Helsingin yliopisto

Avoimessa yliopistossa ennätysmäärä suorituksia

Jaa
Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston opiskelijat ovat tehneet ennätysmäärän suorituksia vuonna 2015. ”100.000 opintopisteen raja meni rikki ensimmäistä kertaa Avoimen yliopiston historiassa”, kertoo Avoimen yliopiston hallintopäällikkö Jukka Finska.

Suorituksia on kirjattu 18.1.2016 mennessä 101 431 opintopistettä. Määrä saattaa vielä nousta, sillä lopulliset tilastot valmistuvat vasta helmikuussa. Opiskelijoita oli yhteensä yli 20.000.

Vuonna 2014 opiskelijoita oli 18 951 ja he suorittivat 97 368 opintopistettä.

Opintoja suorittivat enemmän sekä yliopiston tutkinto-opiskelijat että muut Avoimen yliopiston opiskelijat. Kaikki Avoimen yliopiston opintosuoritukset kirjataan opintorekisteriin ja ne voi liittää tutkintoon, jos on myöhemmin yliopistossa tutkinto-opiskelijana. Avoimen yliopiston opintosuoritusten määrä on yksi kriteeri, jonka perusteella opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa yliopistoja.

”Avoimessa avataan niitä opintoja, joille on tarvetta, ja toteutetaan opetus niin hyvin kuin mahdollista. Meillä opiskelija on ollut keskiössä jo pitkään”, Avoimen yliopiston johtaja Jaakko Kurhila toteaa.

Avoimen yliopiston kevään opinnot ovat parhaillaan alkamassa ja mukaan ehtii vielä. Ennakkotiedot kesäopinnoista julkaistaan helmikuussa ja vahvistetut tiedot maaliskuun puolivälissä.

Lisätietoja

Avoimen yliopiston verkkopalvelu: www.helsinki.fi/avoin

johtaja Jaakko Kurhila
jaakko.kurhila@helsinki.fi
p. 02941 28000, 0504151703

Ystävällisin terveisin

Outi Tommila
tiedottaja

Avoin yliopisto
PL 53 (Fabianinkatu 32), 00014 Helsingin yliopisto
p. 09 191 28022, 040 8472912
outi.tommila@helsinki.fi
http://www.helsinki.fi/avoin

Tietoja julkaisijasta

Avoin yliopisto tarjoaa Helsingin yliopiston tutkintovaatimusten mukaista opetusta kaikille. Ikärajoja tai pohjakoulutusvaatimuksia ei ole, vaan opiskelijat otetaan pääsääntöisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Opettajina toimivat yliopiston omat opettajat ja opinnot voi liittää yliopistotutkintoon. Opetus on yleensä iltaisin ja viikonloppuisin ja monet opinnot voi suorittaa kokonaan verkossa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye