Luonnonvarakeskus

Uusi e-vuosikirja kokoaa ruoka- ja luonnonvaratilastot samoihin kansiin

Jaa
Luken tilastopalvelujen ensimmäinen e-vuosikirja on julkaistu. Siihen on koottu yhteen kattavat tilastotiedot maataloudesta, metsäalalta sekä kala- ja riistataloudesta. Verkossa olevan vuosikirjan lähtökohtana on ollut tilastotuotannon digitalisointi ja avoin saatavuus.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uuden sarjan aloittavassa e-vuosikirjassa kuvataan muun muassa maatalouden rakenteeseen ja tuotantoon, metsävaroihin ja puukauppaan sekä kalastukseen vesiviljelyyn liittyviä tilastoja. Aikasarjoja on saatavilla jopa 1920-luvulta saakka.

Luken tilastojohtaja Johanna Laiho-Kauranteen mukaan muutos entiseen on suuri.
– Luken syntymisen myötä kolme ruoka- ja luonnonvaratilastojen sektoria yhdistyi ja esittäytyy nyt ensi kertaa yhteisessä, verkossa ilmestyvässä vuosijulkaisussa. Tämä korvaa aiemmat erilliset painetut vuosikirjat.

E-vuosikirjan laajat teema-artikkelit porautuvat ajankohtaisiin kysymyksiin. Tilastoja kiteyttävät infograafit puolestaan linkittyvät verkkopalveluun. – Tämä auttaa lukijaa pääsemään kuvioiden taustalla olevaan tietoon, selventää Laiho-Kauranne.

Enemmän kuin pelkkä kirja

Vuosikirja on maksutta kaikkien saatavilla suoraan tästä linkistä tai Luonnonvarakeskuksen tilastoportaalista, josta se on ladattavissa suomeksi ja keväällä 2016 myös englanniksi ja ruotsiksi.

Tilastopalvelujen stat.luke.fi-verkkopalvelun pohjalta koostettu vuosikirja on yhteydessä ajantasaiseen tilastotietokantaan. Siellä on mahdollista muodostaa myös itse uusia tilastotaulukoita ja -kuvioita sekä tallentaa omia hakuja. Julkaisuun on liitetty tilastotietokannan peruskäyttöohjeet, joiden avulla on helppo kokeilla tietokannan monipuolisia mahdollisuuksia.

Vuosikirjaan on kerätty linkkejä myös kansainvälisiin alan tilastopalveluihin sekä kotimaisten yhteistyökumppaneiden sivuille. E-vuosikirjasta voi myös tilata laadukkaan, maksullisen tulosteen Luken verkkokaupasta.

Tutustu tästä vuosikirjaan ja tilastoihin tarkemmin

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilastopäällikkö Esa Katajamäki, Luke, puh. 029 532 6791,
E-vuosikirjan päätoimittaja, julkaisukoordinaattori Sanna Kettunen, puh. 029 532 6792,
Tilastojohtaja Johanna Laiho-Kauranne, Luke, puh. 029 532 6797, etunimi.sukunimi@luke.fi

Kuvat

Ravintotase
Ravintotase
Lataa
Vesiviljely
Vesiviljely
Lataa
Teollisuuspuun hakkuut
Teollisuuspuun hakkuut
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi
Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. Luke on muodostettu yhdistämällä kolme valtion tutkimuslaitosta (MTT, Metla, RKTL) ja Tiken tilastot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13:33 EET | Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye