Elo rakennuttaa Tikkurilaan lähes sadan vuokra-asunnon yhtiön
Tikkurilan asuntokohde on osa Elon rakennuttamisohjelmaa, jonka tavoitteena on käyttää noin 200 miljoonaa euroa noin 1 000 uuden vuokra-asunnon rakennuttamiseen lähivuosina. – Käynnistämme uusia kohteita sitä mukaa, kun löydämme asuntotuotantoon sopivia tontteja kasvukeskuksista. Ensi vuonna pyrimme aloittamaan kolme uutta asuntokohdetta pääkaupunkiseudulle, kertoo Elon kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Timo Stenius.
– Vuokra-asuntotuotanto kasvukeskuksiin sopii hyvin Elon kiinteistösijoittamisen strategiaan. Tavoitteemme on rakennuttaa sellaisia asuntoja, joita markkinoilla eniten kaivataan. Pienillä vuokra-asunnoilla hyvien liikenneyhteyksien päässä kasvukeskuksissa on jatkuvasti kova kysyntä, sanoo Elon projektinjohtaja Antti Pyötsiä. – Siihen, että Elo panostaa nyt vuokra-asuntotuotantoon, vaikuttaa osaltaan vuokra-asuntotuotantoa tukeva poikkeuslaki. Laki mahdollistaa eläkeyhtiöille lainarahan käytön vuokra-asuntojen rakennuttamiseen, Pyötsiä kertoo.
Tikkurilaan rakennettavat asunnot ovat osa viiden asunto-osakeyhtiön korttelia, joka sijaitsee Tikkurilan ydinkeskustassa entisen Toyotan myyntipisteen paikalla. Yhtiöt onkin nimetty Toyotan automallien mukaan: Elolle rakennettavan yhtiön nimi on Verso. Käynnissä on jo Carina-niminen perustajaurakointikohde ja LähiTapiolalle rakennetaan Celica. Suunnitteilla ovat myös Lexus ja Starlet. Kortteliin tulee yhteensä 400 asuntoa noin 800 asukkaalle.
Lisätietoja:
Johtaja Timo Stenius, Elon listaamattomat sijoitukset, puh. 020 703 5359
Projektinjohtaja Antti Pyötsiä, Elon kiinteistösijoitukset, puh. 020 703 5362
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Hanna Saira, puh. 020 703 5671
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Elon asiakaskyselyt kertovat: Kokenut työntekijä on innostunut työstään ja palautuu nuorempia paremmin8.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Yli 55-vuotiaat ovat kaikista innostuneimpia työstään, selviää työeläkeyhtiö Elon asiakaskyselyistä. Asiantuntijan mukaan työelämässä on vielä tehtävää, jotta ymmärretään arvostaa jokaisen yksilöllistä osaamista.
Elon Carl Pettersson: YEL-järjestelmää uudistettava reippaalla kädellä17.6.2025 09:05:00 EEST | Blogi
Miten vahvistetaan yrittäjien luottamusta yrittäjien eläkejärjestelmään? Kuinka lisätään YEL-järjestelmän kestävyyttä? Suomen suurimman yrittäjien eläkevakuuttajan, Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson kirjoittaa oman näkemyksensä blogissaan.
Nyförsäljningen var alltjämt stark, kostnadseffektiviteten förbättrades och placeringsavkastningen var -0,4 procent29.4.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elos placeringsavkastning sjönk och var negativ i januari–mars i den osäkra omvärlden. Solvensnivån var alltjämt stabil och driftskostnaderna minskade jämfört med motsvarande period året innan. – Vår nyförsäljning ökade rekordartat och för närvarande är Elo det mest populära arbetspensionsbolaget mätt i antalet försäkringar, berättar verkställande direktör Carl Pettersson.
Uusmyynti jatkui vahvana, kustannustehokkuus parani ja sijoitustuotto oli -0,4 prosenttia29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon sijoitustuotto painui tammi-maaliskuussa negatiiviseksi epävarmassa toimintaympäristössä. Vakavaraisuusasema pysyi vakaana ja liikekulut alenivat viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. −Uusmyyntimme kasvoi ennätysmäisesti ja tällä hetkellä Elo on vakuutusten kappalemäärissä suosituin työeläkeyhtiö, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Kestävyystyö ponnistaa strategiasta - Elon kestävyysraportti 2024 julkaistu19.3.2025 08:57:00 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2024. Kestävyydestä raportoimme EU:n kestävyysraportointi-direktiivin (CSRD, Corporate Sustainability Reporting Directive) mukaisesti osana hallituksen toimintakertomusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme