fått inte redovisats på det sätt som lagen kräver. Under granskningarna gjordes ett betydande antal retroaktiva redovisningar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme