Kaksi kolmesta liukastuu vapaa-ajalla
Viime talvena toteutettuun kyselyyn* vastanneista 65 prosenttia liukastuneista oli liukastuessaan liikkeellä vapaa-ajalla. Liukkaisiin keleihin varaudutaan enimmäkseen varaamalla matkaan aikaa ja kiinnittämällä huomiota kenkien valintaan. Lähes jokainen pitää liukkaisiin keleihin varautumista tärkeänä. Kymmenesosa kuitenkin kertoi, ettei varaudu liukkaisiin keleihin mitenkään.
”Talvi tarjoaa runsaasti hyviä ulkoilumahdollisuuksia. Vapaa-ajan liikkumisen varusteita valittaessa ei välttämättä kuitenkaan ajattele kulkuväylien liukkautta. Liukkaus voi kaataa kokeneimmankin treenaajan ja esimerkiksi lenkkeilijän kannattaa talvikausina kiinnittää huomiota jalkineisiin ja turvautua vaikkapa nastakenkiin”, erityisasiantuntija Kaarina Tamminiemi SOSTE ry:stä vinkkaa.
”Liukkaus voi myös yllättää kesken lenkin, alun pitävä hiekkapinta voi seuraavassa mutkassa vaihtua petolliseksi iljanteeksi. Liukastumisesta aiheutuneet vammat, kuten rannemurtumat, voivat hankaloittaa päivittäistä elämää pitkän aikaa”, Tamminiemi toteaa.
Vinkkejä talvijalkineiden valintaan
Hyvissä liukkaan kelin jalkineissa on pehmeä ja huokoinen pohjamateriaali, joka ei kovetu pakkasellakaan. Voimakkaasti kuvioitu pohja ja matala leveä kanta ovat myös eduksi. Lisäturvaa liukkaalle tuovat nastakengät ja liukuesteet.
Liukuesteitä hankkiessa on tärkeää ottaa mukaan ne kengät, joiden kanssa niitä aikoo pääasiallisesti käyttää. Ennen ostopäätöstä kannattaa varmistaa niiden istuvuus jalkineeseen ja myös kokeilla sitä, miten helposti liukuesteet saa laitettua kenkien päälle ja otettua pois.
Liukuesteiden pitää olla tyyppitarkastettuja ja sertifioituja tuotteita, jolloin niissä on CE-merkintä. Liukuesteitä myyvät muun muassa suutarit, kenkäkaupat ja monet suuret tavaratalot.
Ota nämä vinkit mukaan jalkineosastolle:
1. Tarkasta talvikengän pohja. Hyvissä liukkaan kelin kengissä on matala, leveä kanta, voimakkaasti kuvioitu pohja ja pehmeä pohjamateriaali. Kokeile myös nastakenkiä.
2. Tuunaa tarvittaessa. Suutarilla voi vaihtaa kengän muoviset korkolaput pitävämpiin kumisiin.
3. Varmista liukuesteen laatu. Turvallisessa liukuesteessä on CE-merkintä.
4. Sovita ensin ja osta vasta sitten. Liukuesteet kannattaa sovittaa ennen ostamista niihin kenkiin, missä niitä pääasiallisesti tullaan käyttämään.
Lisätietoja:
eritysasiantuntija Kaarina Tamminiemi, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Kotitapaturmien ehkäisykampanjan puheenjohtaja
puh. 040 577 4614
*Jalankulkijoiden liukastumisia selvitettiin viime talvena. Neljä kymmenestä kyselyyn vastanneesta oli kaatunut liukastumalla kuluneen tai edellisen talven aikana ja heistä 65 % oli liukastuessaan ollut liikkeellä vapaa-ajalla. Tutkimuksen suoritti Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy. Tiedot kerättiin internetpaneeli GallupForumissa joulukuussa 2014. Kyselyyn vastasi 1 656 suomalaista. Tutustu kyselyn tuloksiin: http://www.liikenneturva.fi/sites/default/files/materiaalit/Tutkittua/liukastumiset_1_2015.pdf
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
020 701 2178http://www.kotitapaturma.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotitapaturmien ehkäisykampanja / Kampanjen mot hemolycksfall
Två av tre halkar under fritiden11.1.2016 09:39:09 EET | Tiedote
Majoriteten av halkolyckorna inträffar under fritiden. Man kan glömma att utrusta sig t.ex. när man går ut på länk och följderna kan vara ödesdigra. Det är skäl att uppmärksamma skornas grepp också då man rör sig under fritiden.
Ikääntyneen väestön turvallisuus huolettaa ammattilaisia15.12.2015 08:55:00 EET | Tiedote
Tapaturmien ehkäisytyötä tekevät ammattilaiset ovat huolissaan päihteiden aiheuttamista tapaturmista sekä ikääntyneiden turvallisuudesta kodeissa. Ammattilaiset kokevat paikallisen tapaturmien ehkäisytyön heikommaksi kuin aiemmin. Järjestöt ja viranomaiset etsivät yhdessä keinoja, joilla parantaa suomalaisten asenteita omaa turvallisuuttaan kohtaan.
Pysy pystyssä: Liukastumisista kipua ja kustannuksia14.12.2015 14:44:34 EET | Tiedote
Viime talvena toteutetun kyselyn mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Joka toinen kertoi myös loukanneensa itsensä kaatuessaan. Mustelmien ja ruhjeiden lisäksi vuosittain lähes viisi tuhatta potilasta joutuu sairaalahoitoon liukastumisen takia.
Mummomaine sitkeässä - liukastumiset eivät ole kuitenkaan vanhojen kansantauti27.2.2015 09:00:00 EET | Tiedote
Kevättalvi on otollista aikaa tapaturmille, joita aiheutuu liukastumisten ja kaatumisten seurauksena. Ajatuksissa istuu sitkeästi myytti siitä, että erityisesti vanhukset satuttavat itsensä liukastumisten seurauksena, koska tasapainoaisti on heikentynyt ja luut ovat hauraat. Liukastumiset eivät kuitenkaan ole vain vanhojen kansantauti. Eniten liukastumisvammoja sattuu työikäisille ja nimenomaan talviaikaan. Omalla toiminnalla tapaturmat on ehkäistävissä.
Neljä kymmenestä liukastuu talvisin13.1.2015 09:15:00 EET | Tiedote
Tuoreen kyselyn* mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Liukastumisista seuraa usein kipua ja kustannuksia. Noin puolet liukastuneista kertoi loukanneensa tai satuttaneensa itseään liukastumisen seurauksena. Kävelijän omaa varautumista ja katujen kunnossapitoa pidetään tärkeinä liukastumistapaturmien ehkäisyssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme