Lastenreumaa sairastavilla sekä elinsiirron läpikäyneillä lapsilla on suuri osteoporoosiriski

Osteoporoosi on luuston sairaus, jossa luun lujuuden heikentyminen aiheuttaa lisääntyneen murtuma-alttiuden. Lapsuus ja nuoruus ovat merkittävimmät ajanjaksot luumassan kertymisen kannalta, sillä luun huippumassa saavutetaan 20 - 30 vuoden ikään mennessä. Mikä tahansa tekijä, joka estää normaalin luun huippumassan saavuttamisen, voi johtaa merkittävään osteoporoosiin jo lapsuudessa tai varhaisessa aikuisiässä. Lapsilla sekundaarinen osteoporoosi voi aiheutua perussairaudesta, sen hoidossa käytetyistä lääkkeistä, ravitsemusongelmista, liikuntakyvyn alenemisesta sekä sairauteen liittyvistä kasvun ja/tai murrosiän kehityksen ongelmista.

Lastentautien ja lastennefrologian erikoislääkäri Helena Valta selvitti väitöstyössään luuston terveyttä ja murtumien esiintyvyyttä yli neljävuotiailla lastenreumaa sairastavilla tai elinsiirron saaneilla lapsilla ja nuorilla. Lisäksi hän pyrki tunnistamaan luuston terveyteen vaikuttavat kliiniset ja hoidolliset tekijät. Luustontiheys määritettiin DXA-laitteella. Selkänikamien osteoporoottisten murtumien esiintyvyyttä tutkittiin selkärangan röntgenkuvien avulla.

Tutkimukseen osallistui 62 glukokortikoidihoitoa saanutta lastenreumaa sairastavaa lasta, ja murtumien epidemiologisessa tutkimuksessa oli mukana 196 henkilöä, joille oli lapsena tehty elinsiirto. Lisäksi 40 maksansiirron ja 106 munuaisen siirron saaneen lapsen ja nuoren luuston terveyttä kartoitettiin erillisissä tutkimuksissa.

Luustontiheydet olivat normaalia matalammat kaikissa tutkituissa ryhmissä. Vähiten normaaliarvoista poikkesivat reumalasten tulokset ja matalimmat arvot todettiin maksansiirtolapsilla. Maksansiirron alle kahden vuoden iässä saaneiden luustontiheysarvot olivat paremmat kuin myöhemmällä iällä siirron saaneilla. Munuaisensiirron saaneiden kohdalla sen sijaan ei todettu eroa alle kahden vuoden iässä tai sen jälkeen siirron saaneilla. Luutontiheysarvot olivat matalimmat heti elinsiirron jälkeen, mutta ne paranivat vähitellen.

Normaalisti murrosiässä luumassa lisääntyy voimakkaasti, mutta 80 prosentilla maksansiirron saaneista nuorista luustontiheys normaalista poiketen pieneni murrosiässä. Munuaisensiirron saaneista nuorista taas poikien luustontiheys nousi murrosiässä, mutta tytöillä heikkeni.

Reumalapsista 10 prosentilla ja maksansiirron saaneista 19 prosentilla todettiin nikamamurtumia. ”Oireettomat nikamamurtumat olivat huolestuttavan yleisiä kaikissa tutkimusryhmissä”, väittelijä toteaa.

D-vitamiinipitoisuudet olivat matalia suurella osalla potilaista; tavoitetasolle ylsi ainoastaan kolme prosenttia reumapotilaista ja noin 25 prosenttia elinsiirron saaneista.

Tulosten perusteella osteoporoosi on merkittävä ongelma lastenreumaa sairastavilla ja elinsiirron läpikäyneillä lapsilla ja nuorilla. Oireettomia nikamamurtumia esiintyy usein, mikä tulisi huomioida seurannassa. Murrosiän aikana elinsiirtopotilaiden osteoporoosiriski kasvaa ja näiden potilaiden luuston hoitoon tulisi kiinnittää erityistä huomiota. ”Riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti ovat tärkeitä. Lasten osteoporoosia on mahdollista myös hoitaa tehokkain lääkkein, minkä vuoksi on tärkeää löytää ajoissa ne potilaat, jotka hyötyisivät lääkityksestä jo kasvuiän aikana”, Helena Valta sanoo.

LL Helena Valtan väitöskirja "Bone Health in Children and Adolescents with Juvenile Idiopathic Arthritis and Solid Organ Transplant" (Lastenreumaa sairastavien ja elinsiirron saaneiden lasten ja nuorten luuston terveys) tarkastetaan 25.9.2009 kello 12 HYKS:n Lastenklinikan Niilo Hallman -salissa, Stenbäckinkatu 11.

Väittelijän yhteystiedot:
Puh. 050 585 8983
Sähköposti: helena.valta@hus.fi